sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

LÄÄKÄRI SELVIÄÄ TAPOSTA SAKKOTUOMIOLLLA!

Oikeus määritteli ihmisen hinnan Suomessa, silloin kun hengen menetyksen aiheuttaa lääkäri. Nainen menehtyi ambulanssimiehistöä konsultoineen lääkärin ohjeiden seurauksiin. Lääkärin tuomio oli 40 päiväsakkoa. Toinen lääkäri totesi samalle ambulanssimiehistölle potilaan voivan itse mennä hoitoon. Niinpä ambulanssi lähti seuraavaan kohteeseen ja po. potilas siirtyi ajasta iäisyyteen. Jälkimmäinen lääkäri ei saanut oikeudelta edes sakkoja.

Kun huomioidaan lääkärien siirtyminen yksityiselle sektorille, sijoittuminen ruuhka-Suomeen ja keskustelut vakuutuslääkärien härskeistä päätöksistä, joissa vakuutusyhtiön etu murskaa sairaan ihmisen vähäisetkin oikeudet, voitaneen puhua lääkäreiden käsittämättömän vastuuttomasta suhtautumisesta potilaisiin. Nämä potilaat ovat maksamillaan veroillaan olleet kustantamassa lääkärien koulutuksen sekä taanneet heidän opintolainansa. Muistakaapa vielä sekin, että Suomi luokitellaan kivunhoidon kehitysmaaksi. Meillä kivunhoidon kehittämisen sijaan julkinen keskustelu käännettiin eutanasian suuntaan.

SOTE-esityksissä meidän tulisi huomioida lääkärikuntamme motiivit, jotka lukuisissa tapauksissa ovat aivan jotain muuta kuin potilaan parhaaseen tähtäävät. Myös keskustelun painottuminen kivunhoidon sijaan eutanasiaan ihmetyttää. Pahimmillaan seurauksena saattaa olla armoton kuolemankauppa, jossa köyhät siirtyvät taivasten tantereille viemästä rikkaiden tarvitsemia hoitopaikkoja. Suomessa on satojatuhansia kroonisesta kivusta kärsiviä tavallisia kansalaisia, jotka on jätetty paitsioon eutanasiakeskustelussa. Olisiko aika kuulla heitäkin, sillä tässä asiassa heillä on oma elämä pelissä?

Linkit: 

Naisen kuolemasta sakot ensihoitolääkärille

Lääkärit päättivät, ettei nainen tarvitse välitöntä sairaalahoitoa – kuoli seuraavana päivänä keuhkoveritulppaan

Yli miljoona suomalaista elää kroonisen kivun kanssa

Vakuutuslääkärien valtaa suitsivalla kansalaisaloitteella yli 30 000 allekirjoitusta

4 kommenttia:

  1. Vastuutonta toimintaa lääkäreiltä. Myös oikeuslaitos on vieraantunut kansasta.

    VastaaPoista
  2. Onneksi maan hallitus yksityistää koko terveydenhuollon. Lääkärit alkaa piiloutua yhtiöiden taakse. Sieltä ei lausuntoja jaella.

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Suomi muuttuu sijoittajien tarpeiden, ei kansalaisten kannalta, parempaan suuntaan. Tästä kärsivät kaikki työtätekevät suomalaiset, siis myös työtatekevät lääkärit.

    VastaaPoista
  4. Tietäjä kirjoitti 17.3.2018 klo 20.10 Tuhoa
    Kysy siltä valtuuston etupenkillä istuvalta gaylta.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!