perjantai 2. maaliskuuta 2018

LAUTAKUNTA ÄÄNESTI 10-1 VÄÄRIN?

On varsin noloa, kun pikkureppana, lautakunnan valmistelija, marssitetaan kokoukseen esittämään itsensä siirtämistä syrjään - mutta kuin kas muuten lautakunta voi  asiaa hoitaa? Nyt lautakunta pelasti reppanaesittelijän äänin 10-1 ja mitä tämä todistaa? -Ollaan, tapahtuneista tai faktoista vähääkään välittämättä, periaatteessa vastaan. Juuri valmistunut työhyvinvointitutkimus osoittaa mitä karmeimmalla tavalla, että po. esittelijä ei pysty tyydyttävästi hoitamaan esihenkilötehtäviään. Luottamushenkilön tulee toimia kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi, mutta nyt äänin 10-1 ei toimittu näin. Tuo yksi toisin äänestänyt oli Ankelon Matti, joten hänelle pisteet upseerin suoraselkäisyydestä.

Kun katsomme mainitun esittelijän saavutuksia, voidaan niitä pitää äärimmäisen mustan murheellisina: Lapsilta vietiin koulut, opetuksen laatu romuttui, hallinto oli kelvotonta, samppanja virtasi risteilyillä ja kuulemma suosikkeja suosittiin. Lopulta suosikitkin saivat ilkimyksestä tarpeekseen ja viimein omat koirat purivat. Saman henkilön alaisuuteen kuuluin myös nuoriso- ja liikuntatoimi, joka rappeutui täysin: KIINTEISTÖT JÄIVÄT REMPALLEEN, ENÄÄ EI OLE NUORISO- JA LIIKUNTATOIMENJOHTAJAA EIKÄ EDES ASIASTA PÄÄTTÄVÄÄ LAUTAKUNTAA! Kyseisen esittelijän kiihkeä liikunta ja kulttuurivastaisuus voidaan kiteyttää, historiasta esiin kaivettuun, kahteen hänen lauseeseensa: Toivottavasti kukaan ei enää esitä tekonurmen valmistamista - Myydään Crushell(teatteri)!

Pahimmillaan lautakuntaa päätöksessä seuraava valtuusto takaa kaupunkimme opetuksen ja vapaa-ajan hankkeiden jämähtämisen paikalleen tuleviksi vuosiksi. Näin käy mikäli kyseinen henkilö saa jatkaa härkäpäistä puuhastelua kaupunkimme lasten, nuorten ja liikunnan tuhoamiseksi; sillä on mahdollista ettei kyseinen jää vielä eläkkeelle, vaan hän jatkaa kaupunkimme kurmoottamista vielä viisi ekstravuotta! Sopiikin kysyä: JÄÄKÖ NYT TEKEMÄTTÄ SE, MIKÄ OLISI PITÄNYT TEHDÄ JO KYMMENEN VUOTTA SITTEN?

Ihmisen siirtäminen syrjään on aina ikävä asia. Mutta mikäli vaakakupeissa painavat yhden ihmisen etu ja kahdentuhannen lapsen tappio, ei luulisi valinnan inhimillisessäkään puolessa olevan paljon arpomista! Syrjään siirtäminen on aina ikävä juttu syrjään siirrettävälle, mutta vielä ikävämpää on, jos tehtävään kyvyttömän ihmisen annetaan jatkaa asemassaan. Tämä jos mikä syö reppanan psyykettä ja sen salliminen on väärin ja äärimmäisen epäinhimillistä. Äärimmäisen murheelliseksi tilanteen tekee se, että kyseinen henkilö oli virkaan tullessaan pätevä ja innokas, mutta meidän kaupunkiorganisaatiomme muokkasi hänestä tehtävään kelvottoman härkäpään. Me olemme velkaa pikkureppanalle, mutta tuon velan hinta ei saa olla lastemme tulevaisuus!

Jotta vastaavilta epämiellyttäviltä tilanteilta ynnä ihmisten epäinhimilliseltä kohtelulta vältyttäisiin, täytyisi katseet kääntää koko organisaatiomme huipulle. Emme voi antaa tehtäviin kyvyttömien ihmisten istuskella ja töppäillä solkenaan vailla vaatimuksia. Kuten po. asia osoittaa: totaalinen johtajuuden puute käy kalliiksi niin inhimillisesti kuin taloudellisesti. Kaikkein vähiten tällaisessa tilanteessa ja tällaisin voimin voi menestyksellisesti saada aikaiseksi minkään kaltaista toimivaa organisaatiomuutosta. Jos heikon johtajuuden vuoksi organisaatiouudistuksella pedataan kavereille hyviä vaikutusmahdollisuuksia, voi jälleen kerran murhemielin kysyä: TAVOITELLAANKO UUDISTUKSELLA KAUPUNGIN JA SEN ASUKKAIDEN PARASTA?

Seppo Nikulan äänin 10-1 hyväksytty esitys:

"Lautakunta jättää viran täyttämättä ja palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi ja osaksi kaupungin hallinnollista kokonaisorganisaatiouudistusta, joka on 26.2 tullut kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Lisäksi lautaknta evästää, että uudessa valmistelussa on otettava huomioon lain ”työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa” mukaiset neuvottelu- ja muut velvoitteet, josta vastaavat kaupunginjohtaja ja henkilöstöpäällikkö ovat opetus- ja kulttuuritoimenjohtajan asemassa tähän mennssä täysin laiminlyöneet.

Mikäli organisaatiouudistus toteutettaisiin kaupunginhallituksessa viimeksi pöydälle jätetyn esityksen mukaiseti, tulisi opetuspäällikön paikkaa tarjota ensijaisesti opetus- ja kulttuuritoimen johtajalle."


Linkki UKINYT uutiseen

23 kommenttia:

  1. Olisiko sinun Java lähdettävä mukaan. Lautakunnassa ja valtuustossa ajatuksillasi olisi merkitystä. Takarivistä huutelu on turhaa ajanhukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitikö mennä kokoomuksen listalle

      Poista
    2. Eiköhän se ole parempi levittää valheita ja paskaa täällä.

      Poista
  2. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Tulipa lähdettyä vaaleihin, kuten tuli lähdettyä. Eikä siinä sen enempiä eikä hilpeempiä. Kivat pakkasaamut kaikille!

    VastaaPoista
  3. Aika erikoinen tilanne. Siis tämä Ukin "hallintouudistus". Tässä on nyt pro-ryhmällä menossa jokin puhdistusoperaatio -vai? Mutta taustalla on oltava demaritkin-vai? Puskista tuollaisia organisaatiokaavioita ja -kuvioita henkilösijoitteluineen ei tuoda kh:n päätettäväksi.
    Ketähän ne valmisteli -oikeasti? Miksi ja juuri nyt kun kaupungin ilm. kaikkien aikojen suurimmat rakennushankkeet ovat pahimmillaan päällä? Juuri nyt kun tarvittaisiin terävin panos eri rakennusten virkavetoisessa suunnittelussa!
    Eipä hyvältä näytä. Tällainen suhmurointi (mitä se lie taustalla?) valitettavasti tulee näkymään kaupunkilaisten arjessa ellei ennen niin uusien isojen rakennusten elinkaarikustannuksissa. Ts. joku asia jää huomaamati virkavalmistelussa kun rinnalla tehdään nyt virkajohdon henkilöremonttia. Tämä ei nyt tarkoita elinkaarimallia.
    JAa

    VastaaPoista
  4. Kyllä siellä taustalla ovat demaritkin olleet kj:ta ohjeistamassa. Pää tavoite on nostaa Arvela-Hellen kaupungin kakkoseksi. Olisivatkin rakennushankkeet päällä, mutta ne on työnnetty sivuun odottamaan uutta organisaatiota mukaan luettuna pedagoginen eritysavustaja jota turhempaa virkaa ei ole koskaan ennen tähän kaupunkiin perustettu. Nyt tarvitaan määräaikainen projektipäällikkö joka saisi hommalle jotain rotia.

    VastaaPoista
  5. Valtapeli jarruttaa kaupungin hankkeita. Vallanhimo ja kosto keskiössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoittaako että kaupunginjohtajaa ajetaan nurkkaan 6-5 niukalla enemmistöllä joko esität, valmistelet tai Sipilän sanoin tulos tai ulos?

      Poista
    2. Kosto keskiössä? Suomeksi nämä sanat Ukin paikallispolitiikassa tarkoittaa niin kun mitä. Suomea kiitos.

      Poista
    3. Kj on ajanut itse itsensä nurkkaan osaamattomuuttaan. Kj ei ole osaamisensa nähden oikealla paikalla. Oikea henkilö mutta väärässä toimessa.

      Poista
  6. Tällainen on menossa.

    VastaaPoista
  7. Lautakunnassa siis demarien neljä jäsentä äänesti suunnitelmaa vastaan. Huomaa ettei paikallisdemarien oikea ja vasen käsi viesti toisilleen.

    VastaaPoista
  8. Kiitos käynneistänne ja kommenttiosion täyttämisestä. Valmistelulla ja päätännällä, joka aikoinaan vei kaupunkimme taloudelliseen ahdinkoon, ei pitäisi lähteä suunuunitelemaan tahigga toteuttamaan organisaatiomuutosta - SIITÄ EI TULE MITÄÄN MUUTA KUIN MURHETTA! Nyt pitäisi keskittyä tekemisiin eikä koheltaa sitä, tätä ja tuota ja jättää kaikki kesken. VUOSI ON MENNYT EIKÄ MITHÄÄN KONKREETTISTA OLE SAATU AIKAISEKSI!

    Kaupunginjohtaja on kelpo mies väärässä paikassa; aivan kuin Jeesus olisi pudotettu helvettiin tuomitsemaan kierojen pirujen keskinäistä kiekko-ottelua - SIINÄ EI REHELLISYYDELLÄ EIKÄ KAUNOPUHEISUUDELLA PÄRJÄÄ!

    VastaaPoista
  9. Uudenkaupungin asioihin vaikutetaan Raumalta. Kaikki mitä hallituksemme suunnittelee tiedetään Raumalla. Kaikki mitä Raumalta käsketään toteutuu Uudessakaupungissa.

    VastaaPoista
  10. Pro ja kokoomus kostaa toisilleen ja demarit tukee proota. Forssin vaihduttua Laaksoseen syntyi uusi 6-5 valta.

    VastaaPoista
  11. Tuo on sellaista juttua millä minut yritetään saada pois linjaltani. Olen vasemmistolainen joka tekee parhaansa kuntalaisten puolesta. Minulle on ihan sama mistä blogista esitys tulee kunhan se on hyvä. Tarkastellessa äänestämistäni olen lähes aina äänestänyt vasemmiston riveissä. En ymmärrä tuota kommenttia muutenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoissa asioissa sinä ja vasemmisto tuitte hyvää, nyt Laaksosen myötä tilanne kääntyi päälaelleen. Kuinka tohtori voi kaikessa vasemmistolaisuudessaan olla noin itsekäs.

      Poista
  12. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Meidän tulisi aluksi tukea autotehtaan mahdollistamaa kasvua kehittämällä asukkaiden palveluita ja elämisen puitteita. Muutaman vuoden kuluttua voimme tarkastella kuinka onnistuimme ja mikä tulevaisuuden suunta; Tässä vaiheessa sopisi pohtia organisaatiouudistusta. Nyt emme tiedä tulevaisuudesta mitään, onko Uusikaupunki kenties kaksikielinen muutaman vuoden kuluttua?

    Harto on todellakin ollut isoissa asioissa ratkaisemassa päätösten kääntymistä parempaan suuntaan. Vielä tulee se päivä, kun Seppo Nikulan ja Harto Forssin ennakkoluuloton yhteistyö kaupunkilaisten parhaaksi saa ansaitsemansa tunnustuksen ja huomion. Toivottavasti tämä tapahtuu mahdollisimman nopeasti ja ennen tulevia kuntavaaleja!

    VastaaPoista
  13. No mutta Valkonen. Justiinsa haukuit Nikulan esityksen alimpaan johonkin. 10-1 ei siis olekkaan hyvä voitto muuta kuin jääkiekossa.

    VastaaPoista
  14. Kiitos käynneistä ja hyvästä kommentistastasi! Kuten totesin lautakunnan tulisi perehtyä opetuksemme karikoihin ja opetustoimen henkilökemiaan ja tehdä päätökset pohjalta siltä! Ehkäpä S Nikula on koulutuslautakunnassa liian pienissä saappaissa ja ihmeellisen valmistelun varassa... . Ketään ei pidä tuomita yhden jutun vuoksi. Harton kanssa olen ollut paljon isommissa asioissa eripuolella ja silti arvostan häntä!

    VastaaPoista
  15. Miksi hänen noin yleensäkään pitäisi olla missään saappaissa? Äänestäjäthän hyvin selvästi ilmaisivat epäluottamuksen hänen toimintaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunkilaiset äänestivät sairaala-adressin puolesta. Missä sairaalaa viipyy?

      Poista
  16. Yhteys Walaan vaan. Sieltä saat lausunnon. Tosin et sairaalasta etkä yöpäivystyksestä. Sen sijaan organisaatiouudistuksesta jolla luodaan virkamiehille työrauhaa. Sehän oli proukin vaaliteema.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!