keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

HOMOJA HYYSÄTÄÄN - VANHUKSILLA EI NIIN VÄLIÄ!

Viime vuoden lopulla valtamedia nosti esiin sen, minkä jokainen asiasta kiinnostunut oli nähnyt jo vuosia somen keskustelupalstoilla. Vanhuksien kaltoin kohtelu pääsi lööppeihin ja media keräsi melkoisen potin. Median kiinnostus vanhuksia huonosti hoitaviin ja härskisti rahastaviin pörssiyhtiöihin lopahti kuin seinään. Syynä lienee pitkälti se, että kyseiset yhtiöt kanavoivat varsin mukavasti mainosrahaa suurimmilla uutisyhtiöillemme.

On paljon helpompi ja taloudellisesti vähempi rikistä hehkuttaa ilmastonmuutosta ja homomarsseja kuin uutisoida maassamme rehottavasta epätasa-arvosta ja heikompien, puolustuskyvyttömien kansalaisten uhraamisesta pörssiyhtiöiden busineksen alttarille - Jos siinä sivussa muutama mummo tai vaari kuukahtaa, ei se haittaa valtamedian kulutta omaatuntoa.

Mielestäni härskeintä on se, ettei kukaan maassamme puutu vanhuksia jopa kuolemaan ajaneiden yhtiöiden peräti miljoonia euroja keränneiden johtajien vastuuseen. Jos tavallinen pulliainen mokaa, saa hän kenkää, tuomion ja joutuu median riepoteltavaksi. Mutta nämä saatanalliset ökykäivärät, jotka keräsivät ikävimmillään miljoonia euroja mummojen ja pappojen tuskalla ja kuolemalla tokaisevat: Sori, lähden eläkkeelle, haluan olla rauhassa miljoonieni kanssa!

Miksei valtamedia uutisoi näitä härskejä valehtelijoita ja rahastajia kuin Louhimiestä, Hakkaraista ja Kaikkosta? Luulisi, ainakin keskiverto suomalaisen mielestä, tuskalla ja kuolemalla kerätyn hyödyn olevan suurempi rikos kuin kännissä naisen kopelointi tai vaalisekoilu jne.. Mutta mitään ei tapahdu - VALTAMEDIA EI PUOLUSTA EIKÄ MINISTERIT JA PIISPAT MARSSI!

Viimeistään nyt elämme aikaa jolloin valtamedian ja ministereiden tulisi puuttua po. pörssiyhtiöiden yhä jatkuvaan kuvottavaan vanhusten hyväksikäyttöön. Onhan törkeää, kun lupauksistaan huolimatta mainitut rahasammot jatkavat ikäihmisten vastenmielistä kurmoottamista voittoja vuollen. Kansan oikeudentunto huutaa tasa-arvoista kohtelua paljon elämää nähneille kansalaisille. Samoin viimeistään nyt tulisi myös oikeuslaitoksen toimia, tutkia ja tuomita syylliset sekä vaatia korvauksia yhtiöiden, mahtavia voittoja käärineiltä, johtajilta - EIHÄN TÄSSÄ TAVALLINEN KULKEVAINENKAAN SAA PITÄÄ RIKOKSELLA SAAVUTTAMAANSA HYÖTYÄ!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!