torstai 15. maaliskuuta 2018

YKSITYINEN ON AINA EDULLISEMPI - MUTTA MIKSI?

Autoa ei voi ajaa kovin monella tavalla, samoin on siivouksen, sairaanhoidon, nurmikonleikkauksen jne. laita, mutta miten yhteiskunnan tuottamana sama työ voi olla aina ja runsaasti kannattamattomampaa kuin yksityisen tuottama vastaava työsuorite? Huippuesimerkki tästä löytyy vuosien takaa Uudestakaupungista. Tuolloin Uudenkaupungin sivistyskeskus joutui maksamaan teknisen puolen kirvesmiehestä ja vatupassista suurin piirtein saman tuntihinnan, minkä Uusikaupunki maksoi yksityisestä keskikokoisesta kaivinkoneesta kuljettajineen. Vaikka otin asian esille, siihen ei haluttu edes syventyä - EI OIKEALLA, EI VASEMMALLA!

Kun yksityinen tuottaa tappiota, se muuttaa kurssia, vaihtaa johtoa tms. ja jos homma ei oikene, lopulta on lappu luukulla. Kunta voi kustantaa tehotonta toimintaa nostamalla veroja tai kuten Uudessakaupungissa, kunnallinen yksikkö voi maksattaa omat munauksensa toisella hallintokunnalla. Uudessakaupungissa kunnan yksiköiden tuli ostaa kaikki palvelut tekniseltä palvelukeskukselta eli se oli monopoliasemassa eli pystyi laskuttamaan ihan, mitä tarvitsi omien munaustensa maksamiseksi. Kun puhutaan miljoonien munauksista, kasvaa epäsuhta em. kirvesmies/kaivinkone esimerkin kaltaiseksi. Itse työsuoritteen osuus saattaa todellisuudessa olla varsin mitätön, kun kunnan yksikkö laskuttaa saman kunnan toista yksikköä.

Pääsääntöisesti oikeisto haluaa yksityistää, joten se ei puutu kunnan tuottamien palveluiden tehottomuuteen kuin näennäisesti. Pääsääntöisesti vasemmisto puolestaan suojelee kunnallista sektoria vähääkään välittämättä sen tehottomuudesta. Tällaisen politiikan väistämätön lopputulema on yksityistäminen. Suurimman hinnan em. politiikasta maksavat kunnan veronmaksajat ja kunnan työntekijät. Käyttäessäni termejä oikeisto ja vasemmisto en tarkoita puolueita vaan luottamushenkilöiden ajatusmaailmaa. Meillähän (Uudessakaupungissa) esim. SDP vastustaa pieniä yksityisiä yrityksiä, mutta niiden sijaan se suosii kunnan palvelujen kustannuksella pörssiyhtiötä. SDP on asettanut jopa tällaisen yhtiön edustajan hallitukseen takaamaan kunnan tuottamien palvelujen tehottomuuden. Näin SDP avasi oven, josta pörssiyhtiöt voivat marssia kahmimaan itselleen veroeuroja.

Jos kunta haluaa säilyttää palvelut sen itse tuottamina, täytyy puuttua yksiköiden tehokkuuteen. Tämä ei tarkoita alipalkkausta tai kohtuutonta työmäärää vaan johdon tehokasta toimintaa. Jos luottamushenkilöt eivät välitä tehokkuudesta, jää sen tavoittelu ikuiseksi unelmaksi. Useissa asioissa kunnalla on rooli valvoa palvelujen laatua. Siinä sivussa luulisi olevan helppoa ottaa mallia tehokkuudesta vai onko kunnan harjoittama valvonta näennäistä? Jotta kunnan yksiköiden toimintaa voitaisiin valvoa, tulisi ne pitää riittävän pieninä. Organisaatio muutoksella tulisi estää kuvio, jossa yksikkö rahoittaa esim. rakennushaihattelusta aiheutuneen miljoonalaskun korottamalla koulujen tai liikuntatilojen vuokria eli viemällä eväitä veronmaksajien lasten tulevaisuudelta.

Jos kunta haluaa pysyä tehokkaana palvelujen tuottajana, tulee sen taata yksityinen kilpailu, jonka toimijoista se voi ottaa oppia joko hyvää kopioiden tai virheitä välttäen. Ehkäpä kunta voisi taata palvelujen tehokkuuden palkkaamalla menestyneitä yrittäjiä vetämään kunnan yksiköitä. Markkinatalous mahdollistaa pienten yksityisten ja kunnallisten palveluiden rinnakkaiselon, jonka suurin voittaja on laadukkaista palveluista nauttiva veronmaksaja. Mikäli kunta päästää palvelut käsistään ja syntyy muutamien pörssiyhtiöiden pyörittämiä alakartelleja ja monopoleja, löytyy voittaja paratiisisaarilta ja häviäjän rooliin jäävät veronmaksajat kuntien työntekijät! Kun organisaatiota uudistetaan, täytyy katse kääntää häneen, ketä varten organisaatio tuottaa palveluita eikä häneen kuka haluaa käyttää mahdollisimman suurta valtaa!

4 kommenttia:

  1. Ukin demarit on outo puolue.

    VastaaPoista
  2. joo, havaittu on tämä demarien hallituskätyri Turussa saakka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli demarien kansanedustajaehdokas. kaupungin työntekijät äänestävät typerästi

      Poista
  3. Sosiaalilautakunnassa Kalannin vanhainkodin myynti
    http://uki01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20183535-5

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!