sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

YLE:n LINJA MUUTTUI - VENJÄN SYYLLISTÄMINEN PUUTTUI







Melkoisella mediavallalla siunattiin Saarikosken perhettä. Mies häärii maamme suurimman yksityisen viestimen pääjehuna tuttua, epäilyksiä herättävää, tyyliänsä jatkaen. Nyt vaimo putkahti ihan yllättäen tv-ruutuun ja mikä ihmeellisintä YLE:n kanavalla ja oikein uutislähetyksessä. Samassa lähetyksessä ruutuilmestymisen teki myös P. Vilen ja hänkin Amerikoista käsin käsitteli uutista. Kaikki muistanevat jälkimmäisen naisen hänen edelliseltä USA:n komennukselta, toimittajalta valahti pökäleet pöksyihin, kun sai yllättäen Trumpin lehdistötilaisuudessa esittää ensimmäisenä toimittajana kysymyksiä silloiselle presidentille. Nyt tämä kaksikko sai ruutuaikaa kertomalla uutisia kertomatta yhtään mitään uutta tai valaisevaa sellaiselle, jolla netti toimii ja on kiinnostusta kansainväliseen uutistarjontaan. 

Voimme puhua aivan lol-tason tarinoinnista. Muutamaa ihmistä jututtaen toinen naisista väittää avaavansa koko USA:n väestön tunnot. Melkoinen otos, kun kyseessä on maa, jossa asustaa lähes 350 miljoonaa ihmistä. Tällainen journalismi eikä ensimmäisen, USA:n pääkaupungista uutisoivan naisen ennakointi, jonka mukaan kansa joka on jakautunut kahtia ja voi pysyä jakautuneena ellei yhdisty, lisää uskottavuutta moista uutisointia kohtaan. Tästä tuleekin mieleen, että kyseessä on perinteinen neuvostyylinen journalismi: riittää, kun normit on täytetty eli jutun kuva osoittaa, että maailmalla ollaan ja saatiin muutaman minuutin juttu aikaiseksi. Se mitä minä jäin ihmettelemään, löytyy selkeänä puutteena, mikäli lähetyksiä verrataan YLE:n perinteiseen tyyliin eli miksei kukaan sano, että kaiken tapahtuneen takana on Venäjä. Venäjähän on ollut viime vuodet, maamme valtauutisvälineiden mukaan, syyllinen suurin piirtein kaikkeen, mikä maailmassa menee poskelleen. Vai onko niin, että vasta aamu-tv:ssä saamme nähdä jymy-yllätyksen ja kuulla, kuinka, sinun rahoillasi, jenkkeihin lennätetty J. Aro, toteaa Putinin olleen po. laukauksen takana?

3 kommenttia:

  1. Saarikoskista en sano mitään, ettei mätkähdä kunnianloukkaussyytettä. Mutta tuo YLEn toimittelijoiden tapa poimia muutama sopiva utelias haastateltaviksi, ja antaa ymmärtää heidän edustavan kattavasti koko pitäjää, ellei koko kansaa, 'meitä kaikkia', on joko umpitolloa tai tarkoituksellista harhaan johtamista. Ei kai toimittelijoilta voi edellyttää edes otostutkimuksen alkeiden tuntemista, mutta oman tai taustapuolueen agendan ajaminen tosiasioista riippumatta on lähinnä härskiä touhua.

    VastaaPoista
  2. Journalismi on ala-arvoista nykypäivänä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!