lauantai 17. maaliskuuta 2018

Voodoohallitus kuivattaa maatien Ruotsiin?

Aikoinaan kaupunginhallitus päätti investoida kymmeniätuhansia euroja mainoslauseeseen: MEILLÄ ON MERI IHAN RANNASSA. Istuvan hallituksen aikana noin ei voi nyt väittää, joten hallituksen tyylikin on tyystin toinen, jonka katse Kaupunginlahteen paljastaa. Nyt näyttää siltä, että kehitetään vanhaa vakkasuomalaista sananlaskua kateus vie kalatkin vedestä uuteen muotoon: Kina vie vedenkin kaloilta!


Voodooveijarit ja vastaavat pystyivät merkittävillä seremonioilla, uhreilla sadetansseilla ja vastaavilla vaikuttamaan luonnon ilmiöihin. Vettä tuli taivaalta tai paistetta auringosta, kun oikeiden ohjeiden mukaan toimittiin. Meiltä Vakka-Suomesta kumpuava tunnettu sanonta toteaa kateuden vievän kalatkin vedestä, joten kateutta voidaan pitää meidän vaikuttamismetodina luonnon tilaan ja vaihtoehtona voodoopuuhille.

Aikoinaan päätöksenteolla pyrittiin antamaan hyvä kuva ulospäin siitä, että kaloillamme on loistavat puitteet elää, olla, viihtyä ja lisääntyä. Muistanette kuinka kaupunginhallituksemme aikoinaan osti yli 40 000€ mainostilaa ralliautonkyljessä ja istutti siihen, lähes yksimielisesti, nerokkaan tekstin: MEILLÄ ON MERI IHAN RANNASSA! Tuolloin teksti piti paikkansa ja tuolloin meri joskus jopa läikähti rannan yli Vannaksen puistoon.

Tänään, nykyisen hallituksen istuskellessa, moista mainoslausetta ei voi rehellisyyden nimissä käyttää, sillä meri on pakenemassa rannastamme ja valahtanut ennätyksellisen syvälle. Voidaanko olettaa päättäjiemme kehittäneen vanhaa vakkasuomalaista lausetta kateus vie kalat vedestä aivan uudelle hämmentävälle tasolle: Kaikkinainen kina vie veden kaloilta? Jos näin on, ovat päättäjämme saaneet jotain aikaiseksi. Lieneekö päättäjien lopullisena tavoitteena luoda päätösten voimalla maatie Ruotsiin? Toinen kysymys, mikä luonnon reaktiosta herää, lienee se, että eikö luontokaan kestä päättäjiemme itsekeskeistä torailua?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!