sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Arkkipiispa kuuluu poseen!

Jos joku meikäläinen, tavallinen yhteiskunnan jäsen ja veronmaksaja, suojelee maamme pykälien ja lakien vastaisesti ketä tahansa, joutuu hän siitä edesvastuuseen ja aikansa rikkomuksia jatkettuaan  vankilaan. Jos joku järjestö ryhtyy samanlaiseen toimintaan, vähät välittäen yhteiskunnan päätöksistä ja lain pykälistä, puhutaan järjestäytyneestä rikollisuudesta. Samalla em. tyylillä toiminut tavallinen pulliainen saa valtamedian kimppuunsa ja hänen maineensa raiskataan julkisuudessa lopullisesti.

Entäpä, kun kirkko ja sen maallinen johtaja arkkipiispa ilmoittaa rikkovansa yhteiskunnan päätöksiä ja siten yllyttää muita rikkomaan järjestäytyneen yhteiskunnan sääntöjä ja päätöksiä? - Valtio takaa kirkolle verotusoikeuden ja hoitaa kirkon puolesta veronkannon. Suomi on ajautunut totaalisesti käsittämättömään tilaan. Hallitus ei välitä pätkääkään tavallisista ihmisistä, he ovat päättäjille vain säästö- ja verotuskohde.  Kirkko, joka saarnaa rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi, VIE LÄHIMMÄISELTÄ VEROTTAMALLA RAHAT, KÄÄNTÄÄ LÄHIMMÄISELLE SELKÄNSÄ JA ANTAA RAHAT KAUIMMAISELLE!

Kirkon rooli on hämärtynyt lopullisesti, se on vain valtamediaa hyväksikäyttävä ns. eliitin hyväksymän mielipiteen kuvottavan alhainen nuoleskelija. Kirkkomme, sanan mukaiset, pääpirut eivät ymmärrä, että he operoivat kansalta väkisin ulosmitatulla omaisuudella ja rahalla. Kirkko on sulkenut silmänsä tavallisen suomalaisen työttömyydeltä, taloudellisilta ongelmilta, syrjäytymisiltä, leipäjonoilta, itsemurhilta jne.. Evankelisluterilaisesta kirkosta on tullut ahne, ylimielin, omahyväinen ja sokea fariseus ellei peräti ILMESTYSKIRJAN PETO.

Muistakaamme arkkipiispan tienaavan yli 100 000€ vuodessa ja kuuluvan mm. vapaamuurareihin. Jokainen voi kuvitella, onko hän päässyt asemaansa rakkautta huokuvilla hyvillä teoilla, köyhien auttamisella, sairaiden lohduttamisella vai kieroilemalla ja itsekkäästi teroitetuilla kyynärpäillä hakaten kavereita valtapyrkimystensä edestä . Olisikohan ökyrikkaan, omaisuudestaan kiinnipitävän, luksustalossa asustavan arkkipiispan muisteltava kahta Raamatun letkautusta: Jos sinulla on kaksi ihokasta, anna toinen hänelle kenellä ei ole yhtään ihokasta ja Helpompi on kamelin kulkea neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.

Jos arkkipiispa uskoo, että hän todellakin kulkee Jeesuksen viitoittamalla tiellä ja saa Jumalalta täyden tuen sekä suojelun toimilleen, hän voisi pistää itsensä peliin. Arkkipiispamme voisi mennä kylvämään rauhaa sinne, mistä pakolaiset lähtevät. Hän voisi sesonkiaikaan matkusta Mekkaan, nousta mustankiven päälle, aloittaa rauhasta ja kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta  saarnaamisen - taitaisi käydä kuitenkin niin, että jo saarnan alkuvaiheessa arkkipiispamme putoisi mustankiven päältä kuin koppelo oksalta! Siihen voisimme varmaankin yli uskontokuntien todeta: PAHA SAI PALKKANSA?

Linkki: Arkkipiispa MTV Uutisextrassa: Kirkko lupaa suojella ilman turvapaikkaa jääviä

10 kommenttia:

  1. Rasisteille tyypillistä asioiden omaksi eduksi vääristelemistä ja kääntämistä. Arkkipiispa on nyt heikoimman puolella.

    VastaaPoista
  2. mikä joku java on arvostelemaan arkkipiispaa

    VastaaPoista
  3. Törkeä kirjoitus. Ehdottaa kirkon päämiehelle vankilaa

    VastaaPoista
  4. http://nra.fi/puheenjohtajan-kolumni-iii-3/

    VastaaPoista
  5. Oliko asiavirheitä? Ei muuta kuin niitä luettelemaan.

    VastaaPoista
  6. Piispa käskee kymmenientuhansien tulemaan kirkonsuojiin, mistä kirkko rahat ottaa.
    Hyvin outoo puhetta piispalta.

    VastaaPoista
  7. Mitähän siitä seuraisi jos java piilottelis karkotuksen saaneita kotonaan.

    VastaaPoista
  8. Kiitos vierailuista ja kommentointisektorin täytöistä! Minä esitän omia näkemyksiäni yleisesti esitettyjen faktojen pohjalta. Ei kai arkkipiispa mikään, kritiikin yläpuolella toimiva, Jumala ole? Mies esitti aiemmin, että kirkko voisi asuttaa pakolaisia kirkkojen kryptoihin eli kellareihin. Eihän elämiäkään saa asuttaa ikkunattomiin kellareihin,joten se osoittaa tapauksen humaanisuusasteen.

    On äärettömän masentavaa, kuinka itsekäs pyrkyrieliittimme jakaa tämän kansan kahtia. Pahinta tässä ajassa on se, että kärsijöinä ovat viattomat ihmiset - yhtä porukkaa käytetään härskisti hyväksi yleisen mielipiteen nuoleskelussa ja toisen porukan päälle sälytetään kaikki ongelmat ja kustannukset.

    Piispan takaa löytyy verotusoikeus ja valtava omaisuus. Yhteiskuntamme on taannut, että jokainen suomalainen, kuuluin kirkkoon tai ei, rahoittaa veroillaan kirkon toimintaa. Kaikki ne päättäjät, jotka eivät vaadi ensin kotoutuksen realistista onnistumista, ovat käytännössä rasisteja.

    VastaaPoista
  9. Näin Suomessa poliisijohtajan kertomana
    https://www.poliisi.fi/uutiskaruselli/1/0/tomi_vuoren_blogi_suomi_ei_ole_lintukoto_45786

    http://poliisi.fi/poliisista_paivaa/tomi_vuori/1/1/toimintaymparisto_murroksessa_45776

    VastaaPoista
  10. Kuuluuko arkkipiispa Mäkinen todella vapaamuurareihin?! Onko varmaa tietoa vai kuulopuhetta? Meinaan vaan, että vapaamuurarit ovat riitteineen kaikkea muuta kuin kristillinen järjestö. Mäkisen kristillinen vakaumus joutuu kyllä tuolloin varsin epäilyttävään valoon. Kyseinen hyvä veli -järjestö on Suomessa aika lailla samassa asemassa kuin vaikka Skull & Bones jenkeissä. Poliittisen ja taloudellisen eliitin lisäksi siellä taitaa olla ev.lut kirkonkin eliitti (tuomareita unohtamatta) suhmuroimassa maan asioita parhain päin. Tyhmä kansa luulee, että vaaleissa äänestämällä voisivat vaikuttaa todella tärkeisiin asioihin. Niihinhän maahanmuuton varjolla tehtävä kansan vaihtamisprojektikin kuuluu...

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!