torstai 6. syyskuuta 2018

KEHITYSEDELLYTYKSET MENI - VAIN TURVALLISUUS JÄLJELLÄ

Tämä valtuustokausi käynnistyi vahvalta pohjalta. Velat lähes kuitattiin ja selkeät kehityskuviot päätettiin. Kun vielä vertaa Uudenkaupungin työpaikkakehitystä muuhun Suomeen, starttasimme tähän valtuustokauteen paalupaikalta. Vaan kuin kas kävi vaaleissa? Tallinjohto vaihtui ja Uusikaupunki sammui lähtöruutuun - vaihtoehdottomuus, yhteistyökyvyttömyys ja sitä seurannut riitely, joka näytti jopa riidan etsimiseltä, pilaisi kaiken.

Vasemmistolaiset ja heidän hengenheimolaiset saivat, oikeiston töpeksiessä neuvotteluissa, vallan itselleen. Ongelmaksi muodostui se, etteivät valtaan päässeet edes yrittäneet kuitata vaalilupauksiaan tehdyiksi. He muistuttavat lähinnä punaisen Suomen johtoa, joka lupauksillaan sai joukot taakseen ja liikkeelle. Mutta mitä tekivät nämä punaisten johtajat heidän kannattajiensa pistäessään henkensä peliin nokkamisten yllyttämänä? -Johtajat varastivat Suomen Pankin ulkomaan varannon matkustaakseen naapurimaahan juhlimaan!

Kunpa kaikki olisikin jämähtänyt muutamien kymppitonnien matkailuun, mutta yhteisen rahan tuhoaminen, mulle kaikkeen kivaan, alkoi välittömästi. Nyt riippusänkyihin sen ympäristöineen plus vanhaan kunnantaloon on sidottu muuta miljoona kaupunkilaisten varallisuutta. Samalla kaupunkiorganisaation lappaa uusia johtajia sillä vauhdilla, että kohta kaupunkilaiset tarvitsevat syntyneen tilanteen vuoksi pahoinvointijohtajaa.

Nyt tehtyjen päätösten seurauksena rahaa lurahti ja lurahtaa, kaupungin tavallisen asukkaan vinkkelistä vilkaistuna, enemmän ellei peräti tuplasti rutkemmin, mitä Laitila käytti monitoimihalliin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei kaupungilta löydy realistista taloudellista kapasiteettia toteuttaa viime valtuuston tekemiä hienoja tulevaisuuden päätöksiä. Reilussa vuodessa kaupunkimme kehityskurssi käännettiin taloudellisen tuonen tielle.

Kaupunkimme väenhoukutusvaltit rajoittunevat enää turvallisuuteen, joka puuttuu isommilta paikkakunnilta. Meillä voi vielä toistaiseksi kävellä rauhassa ilman väkivallanpelkoa. Kun tähän lisätään halvat omakotitonttimme, saattaisi näillä eväillä syntyä muuttoliikettä Uuteenkaupunkiin. Katsokaapa millaisen omakotitalon saa täältä rauhallisesta ympäristöstä esim. keskikokoisen Varissuon kolmion hinnalla. Tässä saattaisi tarjoutua menestyksellinen markkinamahdollisuus juuri heille, ketä ovat kyllästyneet nykyiseen rauhattomaan asuinympäristöönsä.

Pitäkäämme kaupunki turvallisena ja kehittäkäämme sen turvallisuutta ja jo sen vuoksi väkeä alkaa lappaamaan tänne. Tietenkin jonkun tulisi kyetä kertomaan maailmalle turvallisuudestamme ja juuri tässä purtemme kolahtaa rankasti karille. Meiltä puuttuu askeettisinkin viestintä/media/markkinointiosaaminen. Kun jo tiedotuksen porvaridiletantitkin huutelevat saloilla kuinka hienosti meillä demoillaan, ei toivo kumpua tämän sortin osaamisen suhteen - KAVERIA EI JÄTETÄ; MUUT KYLLÄKIN!

Meillähän koko tiedottaminen suuntautuu sisäänpäin kaupunkilaisille, tähdäten siihen, kuinka valtavan hienosti kaupunkilaisten rahoja käytetään: Vaikka sairaalan sängyt homehtuvat, henkilökunta sairastuu, niin herrattarien kelpaa julkisuudessa köllötellä kansan rahoilla viritetyissä riippusängyissä. Ja kun se tuntuu kivalta kahdesta tai kolmesta ökyttärestä, se täytyy muidenkin hyväksyä, vaikka joku jäisi sen seurauksena vaille terveyspalveluita.

4 kommenttia:

  1. Masentava totuus päättäjistämme.

    VastaaPoista
  2. Turvallinen toistaiseksi, ehkä ei ole enää. Siinä ja siinä.

    VastaaPoista
  3. Uudenkaupungin ja Laitilan turvallisuus taitaa olla mennyttä.

    VastaaPoista
  4. Pieniä ovat Ukin ja Laitilan hulinat Varissuon rinnalla.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!