JOS EI TYHMÄÄ, NIIN AINAKIN OUTOA

Hyvät perustelut saavat hyvälle mielelle, siksipä täällä moni äimistelee asioiden valmistelua ja tapahtumien kulkua vähemmän hyvillä mielin. Muistan kuinka aikoinaan Uudessakaupungissa elettiin keittiökiimaa. Ensin tehtiin siirtokeittiö, muistaakseni yli miljoonalla eurolla, lähes tyhjänä jököttävään kouluun. Seuraavana vuonna tehtiin, noin sadan metrin päähän edellisestä keittiöstä, se keittiö, jossa ruoka valmistettiin. Muistaakseni ensimmäinen keittiö ylitti tuplaten kaavaillut alkuperäiskustannukset ja keittiön rakentaminen alkoi ilman valtuuston lupaa. Hinnasta välittämättä rakentamislupa annettiin valtuustossa jälkikäteen, koska olisi ollut kovin noloa, jos työmaa olisi jäänyt kesken.

Mainittu tapahtui kymmenisen vuotta sitten ja koululaiset saivat muistaakseni 3-4 miljoonalla eurolla keittiöt, joita käytettiin koulupäivittäin. Kaikki sujui mukavasti, kunnes yhtä äkkiä kansalle kerrottiin koulujen, joihin mainitut keittiöt kuuluvat, olevan purkukunnossa. Tämä tuntuu käsittämättömältä, sillä aikoinaan koulurakennuksen kuntoa epäilleet ja laadukkaita kuntotutkimusta vaatineet passitettiin poliisitutkimuksiin. Mainituilla, nyt tuhoamislistalle putkahtaneiden koulujen keittiöiden hinnalla, olisi aikoinaan pistetty kaupungissa esim. monitoimihalliongelma kuntoon.

Jotta keittiökuvio näyttäisi äärimmäisen typerältä tai ainakin oudolta, me puramme suhteellisen moderneja keittiöitä kouluista, joiden kymmenen vuotta sitten luvattiin palvelevan kymmenien vuosien ajan uusikaupunkilaisia koululaissukupolvia, mutta samaan aikaan korjaamme lähes 150 vuotta vanhan koulun kylkeen tehtyä keittiörakennusta, jossa ei tehdä ruokaa, koska kiinteistö kokonaisuuteen kuuluva koulukaan ei enää toimi.

Me siis hävitämme toimivia, käytössä olevia keittiötä, mutta samaan aikaan korjaamme keittiörakennusta, jossa ei tehdä ruokaa vaan se on romuvarasto. Toisaalta puhutaan keittiöiden siirrosta, joten saattaahan olla, että yllätyksiä tarjoava valmistelumme kaavailee, siirtoa helpottavia, pyöriä keittiöiden alle tai valtavaa zeppeliiniä nostamaan ja kuljettamaan niitä. Kun tähän yhtälöön lisätään puukulhojen vaatimat sadattuhannet eurot, riippusänkyjengin käyttöön annettava lähes miljoona, tarvitaan todella hyviä selityksiä, jotta niiden ymmärtäjä tulee hyvälle mielelle.

Jos meillä aikoinaan erehtyi kysymään viikonkin vanhaa rahareikää, tarjottiin kysyjälle ylimielisesti vastaukseksi vanhaa sananlaskua: Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa. Nyt tuolle sananlaskulle voisi antaa päivitettyä pontta: Joka turhaa ja vanhaa korjaa, sitä kirveellä takaraivoon(hamarapuolella kevyesti)! Totuushan on se, että samalla, kun heitimme/heitämme miljoonia euroja totaaliseen älyttömyyteen, laiminlyömme kaupunkilaisille välttämättömän  omaisuuden korjaamisen sekä päivittämisen ja siinä sivussa  nakerramme niin ikäihmisten, lasten, sairaiden elämisentasoa sekä kasvatamme heidän tulevaisuuden verotaakkaansa.