Kaupungit yrittävät pitää keskustojaan elävinä satsaten niihin miljoonia euroja, vaan Pölhölässä sekin menee toisinpäin. Pölhölän keskusta alkoi tyhjenemään, kuten tuollaiset keskustat pakkaavat nykyään tyhjenemään. Pölhölän päättäjät päättivät tai siunasivat vedon, jota ei ihan heti muualla eikä kai kaikkialla Pölhölässäkään ymmärretä, koska, kaipa siksi, vuokrasopimus salattiin ulkopuolisilta eikä sitä tahdottu millään kertoa seuraaville luottamushenkilöille. Pölhölä osti kaupungin parhaalta liikepaikalta kiinteistön ja luovutti sen maksutta yhden päättäjän sekä hänen touhupiirinsä käyttöön. Kyseisessä, Pölhölän parhaalla liikepaikalla sijanneessa kiinteistössä väsättiin kaikkea lystikästä kaupunkilaisten iloksi ihastella ja ihmetellä. Tarjontaan kuului erilaisia virityksiä, joskus käsitöihin perustuvia oivalluksia, tavaroiden tai ajatusten levittämistä kaupunkiin. Paikallinen media tuki toimituksellisesti touhu-Tiinojen tempauksia eikä niissä mitään pahaa tai moitittavaa ollutkaan, päin vastoin, ne toivat puheenaiheita ja ihmeteltävää Pölhölään.
Ihmetyksen siittää kasvuun se, miksi kaupunki osti kyseiseen tarkoitukseen moisen kiinteistön, kun sillä on tyhjää tilaa muutenkin. Olisi luullut hölmömmänkin hoksaavan kaupungilla olevan yllin kyllin entisestäänkin kunnostustarpeessa olevaa kiinteistömassa, joten hämmennys valtaa pään, kun hankintaa ja sen vähäjärkisyyttä pohtii. Mutta nyt kirjoitetaan Pölhölästä, jossa toimitaan toisin, joten paraatipaikalla sijainnutta liikekiinteistöä ei vuokrattu kokonaan yrittäjille ja siten pyritty täyttämään kaupunkilaisten kukkaroon po. kiinteistön hankinnasta syntynyt vaje, vaan se lahjoitettiin touhu-Tiinojen toimintapisteeksi hintaan 0 euroa/kuukausi. Kyseisellä manööverillä kaupunki vei markkinoilta yhden, sen parhaan, liikepaikan, jonka yrittäjä ja työntekijät olisivat voineet palvella kaupunkilaisia, lisätä keskustan hiipuvaa vilinää ja tuoda kaupunkiin verotuloja sekä osaltaan lisätä Pölhölän pitovoimaa. Jospa kyseiselle paikalle olisi synnytetty kahvio lapsiparkilla, jota pyörittää vaikkapa paikallinen, maailman parasta jäätelöä valmistava, yritys, olisi se taatusti lisännyt ihmisvilinää keskustassa ja siten tukenut siten keskustan yritysten toimintaa sekä kenties houkutellut uusia yrityksiä Pölhölän autioituvaan keskustaan. Kalliiksi moinen pölhöily kävi Pölhölän veronmaksajille, mutta eihän mitään ole lopullisesti menetetty: tarjotaan touhu-Tiinoille joku toinen toimitila kaupungin tarpeettomista kiinteistöistä, kun nykyinen tila otetaan ns. järkikäyttöön! Tämä tarina on tosi, mutta nimiä on muutettu ja tapahtumia yksinkertaistettu, jotta tapahtunut todenperäisyys ei pitkästyttäisi. Saas nähdä kuinka Pölhölässä asiaan suhtaudutaan. Paha tätäkin on maton allekaan lakaista, kun siellä lienee niin paljon tavaraa, että tuskin kääpiökään sopii enää kulkemaan maton ja katon välissä.
Kaupunkia selvästi johdetaan koordinoidusti. Ei tuollaista täsmäpäätöstä muuten syntyisi :)
VastaaPoistaArkkitehtihän se oli tämänkin munauksen takana.
VastaaPoistaSiis mitä? Onko entisen Esko-Holvin tiloja annettu ilmaiseksi joudenkin käyttöön? Kaupunki maksaa lämmityksen, talvikunnossapidon, sähkötkin? Niinkö? Tähän on oikeasti puututtava!!!!
VastaaPoistaKaupungissa on luottamushenkilöitä "pilvin pimein" mutta kun ei edes YHTÄKÄÄN asia kiinnosta !!
PoistaKuntademokratiassa on näemmä aivan sama ketä äänestää tai ketkä valtaa käyttävät. Voisi sano, että samaa "pas*aa" eri paketissa. Kaupungin tilannne ei muutu luottamushenkilöiden onnettomilla päätöksillä parempaan suuntaan kuten on nähty. Toisaalta muitakaan vaihtoehtoja ei käytännössä ole kuin luottamushenkilöiden päätöksiä joten umpisurkeista päätöksistä edes vähän paremmista voisi edes unelmoida tosin ehkä turhaan.
VastaaPoistaUkin tauti, kapitalismin tauti.
VastaaPoistaNuorelta yhteiskuntakriitikolta ajatuksia herättävää tekstiä:
Kapitalismi johtaa tuhoon, ja sen tietävät myös maailmanloppuun valmistautuvat miljardöörit
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010225364.html
paikallinen lehti olisi tärkeä epäkohtien esiin nostaja, jos vaan haluaisi. Olisi myös hyvä, jos olisi "tutkivia luottamusmiehiä", jotka lehteä ruokkisi. Joskus näitäkin poliitikkoja oli, mutta silloinen päätoimittaja ja kaupunginjohtaja hiljensivät heidät. Tärkeintä oli tehdä kaupunginjohtajasta jonkinlainen myytti, mikä ei perustunut mihinkään muuhun kuin paikallislehden esille nostamiseen.
VastaaPoistaAikaisemmat kaupunginjohtajat olivat tämän kaupungin kehityksen takana.
Kumma kuinka Kosket repivät valheilla vanhat haavat auki. Se ei vie kaupunkia eteenpäin. Jatkuva esillä olo tuntuu olevan pariskunnan motiivi.
Poista