HALLINTO PÄÄTTÄÄ OMAT TYÖT - SINÄ MAKSAT!

 

Suomessa julkisella sektorilla työskentelee noin 630 000 työntekijää, luku on noin 11% prosenttia maan väestöstä. Sama prosenttiluku kirjataan Saksassa 4(2019). Tuosta tulee mieleen oivallus, että karsimisen varaa on ja onhan karsintaa tehty - poliisit esimerkiksi ovat huomattavasti harvemmassa kuin joku vuosi sitten. Tästä seurasi puolestaan turvattomuutta, joka kumpuaa rikollisuuden kasvuna ja sen pelkona - näin siis maakunnissa, suurissa kaupungeissa poliiseja piisaa. Senkin ymmärtää, että puolustusvoimat vaativat tänä päivänä lisää resursseja, mutta entäpä kunnallisen tai valtiollisen tavallisen arkityön toteuttaminen - voidaanko sitä tehostaa ja miksi ei voida? Otetaan esimerkki normikaupungista, jossa sote-uudistuksen myötä katosi johdon alta johdettavista noin kuusikymmentä prosenttia. Äkkipäätä luulisi, että tuollaisen mullistuksen jälkeen keskusjohtoa voidaan vähentää, mutta toisin kävi ja käy. Keskusjohto pitää kiinni paikoistaan eli valmistellessaan perustelee, että johdettavien määrällä ei ole merkitystä johtajien määrään. Toisin sanoen tuon teorian mukaan nakkikioski ja Toyota konserni tulee toimeen samansuuruisella keskusjohdolla.

Yleensä kunnissa noudatetaan valmistelua, niin tapahtui mainitussakin tapauksissa. Kaupungin taloudellisen tilanteen vuoksi vaadittiin yt-neuvotteluja. Valmistelijat totesivat, ettei taseen kanssa ole huolta, joten po. neuvotteluja ei tarvita, koska talousongelmat alkavat vasta muutaman vuoden kuluttua. Samaan tulokseen tultiin sopeutustoimivalmistelun edetessä - johtajistoon ei saa koskea, myydään kiinteistöjä ja vaikka teatteri - sekin vilahti keskusteluissa. Toisaalta tilanne on ymmärrettävä, sillä harvahan on valmis itseään tai työkavereitaan erottamaan ja tuskin esimieskään tähän kannustaa. Kun päättäjien enemmistö hyväksyy mainitun, voi todeta takana olleen ohdakkeisen ja täysin hyödyttömän valmistelu/neuvotteluspektaakkelin. On väärin väittää, ettei muutaman vuoden kuluttua selvitystilan ovea kolkuttava organisaatio olisi sentään jostain karsinut kuluja: niitä karsittiin opetuksesta eli lapsilta vietiin opetustunteja. Seuraava säästökohde lienee ikähaarukan toinen pää eli kaupunki, ei edes pakon edessä, hoida niitä tehtäviä, jotka hyvinvointialue jättää hoitamatta. Pääasia lienee, että johtajisto porskuttaa vakaasti ja varmasti nykyisin eduin nykyisissä tehtävissään hamaan eläkkeeseen asti.

Meillä on siis noin 630 000 julkisensekotorin työntekijää. Vertailu Saksaan osoittaa, että po. sektorin osuus Suomen muusta väestöstä on kohtuuton. Muutosta tuohon ei voi edes teoriassa saada niin kauan, kun po. sektori valmistelee ministeriöissä ja kunnissa itseensä kohdistuvat tehostustoimet. Härskiyden huippuna voitaneen pitää sitä, että ministeriöiden valmistelevien virkahenkilöiden asuinseutujen puitteet ajavat kansalaisten perustarpeiden ohi silloin, kun kyseessä on valtion varojen suuntaus. Jokainen on tavallaan oman onnensa seppä ja viranhaltijat takovat vimmatusti, jotta oma tulevaisuus muodostuisi varmaksi ja mukavaksi. Jos virkahenkilö hakee muualle, eikä toistuvista yrityksistään huolimatta pääse hakemiinsa paikkoihin, tarrautuu hän olemassa olevaan työpaikkaan kahta tiukemmin, koska ei halua pudota tyhjänpäälle. Tämä tulisi ihmettelyn lisäksi päättäjän lisäksi huomata, kun hän lukee valmistelijoiden esityksiä organisaatiouudistusten tarpeettomuudesta. Kuntapäättäjän on oltava inhimillinen mutta samalla hänen tulee muistaa, kenen valitsema luottamushenkilö hän on!