perjantai 27. marraskuuta 2015

Pakolaispolitiikkamme on perustuslain vastaista

Suomen perustuslaki takaa jokaiselle maamme kansalaiselle oikeuden koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Nyt harjoitetun pakolaispolitiikan seurauksena on tullut ilmi lukuisia tapauksia, joissa Suomen kansalaiset ovat joutuneet hallituksen harjoittaman politiikan vuoksi kohtuuttomasti kärsimään mm. kohtuuttomasta häirinnästä ja väkivallasta. Hallituksemme on rikkonut ja rikkoo räikeästi Suomen perustuslain toisen luvun seitsemättä pykälää.

Ketään esim. raiskattua ei yhtään lohduta se, että hänelle todetaan: Se oli vain yksittäistapaus. Samoin on täyttä palturia väittää, että raiskaaja olisi saattanut olla suomalainen. Hallituksen on viimeinkin puututtava pakolaispolitiikan kaikkiin lieveilmiöihin. Hallituksen täytyy viimeinkin hyväksyä ettei pakolaispolitiikkamme toimi. Se ei palvele vähimmässäkään määrin kantaväestöä eikä pakolaisia. Hallitsematon pakolaispeli on viimeinkin vihellettävä poikki ja estettävä siitä aiheutuvien laittomuuksian eskaloituminen omankädenoikeuden käyttöönotoksi ja lynkkauksiksi.

Ensimmäiseksi rajamme on suljettava ja tänne saa päätää vain heitä, ketkä eivät ole minkäänlainen riski kantaväestölle tai toisilleen - JO PERUSTUSLAKIMME EDELLYTTÄÄ TÄTÄ! Toiseksi on hyväksyttävä se tosiasia ettei SPR pysty hoitamaan pakolaistenvastaanottoa sen enempää pakolaisten kuin kantaväestönkään osalta onnistuneesti. Nykyinen hallitsematon tilanne ajautuu päivä päivältä pahempaan tilaan, joten hallituksen on viimeinkin pysäytettävä ongelma, joka kasvaa vierivän lumipallon lailla.

Suomen perustuslaki:

2 luku

Perusoikeudet 

7 §

Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!