tiistai 14. maaliskuuta 2023

USA ALOITTI KAUPPASODAN EU:ta VASTAAN?

USA teki melkoisen vedon, jota voidaan pitää kauppasodan aloittamisena, kun se jätti Australialle tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Kyseessä on miljardien eurojen kauppa sukellusveneistä, joista Australialla oli jo sopimus Ranskan kanssa. Nyt sopimuksen rohmusi itselleen USA yhdessä Iso-Britannian kanssa. Kauppa on melkoinen suonenisku pakotteista ja sen seurauksena syntyneestä energiavajeesta kärsivän EU:n talouteen. Täällä tarvitaan joka ikinen sentti, jotta talousalue selviää nykyisestä tilanteesta. On aika avata silmät, sillä kansainväliset haasteet ovat melkoiset.


Kun muu maailma on liittoutumassa Kiinan ja Venäjän tueksi ns. länttä vastaan ja juuri, kun me laskemme kaiken NATO:n ja USA:n varaan jenkit vetävät puukon EU:n selkään aloittamalla kauppasodan. Päättäjien sopii aprikoida tarkkaan ennen kuin sitoudumme liiaksi NATO:n kautta USA:n. Kannattaisiko esim. Suomen tarkkaan harkita uudelleen F-35 hankinta ja tehdä kuten australialaiset tekivät eli valita uusi kauppakumppani. Samalla sopii pohtia USA:n ja NATO:n turvatakuita - onko kaikki, myös turvallisuus ja luottamus, kaupan?

NÄIN MIELI ASEKAUPOISSA MUUTTUU
LINKIT:

5 kommenttia:

  1. Linkkien mukaan Australia ostaa dieselkäyttöisiä sukellusveneitä Ranskalta ja ydinkäyttöisiä USA:lta. Tulkitsinko väärin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailuista ja kysymästä! Ranskan kanssa tehty sopimus sukellusveneistä syntyi jo vuonna 2016. Silloin kakkoseksi jäi japanilais-amerikkalainen sukellusvenesuunnitelma. Nyt sama juttu käsiteltiin uudelleen ja USA-Britannia akseli voitti ja EU-tarjous hylättiin.

      Poista
  2. Ylen tekstiteeveessä on uutinen. Australia peruu kaupan Ranskan kanssa ja ostaa Amerikkalaisia sukellusveneitä.

    VastaaPoista
  3. Joo, no eihän Ranska sentään ole koko EU, vaikka ylipullistuneesta egosta niin saattaisi joskus päätelläkin. Jenkeillä on kuitenkin koko lailla näyttöä laadukkaiden sukellusveneiden rakentamisesta; Ranskasta ei tällä alalla ole juuri tietoa. Enpä tiedä olisinko itse kovin innostunut ranskalaisten rakentamasta ydinsukellusveneestä. Mitä tulee noiden Lockheed-Martinin F35 hävittäjien korvaamiseen muilla tarjokkailla, niin kyllähän ne tuli melko tarkasti testattua tämän kaupan yhteydessä. Eurofighter, Dassault-Rafale, JAS Gripen, eivät vakuuta. Venäläisten uusin Sukhoj Su-57 voisi ehkä olla vaihtoehto, vaan eihän ne niitä länsimaille mahda myydä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Olavi Koskelalle kommentista ja muille vierailusta! Kyseessä on sovitun kaupan peruminen hinta 30 miljardia dollaria. Sukellusveneet eivät ole missään halpoja joiten eivät huonojakaan, siksi niitä on aika vähän: Jenkeillä reilut 70 ja Venäjällä kuutisenkymmentä.

    F35 historia on masentava sen jälkeen, kun se alkupiirustukset lähtivät Yakolevin lentokonesuunnitelutoimiston pöydiltä Venäjältä. Kyseessä on varsin epävarma luomus, ei meinannut kevata edes USA:n laivastolle, joten se sen kilpailukyvyustä. Taitaa Suomi olla taas ostamassa yhden sortin pilottihanketta, kuten Pendoliino puurungolla tai OL3 puuturbiinilla. Ja eiköhän hävittäjä hankinnoissa ole, aseiden kehityskaaren nykyvaiheessa, enemmän kyse kauppapolitiikasta.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!