maanantai 12. maaliskuuta 2018

Töppäyksestä palkankorotus - onnistumisesta kenkää

Maitohyllystä saa maitoa, jääkiekossa yritetään maaleja tekemällä voittaa ja viinakaupasta saa viinaa. Kun asiat etenevät edellisen virkkeen mukaan, tapahtuu kaikki loogisesti. Kun kaupunki satsaa miljoonia euroja elinkeinopolitiikkaan, luulisi silloin päätöksenteon loogisen seurauksen olevan työpaikkojen määrän ja asukasluvun kasvu - meillä väki ja työpaikat vähenivät. Kun taas kaupunki lopettaa satsauksen elinkeinopolitiikkaan, luulisi työpaikkojen vähenevän - vaan kappas, juuri tuolloin ne räjähtivät meillä valtavaan kasvuun. Meillä loogista on se, etteivät asiat etene loogisesti!

Edellisen lauseen osoittaa todeksi toinenkin esimerkki. Yleensä hyvästä työstä palkitaan rahalla, mutta kuinka meillä? Jokainen luulee, että opetuksesta vastaavan kihottaren on pyrittävä tarjoamaan koululaisille laadukasta opetusta kouluissa, jotka ovat toimivia, turvallisia ja kohtuumatkan päässä kotoa. Mutta meillä asiat ovat totaalisesti toisin: Kun kihotar vie lapsilta koulut ja romauttaa opetuksen laadun, saa hän palkankorotuksen, mutta kun hän pistää asiat kuntoon, tarjotaan hänelle lopputiliä tai ainakin syrjään pistämistä!

Pidän em. menettelyä törkeänä, kun esimerkini keskiön reppanalla on eläkkeeseen enää muutama vuosi. On turha vedota siihen ettei tyypähdys tule nyt kenenkään kanssa juttuun - HÄN EI OLE TULLUT KOSKAAN KENENKÄÄN KANSSA JUTTUUN. Minä lienen poikkeus ja minunkin kanssani po. reppana tuli varsin huonosti juttuun! Kaikessa loogisuudessaan meidän päätännällä ei näytä olevan mitään tekemistä terveen järjenkäytön tai normaalin loogisuuden kanssa. Tätäkö vaaleissa äänestäjille luvattiin ja tätäkö he vaaleissa äänestäessään halusivat?

4 kommenttia:

  1. Tyypillistää toimintaa päättäjiltä.

    VastaaPoista
  2. https://yle.fi/uutiset/3-10114080

    Kittilän tarina aikajanalla

    VastaaPoista
  3. Oletko Java miettinyt, miksei Hannu Jortikka enää valmenna vaikka Tepsissä tuli viis mestaruutta, hei. Vuoden 2009 jälkeen ei valmennuspaikkaa ole enää Suomesta löytynyt- Venäjältä kuitenkin sellaiset sivistyksen kehdot kuin Habarovsk ja Vladivostok ottivat Jortsun huomaansa. Olisiko valmennustapa jo aikansa elänyt. Huutamalla ja pelolla ei voi enää valmentaa kuin venäläisiä ja niitäkin huonosti.
    Sama koskee alustuksesi henkilöä. Taitoa olisi, mutta tapa johtaa ei ole enää tästä maailmasta.
    Jortsu on 61 v ja lähti Torremolinoksen entäpä Inkeri?

    VastaaPoista
  4. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Onpa Kittilässä kivaa ja kovaa, mutta katsokaapa kuinka paikkakunta meni eteenpäin - kenen syy tai ansiota se on, siihen tohdi ottaa kantaa! Hurjasta paikkakunnasta lienee kyse, koska kaikki siellä oleilevat tuttavanikin ovat suojautuneet kilometrin syvyyteen virka/luottamushenkilöiden torailulta.
    Jortikka on valmentanut edellä esitetyn vuoden jälkeen Jokereissa ja nuortenmaajoukkueessa. Jokereilla oli TPS:ssä tukenaan huippuorganisaatio eikä valuutastakaan ollut pulaa, joten hänen huippuosaamisensa nousi kukoistukseen - oli miellyttävä nähdä ja nauttia näistä ajoista miltei sisäpiirissä.

    Sen sijaan Parviaisella ei ollut huippuorganisaatiota tukemassa hänen huippuosaamistaan. Päin vastoin hän joutui työskentelemään esimieskäskytyksen sekä jatkuvan ja musertavan paineen alla - tämänkin sain nähdä ja kokea paljon lähempää kuin moni uskaltaa epäillä. Niistä ajoista jäivät mustan murheelliset muistot. Surullisin mielin katson tilanteen tämänpäivän masentavia käänteitä - VOI PIKKU REPPANAA.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!