MIKÄ ROMUTTAA KUNNAN JULKISUUSKUVAN JA VETOVOIMAN?

 

On hieno katsoa suomalaisen kuntakentän käänteitä: jossain onnistutaan vastoin odotuksia, toisaalla epäonnistutaan vastoin odotuksia. Kaikki onnistuneet päätöksethän perustuvat laadukkaaseen valmisteluun, jonka monipuolisista vaihtoehdoista käydään avoin kuntalaiskeskustelu ja tämän pohjalta päättäjät, joihin kuntalaiset luottavat, tekevät päätökset kuntalaisen parhaaksi. Entä jos päätökset eivät tuotakaan kuntalaiselle hyvää, vaan hän ja muutkin haluavat muuttaa toisaalle - mikä meni vikaan? Eikö valmistelu ollut avointa ja jäikö kuntalaisen mielipide kuulematta vai oliko vaihtoehtoja vain yksi tai tuliko valmisteltu ratkaisu päättäjille ja kuntalaisille yllättäen puskista kuin hirvi auton eteen? Kävikö niin, että kuntalaisille juteltiin junakyydeistä ja kaikesta kivasta ja sen varjosta joku hanke hyppäsi yllättämään niin päättäjät kuin tavalliset kuntalaiset eli he keitä varten hanketta tehdään. Lienee selvä, että, jos ratkaisumalleja oli yksi ja se tuotiin julki ilman valmistavaa keskustelua, syntyy vastarintaa. Jos hankkeen hinta on kovin korkea, se herättää lisää skeptisyyttä ja vastusta. 

Mitä enemmän jälkiselittely ja salailu korvaa avointa valmistelua, sitä enemmän hanketta vastustetaan kuntalaisten keskuudessa. Lopulta vain vähemmistö kuntalaisia kannattaa hanketta, mutta toisaalla sen takana ovat valmistelijat sekä kritiikittömien luottamushenkilöiden enemmistö. Ajan saatossa, valmistelukuvion ja pohjattomien selitysten toistaessa itseään, syntyykin kuvio, jonka seurauksena ei ole enää kuntalaisten vaan valmistelijoiden luottamushenkilöitä. Valtaa käyttää poppoo, joka nöyrästi luottaa valmistelijoiden esityksiin ja hyväksyy niitä seuraavat epätoivoiset selitykset ja siinä sivussa sitä kuntalaisten suhtautuminen päätöksentekoon kasvaa entistä skeptisemmäksi. Syntynyt tilanne ja ilmapiiri on äärettömän ikävä myös valmistelijoille, jotka tuntevat olonsa plus tulevaisuutensa organisaatiossa epävarmaksi. Tästä kasvaa työntövoima, joka saa valmistelijat etsimään töitä muualta, varmempaa oksaa, jolla jatkaa elämäänsä. Kun pois hakuisuus laajenee, näkyy se muualla sitä enemmän, mitä enemmän muualle hakevia valmistelijoita on. Kuka halua kuntaan, jonka valmistelijat antavat käytöksellään signaalin, että muualla on parempi työskennellä ja toimia kunnan sekä sen asukkaiden parhaaksi?

Huonoin signaali ja negatiivisimmin kunnan julkisuuskuvaan vaikuttavat pois haluavat viranhaltijat. Jo se, että valmistelija ei asu työkunnassaan, jota hän tekee muille parhaaksi asuinpaikaksi, saa jonkun epäilemään po. henkilön kykyjä ja uskottavuutta. Entistä negatiivisemmaksi kunnan tahraantunut maine mustuu, jos nämä muualla asuvat valmistelijat eivät muuta työkuntaansa asumaan, vaan haluavat peräti sieltä muualle töihin. Jos valmistelijat hakevat laajalla rintamalla toisaalle töihin pääsemättä hakemiinsa paikkoihin, voidaan puhua julkisuuskuvakriisistä ja siitä, ettei koko kuvio on sisältä mätä. Tällainen kunta ei saa hankkeita tyylillä maaliin, se etenee sopeutustoimiin ja yt-neuvotteluihin eikä kiinnosta uusia asukkaita, sinne ei haluta töihin ja mikä karmeinta: kunta on tyytymättömien poishaluavien, mutta minnekään pääsemättömien, virkahenkilöiden vanki! Kyseinen organisaatio ei kehity vaan taantuu tyytymättömyydessään eikä tilanne organisaatiossa muutu ennen kuin koko organisaatio siivotaan apatiaa ruokkivista epäonnistumisten ketjusta, sen valmistelijoista ja etenkin sen hyväksyjistä - HEIDÄN PITÄISI OLLA KUNTALAISTEN EI VALMISTELIJOIDEN LUOTTAMUSHENKILÖITÄ!