torstai 20. heinäkuuta 2023

VALTAMEDIA TEKI VASEMMISTONAZEISTA OIKEISTOLAISIA?






Nazien ajatukset kuten toimintakin ovat äärivasemmistolaisia, vai miltä näyttää: työllisyyden puolustaminen, yritysvoittojen jako työntekijöille, pääomatulojen lakkauttaminen, kuolemantuomio keinottelijoille ja koroillaeläjille, trustien ja suurkauppojen sosialisoiminen, eläkejärjestelmän laajentaminen, yhtäläisen koulutuksen tarjoaminen köyhimmillekin, lapsityön kielto ja pääoman herruuden lakkauttaminen. Kun noihin ynnätään his/hertorian siihen asti edistyksellisin hyvinvointivaltio sosiaaliturvineen ja hyvinvointipalveluineen sekä suuryritysten otto valtion kontrolliin, niin onko moinen kovinkaan äärioikeistolaista vai ovatko mm. HonkasalotKontulat sittenkin äärioikeistolaisia ja nazit olleet tovereiden parhaaksi puurtaneita kelpoheppuja? Itse asiassa Hitlerin poliittisissa touhuissa ja Neuvostoliitossa tavoitteet olivat aika samanlaisia ja suurimmaksi eroksi muodostuikin kai se, että Neuvostoliitossa kansalle suunnatut hyvinvointihankkeet menivät enemmän tai vähemmän ja järjestään poskelleen.


Eikä tämä ole minun mielipiteeni, vaan ihan faktaa. Hitlerin tavoitteita ylistettiin jämäkästi demaripiireissä, enkä tarkoita mitään nykypäivän nakunazeilua, vaan Ruotsin hyvinvoinnin luoja Gunnar Myrdal hehkutti Hitlerin ideoita. Kansallissosialismi eli nazismi ei ole asiakohtaisesti asiallisesti ajateltuna sijoitettavissa äärioikeistolaisuuteen. Matalaotsaisten pääkaupunkilaistoimittajien, keille sähkö syntyy töpselissä, on hyvä tutkailla tarkemmin asioita, ennen kuin alkavat faktavastaisesti luomaan mielikuvia - helposti munaa itsensä osoittamalla olevansa enemmän inhossaan innokas kuin älykäs! Ja jos puhumme äärioikeistolaisuudesta, kannattaa katse kääntää Thatcherismiin, joka sekin on itse asiassa kopio Augusto Pinochetin Chilessä toteuttamasta politiikasta. Siinä linkkejä tasapuolisesti, jotta ette voi väittää minua äärivasemmistolaiseksi vai oliko se äärioi...

LINKIT:







3 kommenttia:

  1. Mitä mieltä J. Valkonen olet lainakorkojen noususta Ukin kaupungin taloudenpidossa? Mistä kunnan palveluista sinä ole valmis leikkaamaan ensimmäisten toimien joukossa, joita Ukin oikeistohallitus ehtii ja vielä joutuu leikkaamaan ennen kuntavaaleja?

    VastaaPoista
  2. Ugin politiikka ei ole valtakunnan politiikkaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista ja vierailuista! Koko tämä valtuutokauden, kuten aiemminkin, olen muutaman muun kanssa pyrkinyt tekemään kaupunkia vetovoimaiseksi ja siten kasvun kautta parantamaan taloutemme tilaa. Meidän suurin ongelmamme on kaupunkiorganisaation kyvyttömyydessä saada kaupunkimme kasvu-uralle; koska tähän ei ole päästy, Uudenkaupungin taloudellinen tilanne näyttää varsin tiukalta. Meidän tulisi tukea/uudistaa johtoamme, jotte se pystyisi käyttämään kaupunkimme valtavan kasvupotentiaalin.

    Jos nyt lähdemme leikkaamaan palveluita, se on kuolijaaksi säätämistä. Mielestäni meidän tulisi hallinnon osalta esim. leikata palkkoja, jakaa tehtäviä myös naapurikuntien kanssa ja viimeinkin myydä turhaa osaa kiinteistömassastamme. Silloin saisimme hyvässä lykyssä lisää valuttaa kaupungille ja käyttömenotkin laskisisivat. Lopettaisin myös idiottimaisen koheltaamisen esim. junavouhotuksen ja pistäisin virkakunnan kärjen keskittymään olennaiseen. Mutta kaikki tämähän on siilkkaa utopiaa, kaupunkimme on vettyvä ajopuu maailman virran pyörteissä, joissa se jää muista jälkeen sekä vettyy ja vettyy enemmän ja painavammasi kunnes painuu pohjaa. Hallituksen enemmistöltä puuttuu oikea taahtotila eikä sitä muutama kokouksessa kökkijä voi miksikään muuttaa. Vältän näin loma-aikana kaupungistamme kirjoittelua.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!