torstai 5. marraskuuta 2015

KULISSEISSA PEDATAAN MULTAPUNAMUSTAHALLITUSTA: Soini ja Persut ulos!

Suomi on palaamassa perinteiseen poliittiseen voimatasapainoon: Soini ja Persut tulivat ja menivät. Ministerikiimassaan Soini hyväksyi valilupausten kanssa ristiriidassa olevan hallitusohjelman, söi sanansa niin Kreikan, pakolaisten tulon kuin lähes kaiken mahdollisen sunteen. Tämä näkyy kannatuksessa, joka Persuilla romahti, mutta SDP:llä nousi kohisten. Meillä on jälleen kolme suurta perinteistä puoluetta ja tukku pieniä takiaispuolueita.

Nyt Sipilä nosti esille hallituksen hajottamisen. Galluppien mukaan tämä sopii kolmelle suurelle, mutta ei Persuille. Onko hallituksen alun alkaenkin tarkoitus olla lyhytaikainen ja osoittaa kansalle ettei Persut ole mikään työväenpuolue saati varteenotettava valtionhoitajapuolue? Onko Sipilä ja Stubb tarkoituksella pyörittänyt, höynäyttänyt ja marsittanut vallassa, hinnalla millä hyvänsä, roikkuvaa Soinia ja hänen nöyriä nuoleskelijoitaan lankulle ?

Paljon ei Sipilän ja Stubbin ole tarvinnut tehdä, sillä diktaattorimaisesti lakeijoidensa kritiikittä tukemana Soini on hoitanut töppäilyt aivan itse: Osoitti hallitusohjelman hyväksynnällä ettei Persut ole työväenpuolue tai vähimmässäkään määrin äänestäjiensä asialla, hoitanut ulkoministerin tehtäviä onnettomasti ja jopa niin, että presidentti on joutunut matkaamaan naapurimaahan selittelemään ulkoministerin tempauksia.

Aivan oma lukunsa on se kuvottava ylimielisyys, jolla Soini härskiti torpedoi puolueen sisäisen keskustelun. Jotta Soinin toiminta näyttäisi edes tyhmimmille uskottavalta, on siihen tarvittu puheenjohtajan vuosien varrella valtaan nostamia itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä sätkynukkeja, jotka seuraavat Soinia kuin kunnon katolinen pappi paavia.

Ovelasti Sipilä, ota tai jätä -sote-esityksellään, sysäsi vastuun hallituksen tulevaisuudesta Kokoomukselle. Lauantaina Kokoomus päättää, sääntöjensä mukaan, jatkaako hallitus. Varmaankin jo samalla kulisseissa käydään neuvotteluita akselilla Rinne-Stubb-Sipilä ja aiheena on uuden hallituksen HALLITUSOHJELMA. Myymällä 250 000 persuja äännestäneen perseet Soini teki Persuista takiaispuolueen, jota ei tulevassa hallituksessa kaivata.

Jos Timo Soini ajattelee vähänkin Suomea ja puoluettaan, hän kutsuu puoluhallituksen koolle, päästää kaikki näkökannat ääneen ja eroaa kiltisti puheenjohtan tehtävistään. Hänellä ei ole enää pienintäkään uskottavuttaa suomalaisten keskuudessa. Vai miltä tuntuisi vaaltentissä Soinin sanomana: PERSU EI PERSETTÄÄN MYY!? Siihen olisi Arhinmäen helppo vastata: Vastahan myit puolenmiljoonan äänestäjän perseet!

Itse asetuin aikoinaan Persujen ehdokkaaksi, noudatin sen ohjelmaa ja liityin puolueen jäseneksi, koska halusin suoruutta, avoimmuutta ja rehellisyyttä politiikkaan. Samasta syystä äänestin viime vaaleissa perussuomalaista ehdokasta. Nyt olen äärimmäisen pettynyt, mutta en epätoivoinen puolueen suhteen. Haluan rehelliset perussuomalaiset puolueessamme valtaan ja toteuttamaan puolueemme ohjelmaa. Minusta politiikassa ja ihmisten parhaaksi toiminnassa kaiken perusta on avoin keskustelu ja mitä kovemmin, suoremmin ja voimakkaammin sitä käymme, sitä enemmän se nostaa puolueen tasoa ja palvelee Suomea sekä kotikuntiamme.

Onpa muuten hauska nähdä kuinka jäsenhakemukseni käy puoluehallituksessa. Se ei ole odottanut käsittelyä kuin vaivaiset kolme vuotta. Aikoinaan minut pullautettiin puolueesta ulos ja lähetin Uudestakaupungista uuden jäsehakemuksen. Samalla postilaatikon avauksella lähetettiin kolme muutakin anomusta. Yksi näistä saapui perille ja hakija hyväksyttiin muutamassa viikossa puolueen jäseneksi. Sensijaan muiden kolmen, valtuustossa näkyvästi persupolitiikkaa ajaneen, hakemukset hävisivät jonnekin. Kuulemma nyt, kolmen vuoden jälkeen, ne saapuvat puoluehallituksen käsittelyyn.

5 kommenttia:

  1. Aiotko jatkaa Persu- aktiivina ?

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja kysymästä! En ole Persu-aktiivi, enkä aktiivisesti mukana politiikassa!

    VastaaPoista
  3. Hyvä kysymys sikses että "Onko Sipilä ja Stubb tarkoituksella pyörittänyt, höynäyttänyt ja marsittanut vallassa, hinnalla millä hyvänsä, roikkuvaa Soinia ja hänen nöyriä nuoleskelijoitaan lankulle ?"

    Nyt kansan mielipide näyttää jo jotain mutta mitä?

    VastaaPoista
  4. On tuo äänestäjäkunta aikas tuuliviirimäistä, kun puluetta vaihdetaan kuukausittain.
    Java pitäisi sinunkin tietää miten politiikassa toimitaan, eikä niin miten haluaisit sen toimivan.
    Onko demarit vaihtoehto ei ainakaan uudessakaupungissa jossain muualla voi olla.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista ja käynneistä! Uudessakaupungissa demareissa on myös hyvää väkeä, kunhan muutama ikijarru jää kuvioista pois, alkaa sielläkin muutos tuivertaa ja tavoitteet muuttua virkahenkilöiden huuhaan siunauksesta kaupungin edun ajamiseksi. Seuraavat vaalit ovat Uudessakaupungissa aikaisempiin verrattuna erilaiset myös siksi, että enää läpyskä ei juoni, junttaa, valehtetele mollaa tai muuten alhaisin vippaskonstein suosi pientä suosikkiryhmäänsä tahikka järjestä massiivisia makkarajuhlia.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!