sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

RKP:n LÄHIMUISTI PÄTKII : RKP KASVATTI KURJUUTTA




RaukkamaisetKelmiPetturit muistelevat vanhoja tapahtumia, mutta entä viime vuodet ja niissä tapahtuneet teot, jotka olivat oikeaa kurjuuden maksimointia ja köyhien kyykyttämistä. Tätä väitettä ei tarvitse epäillä sillä sen julistaa, ilmeisesti vahingossa, vihervasemmiston ykkösprinttimedia Hesari: "Jo neljäsosa kuluttajista talousahdingon partaalla". Jutun mukaan suurimmat kärsijät ja tulevaisuuden ahdinkoa pelkäävät ovat yksinhuoltajia ja pienituloisia. Näin kävi, vaikka meillä oli niin inhimillinen ja heikoimmista huolta pitävä hallitus. Toisaalta, jos rahaa piisasi AY-likkeen vuokra-asuntobusinekseen, pääkaupunkiseudun joutoväen liikutteluun ja mm. Helsingissä toimivan oopperan kohtuuttomaan tukemiseen, niin onhan selvää, että joltakin nuokin varat on otettava ja miksi kyykyttää muita, kun köyhä on jo valmiiksi kyykyssä - näin toimii meidän niin inhimillinen RuoskaaKöyhillePuolue.

RankastiKeppiäPerseelle porukka osoittaa, että he leijuvat aivan omissa fääreissään ja niin korkealla, että tavallisen kansan ongelmat eivät sinne näy. Suurimmaksi ongelmaksi RennostiKlosetissaPikkiä joukkiolle tuntuu löytyvän, kun juhlitaan bilekuningattaren sekä jauhojengin porukoissa, viivan hinta ja se, ettei yhteisillä rahoilla sovi nauttia ja riehua kuin villieläin todeten: tarvitsen elämään iloa, valoa ja hauskuutta. Nyt maksetaan RiistäneetKansanPussista ja SekundaDemokratiaPölvästien aiheuttamaa armotonta laskua, joten kannattaa ihan oppimielessä keskittyä vahojen puheiden sijaan viime vuosien tekoihin siltä varalta ettei menneiden vuosien virheitä tule toistettua ja suututettua maailman onnellisinta kansaa. MARINan sijaan on korjattava SurkeanDemokratiaPuolustajien vetämän hallituksen kammottavat virheet ja pistettävä kiireesti potilaiden, hoitajien, työttömien sekä maata elättävien arjen puurtajien yrittäjien ja duunareiden asiat kuntoon. Jospa kautta linjan, etenkin mediassa, lopetetaan MARINa ja annetaan hallitukselle työrauha!

LINKIT:









6 kommenttia:

  1. Nyt ovat Ruokolahden leijonien ja Haminan hylkeiden kesäjutut muuttuneet natsi- ja rasistijutuiksi. Näiden teemojen takana väijyvät maan talouden todellisen tilan vaaranpaikat jyrkänteiden reunoillla monilla eri arjen osa-alueilla eivät ole niin mukavia ja medialle kirjoitusystävällisiä aiheita. Ne eivät tuo nettiklikkausia. On paljon paljon helpompaa syytellä natseiksi ja rasisteiksi vaikka koko yksittäisen puolueen toiminnassa tavalla tai toisella mukana olevia. Mutta mitäs siinä sitten, tällä mennään. Kun koulut alkavat niin muuttuvat aiheet. Talous, talous, talous. Kansan syvien rivien kurjistuminen, eriytyminen, levottomuuden lisääntyminen. Nämä alkavat näkyä katukuvassa. Kun kansa köyhtyy niin mielipiteet kärjistyvät samaa tahtia. Yhteenvetona voi sanoa, että media rummuttaa nyt yhdelle puolueelle jatkuvaa vaalimainosta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja oivasta kommentista! Totuus on niin ikävää, siksi siitä ei puhuta ja siksi huomenna koittava totuus on kahta karmeampi, kun siihen ei varaudutta!

    VastaaPoista
  3. Aamulehdestä kopioitu kommentin osa

    etämummo: Mutta niinhän tekee juuri tämä hallitus. Kiristää köyhiltä ja jakaa rikkaille.

    Rauhoitu muummo! Eiväthän ne ole vielä mitään tehneet. Kaikki aika on mennyt vanhoja muistellessa ja vuosikymmentenkin takaisia juttuja penkoessa.
    Kyllä nyt pitäisi keskittyä jo tämän vuoden ja tuleviin asioihin.
    Vaikka tuon Sotehimmelin yhä pahenevan katasrofin hoitoon. Ihmiset eivät pääse edes labroihin. Tilannehan on kohta kuin Lapissa satoja kilsoja kaahataan ympäri maakuntia. ''Hallintohimmelin'' byrokraatit levittelee käsiän ei voi mitään. Tamperelaista ''edustajien'' enemmistöä ei maakunnan ihmiset kiinnosta.
    Persut ja Kristilliset muuten vastusti himmeleitä, järjettöminä, ihmisten hoidon ja kustanusten kannalta. Muistelkaa välillä sitäkin! Eivät aivan työstyhmää porukka taida ollakaan, vaikka heidät yleensä sellaisiksi leimataan.

    VastaaPoista
  4. Hallituksessa on natseja?
    Alkaa lähteä laukalle.
    Yle: Vasemmistovaikuttaja vertasi Petteri Orpoa rottaan julkisessa puheessa
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/db3a0eec-14dd-4181-80e4-4c093f35598b

    VastaaPoista
  5. Mitä tarkoittaa natsi tai rasisti? Löydätkö näitä sanoja rikoslaista? Jos löydät niin kerrotko muille myös.

    VastaaPoista
  6. https://ls24.fi/artikkelit/faktat-eivat-ole-rasismia-tai-natsismia

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!