torstai 10. maaliskuuta 2016

USA jymäytti asekaupoissa Suomea

Suomen asehankintoja ei voi pitää universumin onnistuneimpina eikä liene pienintäkään epäilystä, että Suomen ostaessa aseita voittaja on poikkeuksetta ollut asekauppias. Muistanette Suomeen ostetun aikoinaan DDR:n armeijan entisiä T-72 panssarivaunuja. Kyseiset panssarit olivat ruostuneita romuja, joten kaupassa Suomea vietiin kuin metrin mittaa. Yhtenä suomalaisten vedätyksen helmenä voidaan pitää 100 000 kiinalaista rynnäkkökivääriä, jotka Suomi osti edullisesti. Aseet ovat yhä käyttämättöminä, koska niiden koulutuskestävyys on heikko ts. aseiden valmistusmateriaali on huonoa.

Helsingin ilmapuolustuksen venäläiset BUK ohjukset korvattiin 350 miljoonaan euroa maksaneilla norjalais-amerikkalaisilla Nato-yhteensopivalla Nasams 2:lla. BUK-ohjusten päivitys olisi eräiden tietojen mukaan maksanut 175 miljoonaa euroa, mutta sitä tai uudempaa BUK- ilmapuolustusvaihtoehtoa ei edes tiettävästi harkittu Suomessa. Karmealla ja karulla tavalla Ukrainassa BUK ohjus osoitti kykynsä pudottamalla malesialaiskoneen korkeudelta, jossa Nasam ohjukset eivät edes koeolosuhteissa ole toimineet.

Nato-yhteensopivalla Nasams perustuu amerikkalaiseen AIM-120 AMRAAM -ohjukseen. Sitä kehitettäessä suurena ongelmana oli tutkan laitteistojen tuottama hukkalämpö. Osittain ongelma ratkaistiin kehittämällä ohjuksen maatestausmenetelmät nopeiksi lämmönmuodostuksen eliminoimiseksi. Tutkan käyttöaika on edelleen rajattu noin 60 sekuntiin ennen lähetinosan palamista. USA:ssa SL-AMRAAM -ohjelma on peruttu eli julkinen ohjusprojektin julkinen rahoitus on päätetty lopettaa.
Linkkejä:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000719693.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/NASAMS
https://fi.wikipedia.org/wiki/AIM-120_AMRAAM
http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/657728/Tehokkain+ilmatorjuntaohjus++ei+kelvannut+Suomelle

Väkisinkin herää kysymys, myytiinkö Suomeen susi, jota ei voi päivittää ja tehtiinkö maastamme epäonnistuneen ohjusprojektin maksaja. Sopii myös pohtia oliko koko ilmapuolustusohjushankinta täysin turha, sillä esim. Pietarin alueelle sijoitetut venäläiset Iskander-ohjukset ovat niin nopeita, ettei Suomella ole kykyä tuhota niitä laukaisun jälkeen. Eräs ohjuskaupan peruste oli Norjan armeijan ajoneuvohankinnat, joista lupailtiin kauppoja Patrialle. Kaikkiaan Patria on toimittanut maailmalle 1 301 AMV-maastoajoneuvoa, mutta Norjaan niitä ei matkannut.
Linkki:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Patria_AMV

Suomen historian suurimmat asekaupat tehtiin yhdysvaltojen kanssa Hornet hävittäjistä. 13 miljardin kaupat tehtiin juuri 90-luvun laman alla ja se valmisteltiin pienessä piirissä, tämän paljastaa kirjassaan (Lillan – Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä) tuolloinen puolustusministerinä ollut Elisabeth Rehn. Täysimääräiseksi luvatut vastaostot eivät toteutuneet läheskään kokonaisuudessa. Lisäksi Hornettien asejärjestelmien hankinnassa oli mekoista takkuamista. Suomeen tilattu konetyyppi teki ensilentonsa jo 1978. Kun vielä huomioidaan koneiden ongelmat, voidaan niiden hankinnan onnistumista pitää varsin kyseenalaisena.
Linkit:
https://fi.wikipedia.org/wiki/McDonnell_Douglas_F/A-18_Hornet
http://yle.fi/uutiset/hornet-onnettomuudet_suomessa_vuodesta_1996_lahtien/5495087
http://yle.fi/uutiset/lento-onnettomuudet_sotilasilmailussa_vuodesta_1970_alkaen/5508388

USA:n sotateknologian kehitys on taantunut Barack Obaman presidenttikaudella. Aseiden kehitysvarat ovat olleet Obaman säästölistalla. Säästöjen nimissä USA:ssa luovuttiin F-22 hävittäjän jatkokehittelystä ja tuotannosta. Saavutettu säästö oli 350 miljoonaa dollaria. Tätä ennen F-22 hävittäjiä oli valmistettu 145 kappaletta ja niihin oli uponnut suunnittelusta alkaen 79 miljardia dollaria.

Vastaavaan aikaan, Putinin valtaan nousun jälkeen, Venäjä on satsannut voimakkaasti oman aseteknologiansa kehittämiseen. Jos USA pisti F-22 hankeen jäihin, Venäjä jatkoi huippumodernin toisen polven panssarivaunun Armata T-14 kehitystä, vaikka duumassa urputettiin sen kalleudesta. Armata maksaa tuplaten verrattuna saksalaiseen Leopard tankkiin. Vaunuja on tarkoitus valmistaa Venäjän armeijalle yli 2 000 kappaletta. Määrän toteutumista epäillään Armatan kalleuden vuoksi. Ensi esiintymisensä Armata teki Punaisella torilla paraatiharjoituksissa 2015. Se päättyi nolosti, kesken harjoitusten levinnyt tankki hinattiin katselijoiden naurun saattelemana huoltoon.

Venäjän vuosien satsaus asekehittelyyn tulee näkymään tulevina vuosina. Niin maan lentokoneet kuin ohjukset uudistuvat ja ovat väkisinkin huippumoderneja. Tämä pitäisi meidän asehankinnoista vastaavien huomioida. Vai onko aseiden laatua ja toimivuutta tärkeämpää se mistä ne ostetaan?
Linkit:
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/metalli/2009-10-05/Yhdysvallat-ampui-F-22n-lopullisesti-alas-3279736.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lockheed_Martin_F-22_Raptor
https://fi.wikipedia.org/wiki/T-14

Suomen asekaupat tehdään tunteella ja mielikuvilla. Niistä päättävillä poliitikoilla ei ole pienintäkään kykyä arvioida oston mielekkyyttä, soveltuvuutta tai toimivuutta. Aseet ovat julmia ja asekauppa on vielä julmempaa. Jos suomalaiset jo tunnesyistä ja mieltymyksensä mukaan rajaavat aseiden hankintavaihtoehdot yhteen, ei sitä voi pitää kovinkaan älykkäänä kaupanteon valmisteluna. Kaupanteossa on voittajia ja häviäjiä - ei ystäviä eikä vihollisia. Raaka busines sisältää raa'at menetelmät ja hyväuskoista, periaatteellista hölmöä höynäytetään aivan varmasti.

USA:n yksi päätavoite on sitoa Suomi maailman suurimpaan aseiden myyntiklubiin NATO:on. Ja näinkö on päässyt tapahtumaan, kun Suomelle kelpaa vain NATO-sopiva kalusto? Maamme asevalintoja junailevat salassa Nato-vouhottajat yhdessä sanansa syömisellä kansan kannatuksen menettäneet ministereiksi nousseet toisen kauden kansaedustajat. Tuohon ei voi muuta kuin todeta, että Suomen asekauppa on kallista ja kansa maksaa.

Todellinen paradoksi, jolle tulevaisuuden historioitsijat vielä nauravat, syntyy siitä, että Suomen turvallisuutta ei uhkaa mikään muu kuin määrättyjen vouhottajien Suomen turvaksi hankkimat aseet ja niiden myötä Suomi-neidon liiveihin uineet ns. kumppanit. Tuskinpa Paasikivi tai Kekkonen olisivat koskaan toimineet näin hölmösti ja samalla uhranneet Suomen ja Suomalaisten turvallisuutta. Vai onko joku todella sitä mieltä, että SSS-miehet ja Niinistöt lakeijoineen ovat kovempia valtiomiehiä kuin Paasikivi, Kekkonen ja Koivisto?

  


4 kommenttia:

  1. niin laadukasta toimitustyötä, että tulee ukis.fi ikävä

    VastaaPoista
  2. No mutta. 13mrd oli markkoina eikö sentään vain. Ja juuri ostettiin Leopardeja satakunta Hollannista. Ai niin. Mikäs olikaan J. Niinistön peruste pv:n kansliapäällikön vaihdolle?

    VastaaPoista
  3. Natosopivaa kansliapäällikköä tarvittiin. J Niinistö ei kaipaa asiantuntemust

    VastaaPoista
  4. Meillä on myös Nössö presidentti, joka valehtelee. Persut nyt olivat suurin virhe mihin tämä maa sortui

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!