torstai 27. syyskuuta 2018

ULKOISTETAAN MAANPUOLUSTUS VIHREÄSTI!

Ulkoistaminen tai pikemminkin ulkomaalaistaminen kuuluu aikamme voimakkaampiin trendeihin.  Postin toimintaa yritetään ulkoistaa esim. taksikuskeille ja kotimaisia taksikuskeja pyritään ulkomaalaistamaan. Meidän vanhustenhuoltoamme ulkoistetaan ja ulkomaalaistetaan samoin lääkäripalveluja niin ihmisille kuin elämille ulkoistetaan ja ulkomaalaistetaan.

Kaikessa tässä ulkoistamis/ulkomaalaistamisbuumissa tavallisten perustyötä tekevien kansalaisten maksajan rooli muuttuu päiväpäivältä ankeammaksi. Kun juristit, isännöitsijät, kirjanpitäjät, viranomaiskyttääjät ja yksityisen sektorin paperinpyörittäjät sekä maamme muut hyödyttömät kuikut välttävät kikyt ja keräävät kansakuntamme kermat, kasvaa perusduunarin verotaakka kohtuuttomaksi ja hänen käteen jäävä rahasumma kutistuu kohtuuttoman pieneksi. Jospa puuttuisimme tähän kuvioon trendikkäästi ulkoistamalla.

Voisimmeko ulkoistaa maanpuolustuksen luotettavalle taholle, joka tuntee tarpeemme maantietomme sekä on käyttäytynyt todistettavasti luotettavasti Suomea kohtaan? Ruotsi viekkaasti mobilisoi junalla 30 000 vierasmaalaista maahantunkeutujaa Haaparantaan ja lopulta nuo joukot hyökkäsivät maahamme. Kun käännämme katseen historiaan, emme saaneet Ruotsilta omaa rahaa, emme senaattia emmekä edes omaa postimerkkiä. Ruotsi on kaukana luotettavasta kumppanista ja ihmetyttää miksi maanpuolustuskohomme toistuvasti laiminlyövät länsirajamme puolustusrakennelmat.

Entä voimmeko luottaa maanpuolustuksessa unioniin eli EU:n? Eu:n myötä senaattimme menetti merkityksensä, kansan tunnot eivät näy heidän arkeensa kohdistuvissa päätöksissä, unioni vei oman valuuttamme ja unioniin liittymisen myötä Suomesta muodostui maanosamme sijoittajaökyjen hallitsema halpatuotantomaa. Nyt Euroopan pääomajehut teettävät nälkäpalkalla meillä autoja maailman mahtityypeille. EU:ssa Suomi muuttui imperialistien komennossa häärivän nukkehallituksen hallitsemaksi banaanivaltioksi. Emme voi siis vähääkään luottaa unioniin ja antaa sen vastata puolustuksestamme.

Historia osoittaa aukottomasti suunnan ja valtion, jolta saimme autonomian, oman senaatin, oman rahan, omat puolustusvoimat ja lopulta jopa oman itsenäisyytemme. Häneltä, joka toteaa, sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee, voi kysyä, mitä tehtiin itänaapurissa, kun Ruotsi kyyditti valtion junilla vierasmaalaisia joukkoja ylittämään rajamme? Venäläinen ei päästänyt rajan yli joukkoja eikä yksittäisiäkään vierasmaalaisia - ei kävellen, ei polkupyörällä eikä autolla saati, että olisi kyydittänyt näitä junilla.

Maanpuolustuksemme ulkoistamista Venäjälle puolustaa edellä mainitun lisäksi se, että he, kaikessa hiljaisuudessa, omilla varoillaan rakentelivat tyylikkäitä miehistökasarmeja saaristomme. Venäläiset väsäsivät venelaitureita ja helikoptereiden laskupaikkoja laivaväyliemme varteen, jottei Ruotsi pääse koskaan omilla aluksilla rahtaamaan rajoillemme maahamme rynniviä ulkomaalaisjoukkoja.

Entäpä otsikossani mainitsemani vihreät arvot? Venäläisten jo rakentama infra pitää Ruotsin kurissa, sieltä ei voi kukaan ängetä tänne. Tuskin kukaan pelkää Viroa eikä Kirjasalon tasavaltaakaan enää ole. Siispä jos joku tänne hyökkää, sen täytyy olla Venäjä. Jos Venäjä samalla puolustaa Suomea ja Venäjä hyökkää Suomeen, lienee tällainen sota laukaustenvaihtovapaa, kalustoa ei siirretä, joukkojen mobilisointia ei tarvita eli epätodennäköisen sodan hiilijalanjälki ja vaikutukset ilmastoon jäävät äärettömän pieniksi.

11 kommenttia:

  1. Kyllä joo. Asioita voi tulkata noinkin. Itse alkaisin maapallon tasolla tutkia maapallon huojumista, joka voi olla seurausta jäätiköiden sulamisesta.
    Euroopan tasolla koittaisin löytää ratkaisua Italian pankkikriisiin, mikä voi horjuttaa koko Eu:ta. Suomen tason maanpuolustuksen hoito tuossa jo alustuksessa tulikin. Ukin tasolla koittaisin löytää Seikowin keittolaan jotain muuta käyttöä kuin museotavaroiden varastointi ja satunnaisten kuvataideharrastajien retket.

    VastaaPoista
  2. Harton blogissa kirjoitustasi pidetään sekavana.

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistä ja kommenteista! On se hyvä, että ainoastaan kirjoitusta pidetään sekavana eikä minua, mutta eikö alustuksen faktat pidä kutinsa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Noin viikon jutun ilmestymisen jälkeen jotkut anonyymit siitä yritti veistellä. Kyse on ennen aadolfin juttua kirjoitetusta ensihoitojutusta.

      Poista
    2. Kiitos käynneistä ja tarkennuksestasi. Aika selvähän tuo juttu minusta on. Kuten jutussa mainitsen, en esitä mitään vaan kysyn:"Voisimmeko enemmänkin rakentaa terveydenhuoltoamme ensivasteyksiköiden varaan, niitä kehittämällä ja lisäämällä sekä samalla keventää terveyskeskusten ja aluesairaaloiden roolia?" Mielstäni me voisimme kehittää mainittujen osa-alueiden roolia siten, että lopputuloksesta hyötyy vakkasuomalainen potilas.

      Poista
  4. Viestintä ja tapahtumakoordinointi halutaan yhdistää. Mikä mahtaa olla elinkeinojohtajan tarkoitus ja päämäärä tässä?
    Tämä edellinen luettu ukinytistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynneistä ja kommentista! Meillä ei viestitä faktoja eikäviestintä suuntaudu kaupungin ulkopuolelle, vaan viestinnällä turvataan kaupunkilaisten rahoilla tapahtuva pienen eliitin kivan tekeminin ja hilluminen.

      Poista
  5. Mielenkiintoista on. Meillä on demoa, hanketta ja pilottia. Osa niistä on jo etukäteen tuomittuja epäonnistumaan ainakin somessa. Tänään, tässä ja nyt - tilanne on, että vuoden loppuun mennessä pitää vuosibudjettia korjata 1.3 miljoonalla, kun verotulot ovat jäämässä pienemmäksi ennustetta. Väkiluku on taas kääntynyt laskuun. Verotulokertymä ei nouse, koska Ukin väestöpohjan rakenne on liian eläkepainoitteista. Mitä tästä seuraa kun mistään ei oikein haluta luopua? Kalantitalo ja Seikowin keittola yksittäisinä asioina, johtaja ja päällikkövirkoja vaan halutaan lisätä vaikka 2014 niitä alettiin vähentää.
    Valtaosa kaupungin johtoryhmän jäsenistä on hakenut muualta Ukin ulkopuolelta töitä. Se heijastaa sitä, että Ukin kpi ei ole ehkä houkutteleva työnantaja, välttämättä muualle hakeutuvat eivät ole sitoutuneet riittävästi työhönsä, poliittisen johdon toiminta ei ole ennustettavaa saati luotettavaa.
    Ennuste ei ole kovin hyvä kun mietitään tästä 5-10 vuotta eteenpäin.
    Valitettavasti tämä ei nyt liity blogialustukseen, mutta jospa tämä Uki nyt ja vuosikymmenen päästä otettaisi syvällisemmin puheeksi ja aloitettaisi korjaustoimet. Kaupunkikehittymisen ja taloudenpidon kuopan reuna lähestyy taas uhkaavasti. Pakko tämä on taas todeta. Meillä on siis johtamisongelma!

    VastaaPoista
  6. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Meillä ei välitetä kaikista faktoista. Poliitikot valitsevat niistä asiakohtaisesti itselleen sopivat tiedot ja itselleen ikävän totuuden he tietoisesti unohtavat. Uusikaupunki muistuttaa eläintä, joka elää juuri vallitsevaa hetkeä välittämättä tulevaisuudesta. Kaiken tämän mahdollistaa kaupungin viestintä, jokavalitsee eliitille sopivat tiedotettavat jutut esim., jos demokatu ja muu vastaava tuotaisiin esiin kuluineen, tuskin kukaan kannattaisi sitä.

    VastaaPoista
  7. Otas Java kh:n esityslistalla oleva hallinnon ja teknisen budjettiesitys 2019 tutkintaan. On Seikowia, teijotaloja, pasklahden kivetyksiä, lampun vaihtoja. Miljoonat pujahtavat kaupungin kassasta paikkoihin jotka ei juuri uusia asukkaita houkuttele. Eilinen 13.22 saa peukun.

    VastaaPoista
  8. Kiitos käynneístä ja vinkistä! Meillä ei välitetä meneekö miljoona ja vai kymmenenmiljoonaa euroa. Se on täreetä, meneekö rahat elinkaarimallilla vai muuten!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!