keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Vuotaa vai ei vuoda - KIINTEISTÖLOTON HÄVIÄJÄT: LAPSET JA SAIRAAT

Kaksikin ihmistä ilmineerasi puhelimella, jotta erään koulumme katto vuotaa siinä määrin rajusti, jotta sisällä tehtiin veden poistamiseksi, kevyesti liioitellen, ämpäriketju kuin vanhaan aikaan tulipaloissa. Samaan aikaan toiset päättäjät vakuuttavat rakennuksen kunnon hipovan priimaa. Kun en piipahtanut mulkoilemassa tahikka aistimassa tilannetta, toivon viimeinkin kunnon selvitystä niin tämän kuin muutaman muunkin kiinteistön kunnosta.

Kaupungistamme löytyy useampi rakennus, joiden kohdalla päättäjät käyvät inttämistä akselilla priima-kelvoton. Tämä poliittisten tyyppien kädenväännön seurauksena kaikki kehittämin jumiutui. Mikäli kiinteistöissä piilee terveydelle vaarallista kelvottomuutta, häviäjien kaartiin kuuluvat lapset ja sairaat. Päättäjien tulisi hoksata ettei äänestämällä voida päättää esim. vuotaako katto vai ei - se joku vuotaa ja sen seurauksena täytyy tehdä jotain tai ei vuoda eikä rakennukselle tarvitse tehdä tästä johtuen mitään.

Luottamusmiesten lisäksi tähän kaikkea jarruttavaan kiinteistölottoon tiettävästi osallistuvat myös valmistelutason virkahenkilöt. Tämä kertoo karua kieltä siitä, missä meillä mennään. Meillä ei mennä tärkeissä asioissa lainkaan. Tällä valtuustokaudella kaupunki elää pysähtyneisyyden aikaa. Kaiken maailman joutavuuksiin piisaa intoa ja harrastusta: Demoillaan katuja ja kenties mitä, mutta vähät välitetään sairaista, lapsista ja kaupungin työntekijöistä, ketkä kärsivät mahdollisista ongelmista.

Kuten joku joskus kymmenen vuotta sitten totesi: MEILLÄ ON JOHTAJUUSONGELMA! Tämä pitää yhä paikkansa ja vieläpä useampaan potenssiin korotettuna. Niin virkahenkilöjohto kuin luottamushenkilöjohto eivät hallitse leiviskäänsä. He eivät ymmärrä, että tämän vatvomisen seurauksena satojen ihmisten terveys pistetään peliin. Puolueiden pitäisi viimeinkin myöntää, että kelvottomat johtotyypähdykset tulee pistää syrjään - Ainoastaan silloin toteutuu kaupungin ja sen asukkaiden etu!

Mikäli mandaattia nauttisin, esittäisin kunnon kuntokartoitusta inttämisen keskiöön kuuluviin kiinteistöihin. En mitään neljän tonnin pölyjenpyyhkimistutkimuksia, vaan kunnollisia rakenteiden tilan selvittäviä 40 000 euron tutkimuksia. Nämä kertoisivat kiistanalaisten kiinteistöjen tilan siten, että jokainen päättäjä voi äänestää faktapohjalta talojen kohtalosta. Jos panemme johonkin aivan ufoon keskustan kehittämiseen 900 000 euroa, voimme poistaa siitä reilut satatuhatta euroa satsaamalle se sairaiden, lasten ja kaupungintyöntekijöiden terveyden pelastamiseen.

19 kommenttia:

  1. Muuten hyvä, mutta yksi valtuutettu ei voi mitään. Yksin jäisit.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja nopeasta kommentista! Sehän tuli sähäkästi. Valtuutettu voi tehdä asiasta kuin asiasta aloitteen, joka etenee hallituksen kautta lautakuntaan ja palaa hallituksen kautta valtuustoon. Tänään meidän mediamme kertoo rehellisesti aloitteen sisällön, sen etenemisen ja päättäjien suhtautumisen aloitteeseen. Enää mediassa ei ivata aloitteen tekijän olevan katkera, kateellinen tms., vaan asioiden uutisointi tapahtuu asiallisesti ja noudattaa totuutta.

    VastaaPoista
  3. Taas hyökkäät demokatua vastaan. Eikö sinulle ole mitään muuta

    VastaaPoista
  4. Katto vuotaa, se on varma ja eräs putkilinja on suljettu sillä isoihin remontteihin ei ole katsottu olevan aihetta näin lähellä uuden rakentamista. Näin ajateltiin keväällä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos käynneistä ja kommenteista sekä Hartolle fakta tiedosta! En minä hyökkää mitään vastaan, pistän mielestäni asiat tärkeysjärjestykseen. Mielstäni on parempi käyttää rahoja lasten, sairaiden ja kaupungin työntekijöiden terveyden turvaamiseen kuin julkisuudessa paistattelevien itsekkäiden ökyttärien riippusänkypuitteisiin. Muut saavat olla muuta mieltä.

    VastaaPoista
  6. USKOMATONTA....siis Ukilaiset haluaa kaikkea Kivaa.Sehän on ymmärrettävää.
    Mutta ei sitten lainkaan ymmärretä selkeää summaa joka on päätetty ja annettu Demokadulle! Se on OIKEASTI
    kolmelle vuodelle 900 000 euroa!
    Haluatteko Ukilaiset todellakin, että
    Nuorilta, Vanhuksilta, Lapsiltanne,
    Sairailta, Sairaanhoitajilta, Lääkäreiltä, Opettajilta....YM.!...otetaan POIS
    TERVEYS???
    Se otetaan pois näin:
    Annetaan Helevetisti RAHAAA KAIKKEEN
    KIVAAN kuten esim. DEMOKATUUN ja esim.
    Kalannin mikälie taloon jotta NIMEKKÄÄN kapat ja muotit pääsevät esille...ja mitä me siitä maksamme???
    ME MAKSAMME siitäkin MILJOONAN tai
    KAKSI...
    Siis haluatko KANSALAINEN MAKSAA
    esim. näistä rahareijistä
    KOLME MILJOONAA kivoihin riippukeinuihin ja kivaan näyttelyyn
    juustokepuista VAI
    sijoittaa VERORAHASI (joka muuten nousee viisaiden päättäjiemme vuoksi
    lähivuosina)
    vaihto-ehtoisesti
    TERVEISIIN KOULUIHIN(käsittää tietysti
    terveet opettajat ja lapset),
    OMAAN TERVEYDENHOITOOSI(sisältää sinun ja lapsesi ja vanhuksiesi hoidon)???

    Kumman siis haluat ?
    Terveen elinympäristön VAI ne
    Perkeleen kivat tekonurmet oheistuotteineen (900 000€/kolmelta vuodelta) ja Upean nimekkään Ukilaisen juustomuottikokoelman esille (1-3 000 000€)???

    Ehkäpä päättäjät ihan kokonaisuudessaan (95prossaa)
    tarvitsisi POTKUT!
    ME MAKSAMME HYVÄVELIVERKOSTON PALKAN!
    ONKO TODELLAKIN PORUKAT NÄIN
    SUURESTI KUSETETTAVISSA???...
    demoKiva ja samaan aikaan nuorilta ja
    Kaikilta POIS!
    Tajutkaa ny jo pikkuhiljaa!!!
    Amen .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taisi tulla sydämestä. Jokaisen on hyvä kuunnella tuota sydäntä.

      Poista
    2. Täys kympin arvoista asiaa, lähetä nämä lyhennettynä ukinsanomiin.

      Poista
  7. Onko Java liittynyt Merja Kosken kannatajaksi.

    VastaaPoista
  8. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Sen verran vahavoilta tahoilta ja monta kertaa putkahti esiin koulun vesiongelma, että eipä vuodon varmistamiseksi tarvita tutkimuksia, nyt täytyisi kartoittaa vahinkojen laajuus. Kannatan Kimi Räikköstä ja Ferraria, joko yhdessä tai erikseen. Mitä Merja Kosken alottereseen, johon en ole tarkemmin perehtynyt, tulee, se lienee rutkasti myöhässä. Itse esitin jo reilut kymmenen vuotta sitten kunnon kuntotutkimusta kouluihin. Se episodi päättyi massiivisten lehtihehkutusten jälkeen poliisikuulusteluihin. Onneksi enää ei valtuutettujen tarvitse pelätä median lynkkausta eikä aiheettomia tutkintapyyntöjä.

    VastaaPoista
  9. "Onneksi enää ei valtuutettujen tarvitse pelätä median lynkkausta eikä aiheettomia tutkintapyyntöjä."
    Mihin parempaan tietoon tuo edellinen perustuu?

    VastaaPoista
  10. Kiitos käynneistä ja kommenteista sekä kysymästä! En ole vuosiin havainnut tutkintapyyntöihin perustuvaa yksipuolista uutisointia, nimilistojen keräystä ja mollauskamppanjoita. Kenen tahansa kirjoituksia julkaistaan niitä kropeloimatta. Siksipä lähihistoria opettaa menneen ajan manipuloinnin, henkilöpalvonnan ja huuhaa journalismin poistuneen keskuudestamme.

    VastaaPoista
  11. Yksi
    nimilista kerättiin juuri ennen khpj ja kj luottamusaloitteen käsittelyä valtuustossa nyt alkukesällä. Ihan ohi sekään ei ole. Merimatin maininkeja warmaan olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä oli valtuustoalote, jolla pyritiin saada kaupunkiorganisaatio toimivaksi. Tämä alustus on hyvä esimerkki muutostarpeesta ja Uudessakaupungissa vallitsevasta ratkaisukerskeisyyden puutteesta.

      Poista
    2. Syyttömästä arkkitehdistä tehtiin tutkintapyyntö. Sitä käytettiin lyömäaseena politiikasssa. Ugissa ei ole helppoa olla demarivirkamies.

      Poista
    3. Kokkoomuslaiset näyttivät alhaisen luonteeensa käymällä arkkitehdin kimppuun.

      Poista
  12. Kiitos kääynneistä ja kommenteista! Olen sitä mieltä, ettei tutkintapyyntöjä pidä noteerata, niitä voi tehdä kuka tahansa kenestä tahansa ja lain mukaan syyttäjän tulee reagoida. Tässä maassa oikeuslaitoskaan ei jaa oikeutta vaan sopivia tuomioita. Mielestäni arkkitehti joutui tutkintapyynnön vuoksi turhan ikävään sekä pitkäaikaiseen tilanteeseen. Onneksi lehti ei jahdannut häntä vaan uutisoi casen asiallisesti alusta loppuun - toisin oli ennen, jos case ei edennyt valtaeliitin mielen mukaan. Kokoomusta en syytä asiasta mitenkään.

    Demarivirkakahenkilön on hankala toimia Uudessakaupungissa, väite pitää kutinsa, jos hallituksessa ei istu hänen kavereita tai alaisia. Demarin pääsy Uuteenkaupunkiin töihin ei onnistune enää helposti. Muistakaapa kaupunginjohtajan ihmeellistä valintaa. Kokenut ja pätevä tohtorismies jäi valitsemmatta ammatillisen untuvikon sijaan vain siksi, että hän kuului demaripuolueeseen. Nyt kaupungin kehitys seisoo johtajaongelman tai ongelmajohtajan vuoksi.

    VastaaPoista
  13. Joko Java terottelee kynää jotta voi vastata Kippolaaksosen tämän päivän plarin kirjotukseen? Kai nyt olet sitten reilu kuten perusukilaisen kuuluu olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynneistä ja kysymästä! Kirjoittelin jo eilen vastineen ja kaipa lehti julkaisee sen piakoin. Joillekin miljoona euroa tuntuu pikkurahalta, kun se otetaan yhteisestä kassasta. Tähän asenteeseen Neuvostoliittokin pitkälti nyykähti.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!