maanantai 27. maaliskuuta 2023

VIHREIDEN SYNKKÄÄKIN MUSTEMPI HIILIJALANJÄLKI

Yhtiöt, joko tuottavat voittoa ja kasvavat tai polkevat paikallaan kunnes tuottavat tappiota kuihtuen ja kadoten lopulta ajanhautaan. Tätä meidän viherkäisemme, eivätkä kaikki muutkaan, ymmärrä, kun vaativat Suomen teollisuudelle muita maita tiukempia päästörajoituksia. Koska yritysten on tarkoitus tuottaa voittoa omistajilleen eikä edistää vihreää haihattelua ja toimia kilpailullisesti haasteellisimmilla markkinoilla, se jättää tekemättä, valtion vaatimat, miljoonien eurojen investoinnit puhtaaseen tuotantoon Suomessa ja sen sijaan lähtee muualle tekemään miljoonien eurojen voittoja. Kansainvälisiä yrityksiä ei juurikaan ohjailla pääkaupunkiseudun kivihiilienergialla lämpeävistä asunnoista tai klubeista. Toivottavasti äänestäjät hoksaavat tämän.


Jospa me kepin sijaan palkitsisimme teollisuuttamme, joka innovaatioillaan on puhdistanut teollisuutta saastesita enemmän  kuin kaikki maailman vihreät yhteensä. Jospa palkitsisimme yrityksiä siitä, että ne tekevät hiilijalanjälkeä pienentävät keksintönsä juuri täällä. Etenkin kansainväliset toimijat jättävät Suomen heti, kun se on taloudellisesti perusteltua. Dollari ja euro ovat ainoita konsultteja, joihin menestyvä teollisuus on uskonut ja luottanut, näin on jatkossakin tai yritykset eivät kuulu kategoriaan: menestyvä teollisuus. Nykyisillä toimilla, joita etenkin vihreät markkinoivat, ajamme yritykset sinne, missä heillä on kauemmin aikaa toimia puitteissa, jossa saa surutta saastuttaa. Tämä jos mikä kasvattaa globaalisti hiilijalanjälkeä. Mutta mitä muuta voi odottaa vihreiltä innovaattoreiltamme kuin synnin mustaa ja armottoman massiivista hiiliajanjälkeä; koska he ovat vallassa Suomen suurimmassa, mitään lisäarvoa Suomelle tuottamassa, kivihiililingossa, jolla on jatkossakin lupa saastuttaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!