maanantai 29. heinäkuuta 2024

YLEN VIHELIÄINEN PAKOLAISTEHDAS




YLE uutisoi noin kymmenen vuotta sitten laimeasti pakolaisuuden syistä, mutta sittemmin toimittajille kelpaa mieluimmin ryöstökalastettu tonnikala kuin huoli EU:n törkeästä riistosta. Tuo riisto on riuduttanut miljoonien afrikkalaisten arjen ja tehnyt heistä pakolaisia. Pakolaismatkoillaan hukkuneita tai muuten ajasta iäisyyteen siirtyneitä on kertynyt vuosien saatossa pahimmillaan satojatuhansia. Kaikki tämä vain siksi, ettei valtamediaa tai kansainvälisissä pöydissä istuneita niinkään kiinnosta pakolaisiksi afrikkalaisia tekevä kurjuus, vaan halpa tonnikala. Eipä tiedä pitäisikö hekotella vai nyyhkiä, kun katsoo valtaeliitin ja sen toimet siunaavan median tulkintoja ja tekoja. Ainakin YLE:n toimittajilla po. ongelma on tiedossa, sen verran asioista on aikaa sitten uutisoitu eli ongelmasta ei yksinkertaisesti välitetä Suomen johdossa.

Onko Suomen kansa yhtä julmaa kuin vihervasemmistomme, joka kääntää selkänsä pakolaisuuden syille, mutta kuuntelee tippasilmässä jonkun Elokapinan epäuskottavaa järjestäytyneen yhteiskunnan toimimisen sabotointia. Mitä tavallinen ihminen voi tehdä, jos hän haluaa suomalaisten toimivan niin, että pakolaiseksi ei tarvitse lähteä eurooppalaisten yritysten liiketoimien vuoksi. Kertokaa kuinka demokraattisesti toimien saan mainitun inhimillisyyden osaksi Suomen virallista politiikkaa. YLE ei ole kiinnostunut po. asiasta, sen hössötys suuntautuu aivan muualle ja sellaisiin asioihin, mihin Suomi on kykenemätön puuttumaan? Vai onko yksinkertaisesti niin, että mustasieluiset vihervasemmistolaiset ovat tukkineet ne väylät, joilla suomalaisten enemmistö voisi kanavoida maailmalle kristillistä lähimmäisen rakkautta torjumaan riiston seurauksena tapahtuvaa pakolaisuuden syntyä? Pyörittääkö YLE vaikenemalla pakolaistehdasta?

23 kommenttia:

  1. Java,
    pohdipas onko Elokapina-liikkeellä ja ympäristöpakolaisuudella jotain yhteistä esimerkiksi syy-seuraussuhdetta? Mitä vastaan Elokapinoitsijat järjestävät tempauksiaan ja onko tosiaan niin, että pelkkä tonnikalan puute on pakolaisuuden syy Afrikan eri valtioista?
    Jospa perussuomalainen valtuutettu hieman pohtisi näitä korrelaatioita.
    Sitten pala historiaa. Mikä oli toistaiseksi viimeinen sota, joka syttyi Suomen maaperällä ja miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse olla mikään ennustaja jos ennustaa seuraavankin sodan alkavan samalta suunnalta. Lopputulos voi olla erilainen kuin viimeisessä sodassa. Ny tarkkana naapurisovun säilymisen suhteen. Yksin olemme kuitenkin sopimuksista riippumatta.

      Poista
  2. Tuli dokumentti portti Eurooppaan, Ylen lähettämä. Oli minusta todella hyvä, syyt ovat hyvin monisyisiä. Javan tulkinta, pilkkuun tuijottamista joka sekin tietysti marginaalinen syy.

    VastaaPoista
  3. Se oli Lapin sota syksyllä 1944, kun usutettiin saksalaisia pois maasta suomalaisille annetussa kahden viikon määräajassa. Ei oikein onnistunut.

    VastaaPoista
  4. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Ryöstökalastus Afrikan sarvessa on yksi syy pakolaisuuden synnylle, muita ovat mm. kalastus Marokon rannoilla, Shellin toiminta Nigeriassa, lännen luoma valtakuvio ja sen hyödyntäminen Arabian niemimaalla. Muistakaa mitä Gaddafi sanoi, jos Libya kaatuu, täyttyvät Ateenan ja Rooman kadut afrikkalaisista pakolaisista, joita nyt Libya pidättelee. Näin myös kävi. Hyvää dokumenttia on tarjolla Netflixissä ja MAX:lla, samoin maailman suurimmat uutistoimistot uutisineen aukeavat kääntäjän avulla. Ei pidä tyytyä tuloshakuiseen muutaman suomalaisen uutisvälittäjän tarjontaan.

    Minä todellakin ihmettelen sitä, että ne ajatussuunnat, jotka mainostavat olevansa demokratian ja inhimillisyyden asialla ja vaativat suomalaisia osallistumaan näihin liittyviin talkoisiin, eivät halua puuttua niihin asioihin, joihin voimme suoraan vaikuttaa. YLE on keskeisessä roolissa jo sille kanavoidun taloudellisen toimintaedellytyksen vuoksi. Koska YLE rahoitetaan pakkoverolla, on jokaisella suomalaisella oikeus ottaa kantaa sen toimintaan ja vaatia YLE:n toimivan ensinnäkin taloudellisesti vastuullisesti ja tarjonnaltaan monipuolisesti. Kritiikin YLE:ä kohtaan on oltava vapaata ja se tulee huomioida.

    VastaaPoista
  5. Maapallon pahin ongelma on liiallinen väestön kasvu. Gaddafin likvirointi oli suuri virhe sen myös hilary Clinton myönsi vaikka itse oli ligvidoinnin takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vaan ilmastonmuutos on pahin.

      Poista
    2. ilmastonmuutos on seurausta liiasta ihmisväestöstä.

      Poista
  6. Puretaanko Java Kalannin urheilutalo vai korjataanko se 5 milj. egellä?

    VastaaPoista
  7. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Onnistunut väestönkasvun rajoittaminen näyttää olevan korkeimman kädessä, tyyliin korona ja ehkä jatkossa lintuinfluenssa tms.. Eiköhän mainitruilla miljoonilla euroilla saa uudenkin urheilutalon, mutta mistä otat tuon viisimiljoonaa tai edes miljoona euroa. Rahaa on heitelty tällä valtuustokaudelle holtittomaasti kaikkeen kivaan ja kalliseen, joten nihkeältä näyttää investointien osalta tulevaisuus!

    VastaaPoista
  8. Tässä kopiota sun vuodatus-blogista:
    "
    Valt. E. Hennon teesit kirjoitti 26.7.2024 klo 12.48
    Valtuutettu Eero Hento voisi malliksi esittää muutaman toimenpiteen, mitä kaupungin pitäisi tehdä ensitöikseen kaupungin talouden oikaisemiseksi.
    Mitä esimerkiksi Kalannin yläasteelle tehdään, josta on esitetty jo neljä eri vaihtoehtoa? Kaikki vaihtoehdot maksaisivat reilusti yli 10 miljoonaa euroa.
    Vastaa
    Rak mest Hent kirjoitti 26.7.2024 klo 23.14
    Kuulemma maalia pintaan ja mukulat kouluun. Käyty haistelemassa eikä siellä mitään ongelmia ole, korkeintaan ihmisten päässä.
    Vastaa
    Hmn. kirjoitti 27.7.2024 klo 23.50
    Ehdotettu monia ajan saatossa. Turha ehdottaa mitään, lopetetaan tuhlaaminen. Eikö valtuutetut ole valittu sitä varten, että toimivat asukkaitten parhaaksi.
    Vastaa
    Kalannin kouluratkaisu kirjoitti 28.7.2024 klo 12.44
    On euromääräisesti suurin päätettävä/tuleva budjettiasia. Siitä tulevasta päätöksestä (Kalannin kouluratkaisu) leijonanosa kohdistuu 50 vuotta vanhaan urheiluhalliin (Kalannin urheilutalo). Sen mahdollinen perusparannus voi maksaa 3-5 miljoonaa. Sillä satsauksella saa vaihtoehtoisesti uuden urheiluhallin.

    Iso kysymys on, kuinka paljon perusparannettua tai uutta sisäliikuntatilaa Ukin kaupunki tarvitsee.
    Tässä vähän Kalannin kouluasiaa.
    JAa
    Vastaa
    Terminator kirjoitti 28.7.2024 klo 19.12
    Ei muuta kuin dynamiitti ja puskutraktori Kalannin urheilutalolle !

    Oma urheilutalo ei ole mikään etuoikeus kalantilaiselle. Winterissä on tilaa ja Kalannista ei ole kuin muutaman minuutin matka sinne. Wintteriin taitaa siirtyä muutenkin koko Kalannin koulutoiminta.
    "
    KALLISTA !

    VastaaPoista
  9. Niin on. Kolme Kalannin koulurakennusta seisseet jo kohta vuoden käyttämättä. Koska me voidaan.

    VastaaPoista
  10. Tässä tuore Israelin vaatimus Natolle
    https://yle.fi/a/74-20102035

    VastaaPoista
  11. Maailmalla on paljon sellaisia perseellään olevia asioita joita Suomi ei yksistään pysty ratkaisemaan, mutta se ei kuitenkaan vapauta meitä toimien tekemiseltä. Ei edes silloin, vaikka jotkut meitä isommat maat eivät tekisi riittäviä toimia ongelman ratkaisemiseksi.

    Suomi ei pysäytä ilmastonmuutosta, mutta ilmastonmuutos ON TODELLINEN ja AKUUTTI maailmanlaajuinen ongelma. Olemalla edelläkävijä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja ilmastoystävällisempien ratkaisuiden kehittämisessä, on lähempänä vielä Nokiaakin suuremman ja kestävämmän suomalaisen menestystarinan kehittämisessä. Siinä missä öljyvaltiot kylpevät rikkauksista nyt, ovat ilmastoratkaisuja kehittävät valtiot kylpyvuorossa tulevaisuudessa.

    Ylen toiminnassa ei edelleenkään ole mitään kyseenalaista, eikä sen tuottama sisältö poikkea mitenkään länsimaisten demokraattisten sivistysvaltioiden vastaavasta. Sivistynyt länsimainen ihminen arvostaa Yleä ja sen tuottamaa sisältöä. Jos joku Java Valkonen Uudestakaupungista ja muiden irvailijoiden marginaalinen joukko on toista mieltä, niin sillä ei ole, eikä kuulukaan olla hevonhelvettiäkään merkitystä enemmistövaltaisessa maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi valtamedian valheita uskovan enemmistön määrä pienenee nopeasti koko ajan. Minä haluaisin Suomen palaavan takaisin rauhanturvaamisen suurvallaksi.

      Poista
    2. Kysyn jälleen kerran: Mitä valheita "valta"media on julkaissut? Laita tähän väitteellesi todisteeksi yksikin Ylen tai jonkin muun "valta"mediaksi kutsumasi lähteen linkki, jonka uutinen on valetta tai virheellistä tietoa.

      Jos väittää jotakin, niin siitä pitää olla myös todisteita. Asioita ei voi vain todeta.

      Poista
    3. Valtamedia vähättelee Usan ja Euroopan unionin aiheuttamaa tuhoa maailmalla ja syyttää kaikesta Venäjää. Ilman Venäjää Afrikka kuolisi nälkää. Ei kerrota amerikkalaisten pettäneen liittolaiset. Muhamettilaisia ihannoidaan ja puolustellaan, ne kohtelee huonosti naisii ja vammaisia. Vaikea panna linkkejä vaikenemisvalehtelusta.

      Poista
  12. Yle ei kerro Naton laajenneen sopimustenvastaisesti Venäjän rajoille. Venäjä hyökkäsi sen vuoksi Ukrainaan.

    VastaaPoista
  13. Jaa, miten joillakin ihmisillä voi olla noin helvetin lyhyt muisti? Kumpi tapahtui ensin, Nato laajentui Suomen ja Ruotsin myötä enemmän Venäjän rajoille vai Venäjän hyökkäys Ukrainaan? Johtuisiko kenties Venäjän omasta toiminnasta, että Nato laajentuu?

    Nato on puolustusliitto, joka ei ole mikään uhka Venäjälle tai muillekaan. Naton tehtävä ei ole hyökätä, vaan puolustaa äärimmäisessä hädässä liittolaisiaan. Naton tehtävä on turvata rauha. On ihan sama minkä te uskotte olevan totuus Natosta, mutta tuo edellä oleva on TOTUUS Natosta. Venäjä ei pelkää Natoa, vaan vastustaa sitä, koska Nato jarruttaa heidän suunnitelmiaan vallata naapurimaitaan mielivaltaisesti. Ei rosvo ole koskaan iloinen, jos vartija on paikalla. Mutta kaikilla on turvallisempi olo, kun vartija on paikalla.

    Ehkä tekin joskus vielä ymmärrätte, että ei se Venäjä niin kiva valtio ole. Valtaosa länsimaisten valtioiden ihmisistä on tämän jo ymmärtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nato takaa muiden maiden turvallisuuden. Moni haluaa suomesta Valko-Venäjän tapaista valtiota.

      Poista
  14. Kiitos käynneistä ja asiallisista kommenteista! Laitoin kaupunkiimme liityvän alustuksen. Nato valtiot ovat, lähes poikkeuksetta, äärettömän agressiivisa ja puolustavat häikäilemättömästi omia taloudellisia etujaan, samoin toimii itänaapurimme. Suurvallat eivät pienistä maista välitä, sen on his/herstoria opettanut. Kysehän ei ole siitä mitä me uskomme, vaan siitä mitä itänaapuri/Usa sopivat muista ja meistä, siitä on äärettömän ikäviä kokemuksia, mutta sepä siitä.

    Vihreäänteknologiaan meidän tulee satsata voimakkaasti. Se on mahdollisuus, joka kasvaa korkoa, kuten edellä esitetään. Mutta miksi meillä Uudessakaupungissa ei puhuta vihreästä vedystä tai vihreästä ammoniakista, kuten esim. Kokkolassa, jossa tehdään tuulienergian jatkohyödyntämistä kaavaillen. Vihreään teknologian suunnitteluun ja valmistukseen tulee siis satsata ja vanhvasti, mutta en ymmärrä, miten maailman tilannetta parantaa se, kun maakuntien, omaan auton käyttöön pakotettuja, köyhiä ihmisiä rokotetaan kalliilla polttoaineverolla. Tähän voisivat ainakin persuministerit puuttua, kun sitä toitottivat lupasuksena ennen vaaleja! Toisaalta taitaa loppua pääkaupunkiseudun joukkoliikenne, jos sitä verotuksella tukeva yksityisautoilu loppuu.

    VastaaPoista
  15. Entäs se Kalannin kouluasian ratkaisu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä ja käynneistä! Ensin katsotaan, onko meillä rahaa ja siinä ohessa tehdään tarvekartoitus. Kai Kalannissa on koulu ja liikuntahalli oltava, kun siinä päätettiin hankkia pyöräkatoskin.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!