Venäjä ja Putin vie ja länsi vikisee. Jos Ukrainan sodan lopputulokseen aiotaan jotenkin vaikuttaa, täytyy mm. pakotteita ja toimintatapoja pohtia uudelleen. Jos ihan rehellisesti tarkastelemme Venäjän roolia maailmassa ja roolin kehittymistä viime vuosina, niin itänaapurimme on vastustanut niin taloudellisesti kuin maailmanpoliittisesti arvovaltaansa sekä asemaansa. Her/historian vuoksi länttä vihaavat maailman kolkat ovat ryhmittyneet Venäjän taakse ja mikä tärkeintä itänaapurin kannalta, näin on tehnyt Kiina. Yllättävää lienee sekin, että jopa Saudi-Arabia alkaa lähestyä Kiinaa ja Venäjää. Saudeja lähinnä risoo lännen vihreät sekä sähköautovouhotus, joka katkaisee sen varallisuuden oksan, johon monen tuon kulmakunnan maan eliitin elintaso perustuu. Länsi on pelannut korttinsa niin typerästi,että loppujen lopuksi ainoat pakotteista kärsijät löytyvät Euroopasta.
lauantai 23. maaliskuuta 2024
VENÄJÄ VOITTAA PAKOTESODAN 10-0
Valtamedian kelkka kääntyi, kuten poliittisten johtajien, onko sama odotettavissa uudelleen?
Vasta nyt valtamediamme tuo esiin Venäjän merkitystä maailmantaloudelle. Lännen tukemalta Ukrainalta puuttuu ammuksia, joita länsi ei pysty toimittamaan. Maailman nikkelikauppaa hallitsevaa Venäjää ei voi tämän vuoksi pistää nikkelin osalta pakotelistalle. Sama koskee maailman suurimpiin vehnän viejiin kuuluvan Venäjän lannoitekaupassa. Nyt Biden kieltää ukrainalaisia hyökkäämästä Venäjän öljynjalostamoihin, jottei maailmanmarkkinan hinnat heilahtele. Toinen USA:n ongelma löytyy Venäjän kumppanin Kiinan tuottamista sähköautoista, joita valuu kiinalaisten Meksikossa omistamista autotehtaista kiusallisen paljon Pohjois-Amerikan-Yhdysvaltojen markkinoille. Venäjästä ja Kiinasta on tullut melkoinen riesa koko läntiselle maailmalle, koska olemme aliarvioineet po. kulmakunnan osaamisen, kyvyn sopeutua muuttuvaan maailman tilanteeseen ja etenkin olemme laskeneet väärin sen, että länttä ei rakasteta vaan vihataan maailmalla.
Sopii myös pohtia sitäkin, miten vallitseva Venäjän boikotointi on vaikuttanut meihin suomalaisiin. Boikotista aiheutui melkoinen sekaannus sähkömarkkinoilla, joka uhkasi voimakkaasti Saksan energian saantia. Tavallaan Saksa selvisi tuosta hässäkästä yllättävän helposti, kiitos Fortumia omistajaohjanneiden ministerien miljardeja euroja kustantaneista Unipertempauksista. Tuon jälkeen seurannutta energiamme hinnan poukkoilua voi pitää hallitsemattomana. Kannattaa muistaa, että energian hinta vaikuttaa aivan kaikkeen: teollisuuteen, elintarvikkeiden alkutuotantoon, logistiikkaan, kotitalouksien lämmitykseen ja kulkemisiin jne.. Nyt me kiihdytämme ammustuotantoa ja lähetämme varastoja myöden kaikki ammukset Ukrainaani. Kysynpä vaan kuinka käy sitten, jos Venäjä pistää meidät nikkeliboikottiin siinä vaiheessa, kun kaikki ammukset varastoja myöden on lähetetty Ukrainaan - mikä on vahvan tykistömme merkitys tuon jälkeen? Olisiko ihan oikeasti viimeinkin ja viipymättä paikallaan rauhan etsiminen ja siihen pakottaminen, jollain muulla konstilla kuin tavallisen tallaajan elämisentasoa ja jopa peruspalveluja heikentämällä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suomessa on omasta takaa nikkeliä
VastaaPoistaEi ole tarpeeksi
Poista"Suomessa on omasta takaa nikkeliä"
VastaaPoistaJuuh, ihan varmasti on..
Juuri Yle uutisoi Suomeen tuotavan vuodessa yli miljardilla eurolla nikkeliä.
VastaaPoistaNiin, tulikohan se nikkeli junavaunuilla Venäjällä Suomeen jalostettavaksi ja paluukuormassa lähti kuparijohdannaisia?
Poista
Poista”Tuontikielto olisi katastrofaalinen” – ministeri Rydman perustelee, miksi nikkeli- ja lannoitekauppa Venäjältä jatkuu
https://yle.fi/a/74-20080267
Niin, länttä ehkä vihataan maailman persläpimaissa, luultavasti lähinnä meidän tieteellisteknisen ylivoimamme ja sen sivussa tuotetun korkean elintason takia. No okei, onhan meillä kolonialismin taakkaa, ja ei kai jenkkien pullistelu maailman poliisina ole tilannetta juurikaan edesauttanut. Tuohon Venäjän mahdolliseen nikkeliboikottiin viitaten on syytä muistuttaa siitä, kuinka totaalisen typerää on antaa kaiken maailman kaivosfirmoille lupia huseerata Suomen malmivarojen suhteen ihan miten mieleen tulee. Kiinan maakuva ja maine lienee vielä melko positiivinen esimerkiksi Afrikassa, mutta kunhan se valkenee valtioiden johdoille, että ei Kiina suinkaan tue esimerkiksi infran rakentamista epäitsekkäistä syistä ja pyyteettömästi, niin tilanne muuttuu.
VastaaPoistaEurooppalainen demokratia perustuu kehitysmaiden diktatuurien kanssa käytyyn kauppaan.
PoistaVenäjän vähättely on ollut lännen suurin virhe. Venäläiset muistaa suomalaisten lehtien kirjoitukset ja täältä Ukrainaan lähetetyt venäläisiä tappaneet panokset. Tuo saadaan maksaa korkojen kanssa.
VastaaPoistaKyse ei ole pelkästään aseteollisuudesta. Yllätys tai ei niin autoteollisuuskin tarvitsee valtavasti kaivannaisia. Muiden muassa nikkeliä ja kuparia akku- ja sähköjärjestelmiin. Autojen maailmanmarkkinat kohtaavat seuraavaksi tämän maga-ilmiön:
VastaaPoistaTrump aikoo julistaa autosodan: Kiinalaisautoille 100 prosentin tullimaksut
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/68f31e2d-755d-4486-8b4c-8bdd8fb40e91
Kyse on aseteollisuudesta ja kohta europpalaisilla ei ole lämpöä eikä ruokaa ja se mitä yksikään valtamedian toimittaja ei ymmärrä energian hinnan eskaloitumisita eteenpäin.
PoistaSuomelle sopisi Unkarin malli. Ollaan EU:ssa ja NATO:ssa mutta tehdään edullista kauppaa Venäjän kanssa. Unkarin ajatuksena on oman maan etu ennen muita. Miksi tämä ei sopisi Suomelle ?
VastaaPoistaTai Valko-Venäjän malli.
VastaaPoistaValko-Venäjä ei ole EU:ssa eikä NATO:sssa mutta Unkari on. Unkari pystyy oivallisesti "nyppimään rusinat pullasta" ja vaikuttamaan päätöksillään, että näin tapahtuu jatkossakin.
PoistaVenäjä ei ole hävinnyt yhtäkään sotaan vuosisatoihin eikä häviä nytkään. "Neuvostotasavalta" Ukraina ja sen johtaja olisivat voineet ottaa mallia Suomesta ja pyrkiä minimoimaan tappiot diplomatialla eikä raunioittamaan koko maata "ällipitoisella" sodalla.
VastaaPoistaUkrainan toipuminen sodasta maksaa kaikille EU-maille käsittämättömiä summia. Mikä järki on ensin antaa satojen miljoonien ellei miljardien asetukea ja hävityn sodan jälkeen miljardiluokan jälleenrakennusapua ? Jostain tämäkin apu on pois jäsenvaltioiden kansalaisilta. Ukrainan kansa on sodan suurin häviäjä. Menee vuosikymmeniä ennenkuin maa on edes siinä "neuvostoaikaisessa" tasossa mikä oli ennen sotaa puhumattakaan mistään paremmasta.
PoistaAsiat ei ole mustavalkoisia, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Suurimmat kärsiät on venäjän ja Ukrainan kansa.
PoistaJärki on siinä että saadaan vanhat varastot tyhjiksi, oijeata kokrmusta ja sen jälkeen alkaa aina sotien jälkeinen jälleerakennuskausi. Jotkut käyttävät siitä nimitystä jopa nousukausi. Itse en käyttäyttäisi kun tietää miten kovaa hintaa tästä ajasta maksetaan jo nyt.
VastaaPoistaLänsimaissa ja etenkin Euroopassa elintaso putoaa koska kasvassa määrin pitää rahoittaa aseteolllisuutta. Se on muista hyvinvointirahoituksesta pois. Suomessa tämä näkyy jo soten jälkipyykkinä etuajassa.
VastaaPoistaEi johdu siitä
PoistaMikä ei johdu mistä? Takuuvarmaa on se, että elintaso Euroopassa laskee. Mitä soteen tulee Suomessa, niin pelkästään se näyttää jo jakavan Suomen kahtia. Niihin, joilla on asuinpaikkansa perusteella mahdollisuus päästä nopeasti ensiapuun kellonajasta riippumatta ja erikoissairaanhoitoon tilamteen niin vaatiessa.
VastaaPoistaNe, ketkä muistavat 90-luvun alkupuoliskon tapahtumia, niin nyt tulevaisuus näyttää vielä hähmäisemmältä mitäNl:n hajoamisen jälkeen.
Jatkoa vielä. Suomella ei ole Nokiaa, joka nostaa Suomen. Nokian vaikutus Suomen bkt:sta taisi olla parhaimmillaan 10%:n luokkaa . Se loi Suomeen oikeasti vaurautta ja työpaikkoja.
VastaaPoistaKiitos käynneistä ja näkemysten esittämistä! Eiköhän eilisen ikävän tapahtuman jälkeen Putinkin ala kääntyä rauhan tielle, ainakin toivon niin.
VastaaPoistaPuola: Venäjän ohjus kävi Puolan ilmatilassa
VastaaPoistahttps://yle.fi/a/74-20010573/64-3-217696
Lehdistä luettua Puolan mukaan: Ohjus kulki 2 km Puolan ilmatilassa 800 km/h nopeudella ja lento kesti 39 sekuntia. Laskekaapa miten kauan 2 km:n matka 800 km/h nopeudella kestää.
PoistaRiittävällä tarkkuudella nopeus on 222m/s (800km/h). Joku on siis pielessä.
PoistaLaskutoimituksen 2/800*3600 tulos on 9 sekuntia.
PoistaIan Bremmer and Yuval Noah Harari, what they have already said? If Russia wins in Ukraine, is it a start of Wold war 3rd? Please check that!
VastaaPoista