tiistai 30. heinäkuuta 2019

JOS EI TYHMÄÄ, NIIN AINAKIN OUTOA

Hyvät perustelut saavat hyvälle mielelle, siksipä täällä moni äimistelee asioiden valmistelua ja tapahtumien kulkua vähemmän hyvillä mielin. Muistan kuinka aikoinaan Uudessakaupungissa elettiin keittiökiimaa. Ensin tehtiin siirtokeittiö, muistaakseni yli miljoonalla eurolla, lähes tyhjänä jököttävään kouluun. Seuraavana vuonna tehtiin, noin sadan metrin päähän edellisestä keittiöstä, se keittiö, jossa ruoka valmistettiin. Muistaakseni ensimmäinen keittiö ylitti tuplaten kaavaillut alkuperäiskustannukset ja keittiön rakentaminen alkoi ilman valtuuston lupaa. Hinnasta välittämättä rakentamislupa annettiin valtuustossa jälkikäteen, koska olisi ollut kovin noloa, jos työmaa olisi jäänyt kesken.

Mainittu tapahtui kymmenisen vuotta sitten ja koululaiset saivat muistaakseni 3-4 miljoonalla eurolla keittiöt, joita käytettiin koulupäivittäin. Kaikki sujui mukavasti, kunnes yhtä äkkiä kansalle kerrottiin koulujen, joihin mainitut keittiöt kuuluvat, olevan purkukunnossa. Tämä tuntuu käsittämättömältä, sillä aikoinaan koulurakennuksen kuntoa epäilleet ja laadukkaita kuntotutkimusta vaatineet passitettiin poliisitutkimuksiin. Mainituilla, nyt tuhoamislistalle putkahtaneiden koulujen keittiöiden hinnalla, olisi aikoinaan pistetty kaupungissa esim. monitoimihalliongelma kuntoon.

Jotta keittiökuvio näyttäisi äärimmäisen typerältä tai ainakin oudolta, me puramme suhteellisen moderneja keittiöitä kouluista, joiden kymmenen vuotta sitten luvattiin palvelevan kymmenien vuosien ajan uusikaupunkilaisia koululaissukupolvia, mutta samaan aikaan korjaamme lähes 150 vuotta vanhan koulun kylkeen tehtyä keittiörakennusta, jossa ei tehdä ruokaa, koska kiinteistö kokonaisuuteen kuuluva koulukaan ei enää toimi.

Me siis hävitämme toimivia, käytössä olevia keittiötä, mutta samaan aikaan korjaamme keittiörakennusta, jossa ei tehdä ruokaa vaan se on romuvarasto. Toisaalta puhutaan keittiöiden siirrosta, joten saattaahan olla, että yllätyksiä tarjoava valmistelumme kaavailee, siirtoa helpottavia, pyöriä keittiöiden alle tai valtavaa zeppeliiniä nostamaan ja kuljettamaan niitä. Kun tähän yhtälöön lisätään puukulhojen vaatimat sadattuhannet eurot, riippusänkyjengin käyttöön annettava lähes miljoona, tarvitaan todella hyviä selityksiä, jotta niiden ymmärtäjä tulee hyvälle mielelle.

Jos meillä aikoinaan erehtyi kysymään viikonkin vanhaa rahareikää, tarjottiin kysyjälle ylimielisesti vastaukseksi vanhaa sananlaskua: Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa. Nyt tuolle sananlaskulle voisi antaa päivitettyä pontta: Joka turhaa ja vanhaa korjaa, sitä kirveellä takaraivoon(hamarapuolella kevyesti)! Totuushan on se, että samalla, kun heitimme/heitämme miljoonia euroja totaaliseen älyttömyyteen, laiminlyömme kaupunkilaisille välttämättömän  omaisuuden korjaamisen sekä päivittämisen ja siinä sivussa  nakerramme niin ikäihmisten, lasten, sairaiden elämisentasoa sekä kasvatamme heidän tulevaisuuden verotaakkaansa.

13 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa Ukin päättäjät ja asioita valmistelevat virkamiehet!
    Miljoonilla euroilla alle 10 vuotta sitten korjattujen ja toimivien koulujen keittiöt puretaan ja vuosikymmeniä käyttämättä ollut koulun keittiö korjataan puolella miljoonalla! Minkä tilankäyttöohjelman mukaista toimintaa tämä on?
    Mistä näitä ylimääräisiä remonttimiljoonia oikein tulee? Ei tämä peli kovin kauaa voi olla näkymättä kunnan kukkarossa. Nyt niitä selityksiä kaivataan!

    VastaaPoista
  2. Valehtelun mestari Valkonen vihaa virkamiehiä. Älkää uskoko valheita.

    VastaaPoista
  3. Sinä Anonyymi30. heinäkuuta 2019 klo 14.01,
    kerro joku valhe tästä blogikirjoituksesta "JOS EI TYHMÄÄ, NIIN AINAKIN OUTOA"

    VastaaPoista
  4. .......nyt tuli Javalta todella täyttä faktaa. - Mikä lie, etteivät valtuutetut yms. päättäjät ihmettele Javan esille ottamia miljoonakupruja? - Taitavat olla kaikki veteliä velliperseitä ?

    VastaaPoista
  5. .....näin on. On kyllä muutamia valtuutettuja ( esim. tarkastuslautakunnassa), jotka uskaltavat kyseenalaistaa ns. virallisen totuuden. Mutta ProUkilaiset ja demarit ei.

    VastaaPoista
  6. Jos Javan väittämät pitävät paikkansa, meidän päättäjät ovat tyhmiä.

    VastaaPoista
  7. Java.Täyttä asiaa.Koko valtuustolla pallo hukassa.Yksi valtuutettu koittaa kyseenalaista toimintaa.Tarmo vaiennettiin heti alussa.Päin seinää mennään ja vauhdilla.

    VastaaPoista
  8. Täällä on murheellista luettavaa.

    VastaaPoista
  9. Hyvät Uudenkaupungin taikurit.koittakaa ymmärtää ettei 20 vuodessa tehtyjä munauksia ja virheellisiä päätöksiä ei voi korjata jollakin keskustan pilvenpiirtällä. On syytä aloittaa kymmeniä vuosia kestävä määrätietoinen kehitystyö jaedesauttaa kaupungin järkevää kehittymistä.Ajatelkaa edess hetki tilannetta,joss’s autotehtaaa on tuhat tyontekijaa toissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupungin arkkitehti on vuosikausia vastustanut uudisrakentamista ukissa ei ole saanut rakennuslupia kuin 2 kerroksisille laatikoille, niitä ei kenenkään kannata rakentaa.

      Poista
  10. Kiitos käynneistä ja hyvistä, realistisista kommenteista! Lähihistoria on ajanut Uudenkaupungin hankalaan tilanteeseen, mutta ei sentään mahdottomaan. Tutkin juuri erilaisia maakuntakaupunkien laskuja ja nousuja, mutta selvittäminen muodostui yllättävän työlääksi. Palaan asiaan, kun saan jonkinmoista tolkkua po.asioista rajallisilla kyvyilläni!

    VastaaPoista
  11. Ei kannata turhaan käyttää aikaa. Löytyy vain pienten maakuntakaupunkien laskuja eli asukkaiden vähenemistä viimeisten 20 vuoden aikana. Kyllä, siis väen vähenemistä. Suurten kaupunkien rajanaapuri-kaupunkien asukaslukujen kehitystä ei voi tässä kovin yksipuolisessa vertailussa huomioida. Väki pakkautuu suurempiin kaupunkeihin. Lähin esimerkki Turun seutu ja rajanaapurikaupungit Kaarina, Lieto, Naantali ja Raisio.
    Uki ei kuulu tähän joukkoon.

    VastaaPoista
  12. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai liiketoiminnan laajentamiseen? Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!