perjantai 11. maaliskuuta 2016

Miljoonien suomalaisten pienet palkat pienenevät - Ukissa johtajille palkankorotus?

Uudenkaupungin talous saatiin viimeinkin plussalle. Tästä kiitos kamreerittarelle, joka osasi ennakkoon budjetoida tulot reilusti alakanttiin. Kiitos kuuluu myös Harto Forssille, jonka esityksestä yksi neljänmiljoonan euron aiesopimus seurauksineen jäi vetämättä kaupungin tilinpäätöksen miinukselle. Porvareille kiitos siitä, että, kaupungin piikkiin suunnitellut, älyttömät vuokratalohankkeet torpedoitiin.

Kun kerrankin, ilman mitään kikkailua, kaupungin talous näyttää hyvältä, kuuluu kylillä kummia. Samalla kun miljoonien suomalaisten palkkoja ollaan alentamassa, on Uudenkaupungin johdossa suunta täysin päinvastainen. Kuulemma  maanantaina kaupunginhallitus saa käsiteltäväkseen viranhaltijapäätöksen, jolla on nostettu kaupungin johtohenkilön/johtohenkilöiden palkkoja. Kamreerittarelle voisi antaa hyvästä valmistelusta palkankorotuksen, mutta sosiaalijohtaja ja tekninen johtaja ovat työskennelleet sen verran vähän aikaa, että odottakoot vielä; muilta ei käsittääkseni löydy potentiaalia... .

Mielestäni ekstrapalkkaa ei pitäisi maksaa normaalista työstä eikä varsinkaan kehnosti suoritetusta puuhastelusta. Palkanlisien ja korotusten pitäisi kannustaa venymiseen ja normaalin työpanoksen ylittämiseen - se on rahoittajan eli kaupunkilaisen etu. Muistelkaapa myös entisen kaupunginjohtajan viimeisten työpäivien tekosia: Hän nosti tuolloin viranhaltijapäätöksellä johtohenkilöiden palkkoja. Tästä seurasi paljon murinaa ja murisijoina oli moni nykyisen kaupunginhallituksen jäsen.

Kun Suomessa hallitus puhuu palkkamaltista ja kilpailukykyloikasta, joka käytännössä kuristaa miljoonien pientuloisten elintasoa, on vähintäänkin arveluttavaa, jos samalla Uudenkaupungin hyvätuloisen johtajiston palkkoja korotetaan. Korotus on epälooginen myös siksi, että pääsääntöisesti kaupunkimme valmistelu on jo vuosikaudet aiheuttanut uusikaupunkilaisille surua ja murhetta eikä hämmästyttäviä infra- tai palveluelämyksiä tai verojen tai taksojen alennuksia koettu.

Toivottavasti Harto ja porvarit tunkevat tämän viranhaltijapäätöksen ja etenkin sen tekijän syvälle syrjään. Ihmetyttää mistä moinen johtajiston palkankorotus voisia johtua: Silkasta ahneudesta vai kenties sitkeästä tuulimyllyvalmistelusta, hitaasta kaavoittamisesta; koulujen viemisestä koululaisilta ja sen seurauksena kaupungin muuttotappion kiihdyttämisestä vai ainoastaan puskutraktoria kaipaavan kälyisen koulunrähjän miljoonaremontti suunnitelmista? Jos kaiken takana on taas hän, ketä epäilen, alan harkita uskottavan porukan etsimistä... - ON LOPULLISEN RATKAISUN AIKA!

8 kommenttia:

  1. Ei tämä olisi Suomi, ellei täällä olisi täysin eri säännöt eliitille ja meille muille. Luokkayhteiskunta, vaikkei sitä sillä nimellä saa kutsua.

    VastaaPoista
  2. Toivon Harton saavan tämänkin asian kuntoon.

    VastaaPoista
  3. Forssin poisjääminen ensivaaleissa olisi Ugille suuri menetys.

    VastaaPoista
  4. Harto Forss on niin vanha, että istuu valtuustokautta.

    VastaaPoista
  5. Vanhat huru-ukot syrjään.

    VastaaPoista
  6. Koko hallitus vaihtoon.

    VastaaPoista
  7. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Ihan itse todistaneena voin kertoa, kertoa että Harton tapauksessa on syytä puhua iän tuomasta kokemuksesta, näkemyksestä eikä huru-ukkomaisuudesta. Harto on osoittanut merkityksensä jopa niin, että se voidaan laskea miljoonien eurojen säästöinä. Ei hän kaikkea ole yksin tehnyt, mutta on ollut se yksi mies, joka ratkaisee. Tämä on suuri teko pienen valtuustoryhmän jäseneltä ja siksipä isot puolueet haluavat, että vähentää valtuutettujen määrää 27 istuskelijaan.

    VastaaPoista
  8. Ei eikä voi olla äänestämisen peruste vaan älykkyys ja oikeudenmukainen ajattelu.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!