torstai 13. syyskuuta 2018

YLEn ajankohtaistoimitus - aamujuontajien kaatopaikka

YLEllä alkaa uusi päivän polttavia asioita käsittelevä ajankohtaisohjelma. Mystiseltä tuntuu se, että ohjelman vetäjinä häärii kaksi entistä aamutoimittajaa. Pidetäänkö aamu-tv vetämistä jonain ihmeellisenä kynnyksenä ajankohtaistoimitukseen pääsemiseksi? -Väkisinkin tuntuu tältä, kun katsomme, miten entiset aamutoimittajat sijoittuvat YLEn ohjelmistossa. Voihan aamutoimittajien sijoittumisen syy löytyä siitäkin, että jonnekin heidät täytyy sijoittaa sen jälkeen, kun eivät enää viitsi herätä aikaisin aamulla.

Viime valeissa entiset aamutoimittajat Andersson ja Heikel, joista jälkimmäinen näytti törkeästi puolueellisuutensa höykkyyttämällä Huhtasaarta epäasiallisesti ja enemmän kuin muita ehdokkaita. Mainittakoon lisäksi onneton ulkomaan raportoija Kankkonen sekä kaikkien kaveri Nyberg, heiltäkin löytyy aamu-tv tausta. Nyt ruutuun rävähtää Sannikka & Ukkola niminen ajankohtaisohjelma, molemmilta heistä löytyy aamu-tv tausta.

Ymmärtäisin aamu-tv toimittajien käytön ajankohtaisohjelmissa, jos heille ei löytyisi parempia vaihtoehtoja. Mutta YLE Areenan puolelta niitä löytyy vilisemällä. Käykääpä kuuntelemassa 1918 Äänien kirja ohjelma tai ihan mitä tahansa dokumentteja. Tarjontaa on laidasta laitaan ja niiden laatu häikäisee. Jopa talvisodan ja jatkosodan käsittely avaavat uusia yllättäviä tietoja. YLEn radion dokumenttipuolen laatu tulisi nostaa kaiken kansan näkyviin, nyt tv-katsojilta piilossa lymyilevien, toimittajien voimin.


Siinä linkki, käykää kuuntelemassa YLEn laatua:

Välirauhan aika ja ajautuminen uuteen sotaan

3 kommenttia:

  1. Heikel oli todella ala-arvonen. Kysy huhtasaarela miten Suomen presidentin tulee tukea Venäjän oppositiota. Vastaus Huhtasaaren, Suomen ei tule puuttua Venäjän Sisäpolitiikkan. Heikel kommentti ette sitten halua vastata kysymykseen. Miksei kysynyt miten aiotte tukea Turkin oppositiosta tai uiguureita.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Viimeisenä Tom Kankkosen raportit Ruotsin vaaleista olivat amatööritasoa. Minua vain ihmetyttää tv-uutisoinnissa YLEn toimittajien rajalliset kyvyt ja toteutuksen jatkuva kapea-alaisuu. Kannattaa kuunnella vaikkapa Suomen jatkosota sarja - siinä käytetään kymmeniä lähteitä tosiasioiden löytämiseksi, sama pätee lähes kaikkiin YLEn radion Areena dokumentteihin. Väkisin herää kysymys: MIKSEI TÄTÄ JOURNALISTISTA OSAAMISTA KÄYTETÄ? ONKO TIETOISENA TAVOITTEENA KANSAN MANIPULOINTI?

    VastaaPoista
  3. Svärjedemokratian alle voi sysätä kaiken. Se on sitä helppoa journalismia.
    Ei haeta syy ja seuraussuhteita. Sitä tämä on vielä. Viimeisemmän tilastopäivityksen mukaan 763 noin 16000 uusikaupunkilaisesta puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea. Piskuruisessa Ukissa se alkaa tuoda ongelmia, joita on vaikea hahmottaa.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!