EU:n kammioissa lymyää isopalkkainen porukka, joka aika ajoin tupsauttaa EU-kansalaisille jotain ihmeteltävää. Viimeisen ihmettelyn aiheen tarjoaa korkki ihan kiinni -direktiivi tai mikä se lienee. Joka tapauksessa purkit ja purnukat on kahlittu kiinni kantamiinsa korkkeihin pienellä jouhella, joka usein, juomaa lasiin kaadettaessa, kääntyy lasin ja purkin väliin ohjaten lasiin tähdätyn juoman pöydälle. Juolahtaapa mieleen sellainenkin juttu: kuinkahan monta litraa juomia lainehtii Euroopan pöydillä moisen korkkidirektiivin seurauksena. Varmaankin, mainitusta johtuen korkkiuudistus lisää korkillisten purkki/pullojuomien menekkiä ja siten siitä löytyy työllisyyttä lisäävä aspekti. Toinen elinkeonelämää piristävä vaikutus näkynee saksikaupassa. Useat EU-kansalaiset leikkaavat korkin irti saksilla, koska ohut muovinyöri on niin ärsyttävästi kiinni pullossa/purkissa, jotta sitä ei siististi revittyä irti. Sen jokainen kaiketi oivaltanee ettei korkkidirektiivi ainakaan pienennä ns. hiilijalanjälkeä, vaan, kuten mainitut esimerkit kertovat, kasvattaa sitä.
EU-alueella tapahtuvaan häikäilemättömään korkkien irrotteluun ja direktiivin kiertoon tulee pian armoton vastaisku, sillä sen rikkomista estävää pykälistöä sorvataan parhaillaan kiireellä. Brysselissä ja joskus Strasbourgissa istuu parinsadan korkkiasiantuntijan täysipäiväinen virkahenkilöryhmä pohtimassa välttämättömiä korkkidirektiivikierron ehkäiseviä toimenpiteitä. Suunnittelupöydällä, huhujen mukaan, valmistellaan esitystä siirtymisestä henkilökohtaiseen EU-korkkijärjestelmään. Jokainen EU-kansalainen saa henkilökohtaisen korkin ja muutaman rinnakkaiskorkin, jotka hän juomaa ostaessaan kiinnittää joko pulloon tai purkkiin. Luonnollisesti EU luo järjestelmän, joka kontrolloi korkkien käyttöä ja ehkäisee esim. pimeiden piraattikorkkien käytön. Näitähän ilmestyy väkisin, sillä jokainen EU-kansalainen joutuu lunastamaan henkilökohtaisen korkin EU:n valtuuttamasta ja perustamasta kansallisen korkkikeskuksen määräämässä korkkijakopisteessä. EU:n korkkivalvonta rahoitetaan korkkien myynnillä ja niihin kohdistetulla vuosittaisella valvontamaksulla sekä hukkaamiskorvauksella. Jokainen unionin kansalainen joutuu lunastamaan henkilökohtaisen korkkisarjan 112,27 eurolla ja maksamaan vuosittain 52,19 euron korkkikohtaisen korkkiveron. Lunastettavaan korkkisarjaan kuuluu 2 maitopullon, 2 mehupurkin ja 23 olutpullon korkkia. Vaihtoehtoisesti olutpullon korkkien sijaan voi ottaa haltuunsa joko yhden viinipullon korkin luopumalla kuudesta olutpullon korkista tai väkiviinakorkin, jonka ottaja joutuu luopumaan 12 olutpullon korkista. Kyseiset kontrollit jokainen jäsenmaa kustantaa itse, mutta toisaalta jäsenmaa saa pitää lyhentämättömänä mainittujen hintojen eurojen jälkeiset senttisummat. Luodulla maksujärjestelmällä taataan tehokaan korkkivalvontaorganisaation luominen, ylläpito ja kontrolli, jolla taataan ja turvataan direktiivin tehokas lainpuitteissa tapahtuva toiminta. Korkkiuudistuksen myötä pelkästään Suomeen on luvassa 21 731 uutta työpaikkaa.
Syntyvän korkkijärjestelmän turvallisen käytön jatkuminen ja haittavaikutusten eliminointi taataan muutamilla, tarkasti valvotuilla, säännöillä. Esim. TikTokkia käytettäessä ei EU-alueella EU-kansalainen saa juoda mitään, jottei tieto korkin ja sen omistajan sijainnista leviä Kiinan armeijalle, joka saattaa hyökätä varastamaan korkinhaltijan korkin. Toinen varjeluksen ja varottavan suunta löytyy Venäjältä. Putin on kuulemma perustamassa lukuisia piraattikorkkitehtaita Ural vuoriston taakse ja on vain ajan kysymys, koska Putinin inhottavat pimeät korkit tulevat uhkaamaan EU:n luomaa turvallista ja unionin toiminnalle välttämätöntä korkkien käyttöohjeistusta sekä sen viimeisen päälle hiottua korkkikontrollijärjestelmää. Korkkeja ei siis saa luovuttaa tai edes näyttää Venäjän kansalaisille! Ole tarkka korkkiesi kanssa, sillä: EI IHMINEN ELÄ AINOASTAAN LEIVÄSTÄ, VAAN MYÖS JOKAISESTA EU-KORKISTA, JONKA HÄN AVAA JA SULKEE!
Johan on lennokas tarina.
VastaaPoistaKirjoittajan persoonallisten näkemysten vuoksi käyn täällä. Nämä kelpaisivat isompaankin mediaan. Kirjoittaja ja ajatukset saisivat laajempaa julkisuutta.
VastaaPoistaKovasti kiitoksia käynneistä ja kommenteista! Mukavaa, jos näkemykseni noteerataan, mutta henkilökohtaista julkisuutta en hae enkä kaipaa.
VastaaPoista