perjantai 7. syyskuuta 2018

VAKKASUOMALAINEN YHTEISTYÖ SAATAVA TOIMIMAAN!

Joku kuukausi taaempana hallituksen jäsen julkitoi ajatuksiaan siten, että Uusikaupunki ja Laitila kilpailevat keskenään eli meidän tulisi toimia siten, ettei Laitila veisi meiltä jotain vaan me veisimme jotain Laitilalta. Kun päättäjämme toimivat tällä asenteella, ei minkään tasoista toimivaa ja kaikkia vakkasuomalaisia palvelevaa yhteistyötä voi syntyä. Moiset asenteet ja ne sisäistäneet päättäjät eivät palvele edes uusikaupunkilaisia saati vakkasuomalaisia.

Yksittäin Vakka-Suomen kunnat jäävät vaikuttajina pieniksi, mutta yhdessä vaikutusvaltamme kasvaa. Jotta kustavilaiset ja vehmaalaiset lähtisivät tähän mukaan maakuntayhteistyöhön, myös heidän tulee hyötyä siitä mahdollisimman merkittävästi eli niin Laitila kuin Uudenkaupungin päättäjien tulee huomioida tämä, jos aiomme yhdistää Vakka-Suomen kunnat yhteiseksi voimatekijäksi. Uusikaupunkilaisten ja laitilalaisten tulee nähdä tilanne niin, että antaessaan jotain pienempää pienimmille kunnille, isommat kaupungit voivat saada joitain isompaa.

Voisiko vakkasuomalaisen yhteistyön aloittaa vaikkapa julkisen liikenteen ja koulukyytien yhteisellä suunnittelulla siten, että koko maakuntamme sekä Laitilan ja Uudenkaupungin kylät liitettäisiin julkisen liikenteen piiriin. Ehkäpä terveyspalvelujen saralla, julkiseen liikenteen myötä vakkasuomalaiset saattaisivat saavuttaa suurimman hyödyn po. yhteistyöstä. Myöskään matkailua ei sovi unhottaa eikä tietenkään rakentamista. Hyvin suunniteltuna ja oikein toteutettuna maakunnan sisäinen yhteistyö voisi hyödyttää melkoisesti niin kulmakunnan asukkaita kuin yrityksiä. Heräisikö Alicenkatu uuteen kukoistukseen kauppapaikkana, jos siitä tulisi vakkasuomalaisen julkisen liikenteen solmukohta ja sydän pysäkkeineen - vai sopisiko Kalanti tai Vehmaa paremmin joukkoliikenteen solmukohdaksi?

35 kommenttia:

  1. Onko valkosesta tulossa vihreä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Java on ollut aina punainen. Noin joukkoliikkenne saattaisi onnistua.

      Poista
  2. Ei siitä ole kuin viikko Matti Ankelon valistettua valtuutettuja siitä miten Laitila varastaa Ugista asukkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varastaminen on aivan eri asia kuin voittaa äänestyksessä ukin tyhmät päättäjät. Tätähän ukin tyhmät päättäjät ei hoksaa.

      Poista
  3. Vähän ajatuksia yleisellä tasolla otsikkoon liittyen.
    Kuntarajoihin pysähtyvä ja katkeava lakisääteinen joukkoliikenne on yksi pöhköimmistä toiminnoista ja mikä lie jäänne jostain wanhoista ajoista.
    Uudet joukkoliikenneajatukset ja -toiminnot vaikka juuri Vakka-Suomen sisäisenä ja jopa laajemmalti olisi oikean pilotoinnin tai demokokeilun aihe! Eikö Uki tai Ugi ja etenkin keskuskaupungin keskusta kärsi juuri (myös) siitä, että julkinen liikenne ei toimi. Tänne ei voi tulla hengailemaan, shoppailemaan kauempaa sivukyliltä tai vaikka taide-/liikuntatapahtumiin
    kun viimeinen bussivuoro ilm. lähtee viimeisen koululaiskuljetuksen lähdettyä torin kulmilta tai jäähallin parkkipaikalta.
    Ilta-ajan joukkoliikennöinti- onko sitä Ukista tai Ukiin?

    KiertoliikenneDemo "Tul kyytti- demo tai VakkakyytiDemo" liikkeelle heti!

    Muistetaan, että Uki on edelleen teiden päässä: autotie, meritie ja rautatie. Tänne Ukiin pitää aina tulla tai poiketa jos tänne haluaa tulla. Miksi tänne haluaa tulla ellei tänne pääse kuin harvakseltaan tai jos pääsee niin täältä ei pääse pois? Riippusängyissäkään Rauhanpuistossa ei saa varmaan yöpyä saati uskaltaa. Sopii pohtia.
    JAa

    VastaaPoista
  4. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Aaltosen, entisen puoluetoverini, tarkkaavaisuus kannattaa aina huomioida, sillä hänen negatiivinen lähestymistapansa kääntyy lähes aina positiiviseksi eli tässäkin tapauksessa hän pyrkii poistamaan nykytoteutuksen negatiivisen kuntakeskeisyyden. Minä lähtisin Vakka-Suomi keskeiseen liikennesuunnitteluun, koska silloin suunnittelu- ja toteutusvalta pysyy Vakka-Suomessa.

    Jos joukkoliikenne kuvioon otetaan raumalaiset tai peräti turkulaiset, he jyräävät demokraattisesti asiaa junailtaessa maakuntamme edut ja silloin meistä tulee isompien kaupunkien palveluiden maksajia ja yritysten joukkoliikenteellä ohjattua ostovoimaa. Kauhulla odotan päivää, jolloin täältä ryhdytään järjestämään viikoittaisia ostosreissuja Myllyyn - se tapaa keskustamme lopullisesti. Kylläkin Mynämäen yrittäisin saada takaisi Vakka-Suomen yhteistyökuvioihin mukaan.

    Eikä joukkoliikenne yhteistyökään onnistu Vakka-Suomen sisällä, jos pienet kunnat eivät hyödy siitä tai muusta yhteistyöstä mitenkään. Terveys- ja opetuspuolella yhteistyö voisi tuottaa hyötyä kaikille kunnille joukkoliikenteen kautta. Parhaimmillaan bussien solmukohta Alicenkatu pullistelisi aamuvarhaisesta iltamyöhään väkeä, joka jatkoyhteyttä odottaessaan käyskentelisivät paikallisissa liikkeissä ja rentoutuisivat, Uudenkaupungin lahjasta matkailijoille, riippusängyissä. Alicenkadun leveys mahdollistaa menestyksellisesti toteutetun bussiruljanssin aina Ekan kulmasta Vallinmäelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Javankaan tarvitse omalla autolla käydä viikottain Myllyssä. Siis jos olisi joukko kuljetus.

      Poista
    2. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Minä kuten useat muutkin, joutuvat käymään Myllyssä ostoksilla. Itse käytän mahdollisimman paljon paikallisia erikoisliikkeitä. Kunpa saisimme joukkoliikkenteen myötä lisää väkeä keskustaamme turvaamaan nykyisten erikoisliikkeidemme tulevaisuuden ja uusien syntymisen. Tämä on vain minun vaatimaton toiveeni, jota tuskin toteutetaan. Joukkoliikenteeen sijaan jatkossakin ökyttäret saanevat paistatella runsasta joutoaikaansa kansan rahoilla tehdyissä riippusängyissä - jos joku sairas jää sen vuoksi hoitamatta, mitäs siitä, pääasia, että ökyillä pyyhkii hyvin! :TÄMÄ ON SITÄ UUSIKAUPUNKILAISTA POSITIIVISUUTTA by ADOLF HITLER!

      Poista
  5. Hyvä idea, mutta luuletteko sen toteutuvan täällä. Virkamiehillä ei ole edes kykyä sijoittaa katulamppuja järkevästi. Turha haaveilla mistään noin vaikeasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyisi palkata Juha ja Java projektiin. He saisivat miljoonalla varmasti enemmän aikaiseksi kuin muutaman riippumaton ja tekonurmen keskelle kaupungin vilkkainta katua.

      Poista
  6. Uusikaupunki on onnettoman valmistelun vanki.

    VastaaPoista
  7. Meillä pistetään mieluimmin miljoona riippumattoihin kuin paikallisliikenteeseen, joka toisi asiakkaita keskustan yrittäjille.

    VastaaPoista
  8. Harton Forssin blogissaan kertoman mukaan kaupunki saattaa perustaa säätiön Kalantitaloon sijoitettavien Siivosten kippojen ympärille. Siitä tulee kallis keikka kaupunkilaisille jos tämä päätetään 6-5 hallituksessa. Meillä on tavanomainen museo ja myös Bonkmuseo. Nyt Bonkin kattoakin taidetaan korjata 90000 eurolla budjetin mukaan. Alkaa mennä erikoiseksi tämä kaupungin kiinteistöjen omistus. Jäävuoriteoria taitaakin toteutua lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siitä tulee maailman syvin kankkulan kaivo.

      Poista
  9. Eikö näistä kaupungin turhista kiinteistöistä pitänyt päästä eroon. Montako on myyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli päästäisiin eroon Leena Arvela Hellemistä ja kaupunginjohtajastamme,päästään eroon turhista investoinneista.

      Poista
  10. Entä ostettu? Maanantainakin kh ostaa 2 kiinteistöä joilla sijaitsee yhteensä 3rakennusta.

    VastaaPoista
  11. Ostoesityksiä vielä eli Santtiosta ostetaan rakennettu kiinteistö, jolla sijaitseva rakennus ilm. puretaan. Ostolla raivataan lisätilaa kerrostalorakentamiselle ja mahdollisesti uudelle päiväkodille.
    Autotehtaan nurkilla ostetaan myös iso rakennettu kiinteistö, jonka rakennukset voivat mennä purkuun autotehtaan mahdollisten tarpeiden vuoksi ja uusien liikennejärjestelyiden vuoksi.
    Kalantitalokiinteistön myymättäjättö ei sen sijaan mene valtuuston "kiinteistöpäätöksien" mukaan ja saattaa aiheuttaa veronmaksajille kymmenien tuhansien pysyvät vuosikulut.

    VastaaPoista
  12. terveystalo ja aarrastalo myytin tappiolla valmistejan kavereilla pilkkahintaan. päätäjät sinusavat molemmat kaupat.

    VastaaPoista
  13. Kuten joku totesi, suunnitelmallisuus puuttuu. Uusikaupunki ei pääse edes Neuvostoliiton tasolle. Puskutraktoritekninenjohtaja ja haihatteluarkkitehti ottaa yhteen ja päättäjät katsoo tumput suorina vierestä kuinka rahaa palaa vaikka mitään ei tapahdu.

    VastaaPoista
  14. Ongelma ovat luottamusmiehet, jotka eivät puutu mininkään olennaiseen. Demokatua ja kokoelmia hössötetään ja kaikki tärkeä jää vaille huomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoomuksen Salo ryntäsi facessa arkitehdin tueksi. Luvattiinko vastapalkkioksi satamaan uusi katos suojaamaan Mersuja lokinpaskalta.

      Poista
  15. Salo on autotehtaan omistajien edustaja Uudenkaupungin valtuustossa. Kaupunkia täytyy kehittää autotehtaan etujen mukaisesti, se paistaa läpi.

    VastaaPoista
  16. Järvinen on kehunut demokatua. Hänkin tukee arkkitehtia.

    VastaaPoista
  17. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Autotehdas tarjosi Uudellekaupungille mahdollisuuden, jonka päättäjät tyrivät ja tyriminen jatkuu yhä. Valtuusto antoi yksimielisesti tuleviksi vuosiksi 100 000€ + 400 000€ + 400 000€, joten kaikki ovat tämän takana ja siksi sitä hehkuttavat. Muistakaa nyt vuosi sitten, jos erehdyit arvostelemaan Merefestejä, sain vastaukseksi: Älä ole negatiivinen - kyllä MINÄ MINÄ niin niistä tykkäsuin, näin suojeltiin onnetonta kaveria ja niin kuopattiin ennen niin mahtava Merefestit. Demokatu on ihan sama juttu, pieni piiri suojelee pientä piiriä vähät välittämättä sen seurauksista.

    Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset järjellä: ME RAKENSIMME KAUPUNGINVILKKAIMMAN KADUN VILKKAIMPAAN PAIKKAAN TEKONURMEN! Miltä tuntuisi, jos sama tehtäisiin Pariisissa, Tukholmassa, Turussa, Laitilassa tai Hinnerjoella? -Hullultahan se tuntuisi, kerrassaan ääliöiden touhulta - onneksi emme ole Pariisissa, silloin meille hekottelisi koko maailma!

    Valtuusto antoi lähes miljoonan tietämättä mihin se käytetään. Mikäli lautakunta vastaisi po. hommasta, kaikki voisivat vaikuttaa sen suunnitelmiin ja hallitus sekä valtuusto tietää missä mennään ja mitä tehdään. Meiltä lopetettiin lautakuntia ja tässä elelemme demokratiavajeen kanssa. Suosittelen mallin ottamista Merja Koskesta - tehkää valtuustoalote ja kysykää! Vastaus tulee niin hallitukselle kuin valtuustolle, jos enemmistö niin haluaa.

    Aivan turha syyttää sopasta Saloa, Järvistä tai demareita, rahat demoiluun annettiin 43-0 ja samalla avattiin julmettu tappi tästä purresta. Tällä menolla tätä paattia ei uhkaa mikään jäävuori, sillä se uppoaa ennen sitä. Toivotaan kaupunkimme selviävän tästä valtuustosta mahdollisimman vähillä lommoilla, jotta tulevaisuudessa piilisi edes pientä positiivista toivoa!

    Päättäjien rahan tärväyksen seurauksena meiltä puuttuvat vähäisetkin edellytykset toteuttaa viime valtuustokaudella tehdyt tulevaisuuden suunnitelmat. Jos meillä saa häärii vapaasti organisaatio, jota kiinnostaa elitismi, matkailu sekä juhliminen, se ei kykene hoitamaan kelvollisesti tehtäviään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti taas viha ja katkeruus paistaa läpi. Vaihda välillä levyä,tämä levy on jo kuultu moneen kertaan.

      Poista
    2. Asiaa Valkonen kirjoittaa. Tekstiä ei voi kuitata katkeruudella ja vihalla

      Poista
  18. kokoomus-java ryntää omien avuksi.

    VastaaPoista
  19. 43-0 on kokolailla selkeä ja laiskanpullea päätös. Ei olla luettu budjettikirjaa riittävän tarkkaan ja nyt korjasimme sadon.

    VastaaPoista
  20. Ensin huolimattomasti ja yksimielisesti hyväksytään miten rahat käytetään ja sitten alkaa riitely ja rahan kylväminen joutavuuksiin.

    VastaaPoista
  21. Forss on ainoa asioista keskusteleva päättäjä. Hän ei tiedä kaupungin omistavan Bonkin taloa, johon lyödään satatuhatta kattoremonttiin. Kukaan ei tiedä eikä välitä mistään mitään, mutta ollaan kovia päättäjiä. Näin tuhotaan kaupungin talous. Onko Bonkin talossa tehty sisäilmatutkimusta.

    VastaaPoista
  22. Salkutuksesta ei ollut apua kaupungin kiinteistömassan kartoittamisessa tai vähentämisessä. Uutta ostetaan koko ajan.

    VastaaPoista
  23. Bonkin tiloista
    "
    Harto Forss kirjoitti 10.9.2018 klo 13.18
    Vuokra on touko- elokuulta 580,90€/kk, syys- huhtikuulta 228,65 €/kk.

    Roti kirjoitti 10.9.2018 klo 15.36
    Noin 13 vuoden takaisinmaksuaika pelkästään kattoremontille korkeamman vuokran mukaan. Mörne vilisee controller-nimikkeellä henkilöitä niin että päät yhteen kolisee.

    Vieläkö kaupunki maksaa Vakka-Suomen panimon ent. tiloista kuudentonnin kuukausivuokraa VSP:lle ?

    Roti2 kirjoitti 10.9.2018 klo 15.56
    "Noin 13 vuoden takaisinmaksuaika pelkästään kattoremontille "
    Ei riitä tuollainen aika katon korjauksen kuoletukseen!
    Kas tässä:
    Vuokra on touko- elokuulta 580,90€/kk, syys- huhtikuulta 228,65 €/kk.
    Eli 4*580,90€/kk 8* 228,65 €/kk = 4152,80€ vuodessa VAIN!
    Vuokrahan pitäsi monikertaistaa jos kattoremontti aiotaan kuolettaa 13 vuodessa!
    "

    Kuinkahan paljon kaupunki maksaa vuokria vuositasolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan paljon kaupungissa on tämän tapaisia kaupungin rahoittamia kohteita syömässä varat kuntalaisen palvelutasolta.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!