lauantai 10. maaliskuuta 2018

SAATANAN SAARA AALTO

Saara Aalto hävisi Britanniassa harrastelijaesiintyjäkisan finaalin ja siitä alkoi hämmentävä Saara Aalto hysteria. Tuon jälkeen ei ole kyennyt seuraamaan valtamediaa ilman, että Saara Aalto pölähtäisi katsojan tai lukijan eteen viikoittain. Viime aikoina Saarasta on tullut päivittäin esiin putkahtava ilmiö median seuraajalle. Sopi aprikoida: Mitähän tämä Saara Aalto hysteria maksaa ja mistä se viime kädessä kertoo?


Minulla ei ole vähääkään mitään Saara Aaltoa vastaan, mutta jossain pitäisi kulkea tämän sorttisen hysterian rajan. Kuinkahan monta miljoonaa euroa upotetaan Saara Aalto hysteriaan ja vastaaviin. Joku voi todeta ettei sitä ole pakko katsoa, käännä toiselle kanavalle ja varmaankin jo kolmas vaihtoehtoinen kanava vapauttaa minut Saara Aallosta. Mutta kanavan kääntämiskomento ei mielestäni ole reilu, sillä minä ja miljoonat muut olemme maksanut määrätyistä kanavista. Eihän sinulle sanota ravintolassa, jossa olet maksanut etukäteen ja saanut eteesi kelvotonta ruokaa: Älä valita, mene muualle syömään,

Saara Aalto hysteria on ikävä osoitus meidän viihdepäättäjiemme onnettomasta itsetunnosta, jonka seurauksena peesataan kaikkea ulkomaalaista. Saara Aallon tapauksessa britit aloittivat hysterian ja meidän omat viihdekihot tulkitsivat asian näin: Kyllä meille silloin suomalainenkin kelpaa, jos se on kelvannut briteille - sehän on jopa silloin hienoa! Väkisinkin mieleen tupsahtaa kysymys: Kuinka monta ihmistä päättää suomalaisesta verovaroilla kustannetusta viihteestä? -Onko näitä tyyppejä yksi, viisi vai peräti kymmenen, mikä on heidän toimintabudjettinsa ja kuinka kauan he ovat tehtäviään hoitaneet?

Jos katsomme suomalaisen viihteen tilaa, on se romahtanut Repe Helismaan ja Speden kulta-ajoista lähes pelkäksi ulkomaalaisen viihteen apinoinniksi. Jopa ohjelmaformaatit ovat pitkälti samoja, joskin huonommin toteutettua apinointia. Ainoan poikkeuksen tehnee Suomen huonoin kuski, sillä ei hän niin huono ole kuin ulkomaalaiset esikuvansa, joskin toteutus kepittää huonoudellaan jopa Ruotsin huonoin kuski tuottajaryppään. Meillä ei hoksata edes sitä, että ohjelma, joka nauratti ja viihdytti kymmenen vuotta sitten, ei välttämättä viihdytä ja naurata tänään.

Toivon vilpittömästi Saara Aallolle menestystä laulukarnevaaleilla. Suomi voitti joskus po. laulukisat omaperäisyydellä, joten eiköhän joskus, jo tilastojen mukaan, menestystä voi tulla ulkomaalaisten apinoinnilla. Kuitenkin haluaisin, että tässä YLE-ravintolassa, jossa annokset maksetaan etukäteen, kasvatetaan fakta/dokumentti/urheilutarjontaa ulkomaalaisen viihdeapinoinin kustannuksella. Uskon ja toivon etten ole ajatuksineni yksin!

8 kommenttia:

  1. Itse en näe tapaus Aaltoa kuten sinä. Hän on yksi harvoista maamme kansainvälisistä artisteista ja häntä kelpaakin hehkuttaa. En näe mitään huolta tuossa "hysteriassa".
    Sitä vastoin minua sekä surettaa että suuresti hävettää suomalaisten hullaantuminen televisiossa tyrkytettävään Putous-potaskaan. Viime viikolla em. roskaa tuijotti n. 850000 katsojaa!! Ainoastaan sunnuntain uutislähetys keräsi enemmän katsojia. Toinen potaska eli Selviytyjät-ohjelma keräsi n. 650000 katsojaa! Turha on toivoa parempia ohjelmia ja artisteja, jos kansa tyytyy kerrotunlaisiin surkeisiin tuotoksiin. Ollaan me niin mettäläisiä että ,,,,,,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailuista ja kommentistasi! En minäkään Saara Aaltoa kritisoi vähääkään. Hänen saamansa media aika tuntuu kohtuuttomalta - joka ilta laulut pyörivät ja kolmelle laululelulle parhaaseen katseluaikaan puolentoista tunnin ohjelma. Esitän vain mielipiteeni ja siihen pohjautuvan toimeeni - haluaisin pakkoveroeuroillani jotain muutakin.

      Näitä muita Suomen hömppäkanavia en juuri katso. Joku ohjelma on tullut vilkaistua ja jätettyä sikseen, mutta nämä kanavat eivät pakkorahasta minua. Huolestuttavinta on mielestäni vierasmaalaisten entisten dokumenttikanavien tason lasku, nekin alkavat olla täynnä "kevyt dokumentteja" realityhömppää ja romunkerääjiä/ostajia/myyjiä.

      Julkiseen palveluun vedoten rahastetaan ihmisiä, mutta tarjotaan viihdettä ja vampyyrisarjoja jne., jonka voisi tarjota joku kaupallinen kanava. Pitäisi pohtia uudelleen termi julkinen palvelu. Enkä missään tapauksessa tarkoita, että YLE muuttuu pelkäksi dokumenttien/uutisten/urheilun tarjoajaksi, kaikille kaikkea, mutta kohtuudella ja kohtuuhinnalla.

      Poista
    2. Noinhan se on. Viihde on lähinnä säälittävää.

      Poista
  2. Aallon esitykset ovat noloa matkimista. Ulkomailla sattavat pitää esitystä parodiana. Hiusten veto maalatun vessapeperirullan keskiön läpi on huippu.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Madonna teki saman tyylisiä videoita jo vuosituhannen alussa.

      Poista
    2. Esiitynistyyli kuuluu genreen.

      Poista
  4. Itsellä meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun kun taustalla pyöri tuo kappaleen valintajakso ja juontaja (Christal Snow?) sanoi "hyvät naiset, herrat ja muun sukupuoliset".

    Muutenkin ohjelmassa joka toisessa lauseessa tuotiin esille homot, queenit, muun sukupuoliset jne. Ei siinä mitään, mielestäni on hyvä että ollaan avoimia, mutta pitääkö sitä korostaa verorahoilla maksetulla kanavalla ihan noin paljon? Vähempikin riittäisi.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!