sunnuntai 23. heinäkuuta 2023

VALTAMEDIA OPETTAA - NAZILLA PUHTAAT MATOT, PUHDAS KOTI?



Nazit ovat vallanneet saaren Helsingin keskusta ja niitä ruokitaan yhteisin varoin - puskii valtamedia!


Valtamedia on kaikessa koomisuudessaan tehnyt tukun idioottimaisia asioiden ylös nostoja tavoilla, joista ei löydy päätä ei häntää. Jos joku tulkitsee mattojen hinkkaamisen puhtaaksi mäntysuovalla rasismiksi, on hänen mielestään paskaisuus puhtautta parempi. Normaali ihminen miettii väkisinkin nyt mattojenpesun rasistisuutta - rinnastuksessa ei kerta kaikkiaan ole vähäistäkään järkeä, sillä pestiinhän mattoja jo ennen nazien ilmestymistä maan kamaralle. Sama koskee myös pesukarhun liittämistä nazismiin vai väittääkö kohta joku liekkiflover tai muu "toimittaja", että pesukarhu kuiskutteli Braunau am Innissä joenrannassa mattopyykille olleille vaimoille jotain rasistista ja rouva Hitlerin nahkahousuissa ruohikossa istunut ja pesua seurannut vekkuli koltiainen sai kuulemastaan siemenen mielikuvitukseensa ja kasvun uudelle aatteelle?

Se lienee selvä, että yksittäisillä ihmisillä tulee ylilyöntejä silloin tällöin, mutta kun niitä tulee meidän valtamedialta solkenaan - silloin on aika aprikoida menoa ja meininkiä sekä syntyjä syviä. Vähintäänkin outona ja ihmeellisenä voimme pitää sitä, että jatkuvat naziylilyönnit ja rasismin näkeminen jopa mattopyykissä, tapahtuu kontrollin alla toimivan valtamedian muutamissa toimitusyksiköissä. Väkisinkin nuppiin kohoaa aatos, että koko homma on suunniteltua ja tapahtuu ohjattuna päätoimittajien valvonnassa. Nyt voimme ainoastaan odottaa seuraavaa älyttömyyttä vai kävikö viimeinkin niin, että järki lorautti innon liekin sammuksiin? Joka tapasuksessa uskon, että valtamedian yksiköiden hallituksissa käydään kovaa keskustelua toimituskunnan ja niiden vetäjien vaihtamisesta - veikkaan, että syksyllä on toimittajanpaikkoja auki, niin pää kuin tavallisia.

11 kommenttia:

  1. Voi kun olet fiksu. Etkö muuta keksi.

    VastaaPoista
  2. Hyvin kirjoitettu, yhteiskunta täysin seonut, kirjoitus kuvastaa hyvin tämän hetken yhteiskunnan tilaa ja Suomen journalismin tasoa.

    VastaaPoista
  3. Yhtä ja samaa itkemistä. Persu on persu eli natsi!

    VastaaPoista
  4. Hyvin kirjoitettu, tod.näk. toimittelijat ovat ohjeistettu moiseen kiusaamiseen.

    VastaaPoista
  5. Voi olla että lehtien linjaukset alkavat muuttua viimeistään syyskuussa kun eduskunnan syysistuntokausi alkaa. Ja taitaa olla niin että uutislinjan muuttuminen tulee maan ulkopuolelta, Mustan meren suunnalta. Sellaiselta alkaa sota näyttää. Mustan meren ja Suomen väliin jää Puola; Baltian maat ja Itämeri.
    Voi olla, että Eu:ssa joudutaan pitää muutama hätäpikakokous. Alkaa nimittäin ammukset loppua. Tästähän seuraa hallinnollisia toimia myös Suomessa.

    VastaaPoista
  6. Ikävä kyllä toimittajien enemmistö on opposition kannattajia. Nyt pyritään kaatamaan hallitus ministeri kerrallaan.

    VastaaPoista
  7. Sekä asuntojen että mökkien hinnat jatkavat laskuaan, pohjia ei ole vielä nähty. Valtio otti miljardikaupalla velkaa edellisellä hallituskaudella, mutta se hana on nyt umpeutumassa. On maksun aika, mikä tarkoittaa verojen nousua ja tukien laskemista. Kun korotkin pysyvät korkealla, niin parempi pitää ostohousut hyllyllä vielä jonkin aikaa, ehkä vuoden pari.
    Ehkä nämä oppositiolaisetkin kohta huomaa mitä on syksyllä edessä. Vasta ensi vuonna asia alkaa reaalisoitua kun verojen korotukset iskevät kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arjen ongelmat eivät kosketa valtamedian toimittajia, siksi niistä ei uutisoida.

      Poista
  8. Täyttä asiaa. Tervettä ajattelua

    VastaaPoista
  9. ”Päätepiste ei ole anteeksipyyntö” – Enää ei keskustella vain Purrasta vaan puolueesta
    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009735869.html

    VastaaPoista
  10. Ainoa järkipuolue persut

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!