Nazit lupasivat tuntuvaa muutosta Saksan meininkeihin ja kansa kiihkolla ja jopa innolla antoi mandaatin nazeille ja heidän johtajalleen Hitlerille. Kuten muistatte, nazipuolue oli jo nimeltään kansallissosialistinen työväenpuolue, siksi sen ja SDP:n lupaukset ja toteutukset lienevät varsin rinnasteisia - se minkä nazit tekivät isommassa mittakaavassa, toteutuu nyt viime hallituksen jäljiltä Suomessa. Saksalaisille nazit lupasivat totaalista muutosta ja jos katsotte her/historian kuivia vaikka vuodelta 1945 niin Eurooppa näytti varsin erilaiset kuin vuonna 1939.
Nazit lupasivat kaikille hyvää, mutta jo heti heidän mielessään muhi määrättyjen vähemmistöjen eliminoiminen, taustalta löytyi samoja aatoksia kuin suomalaiselta sosialidemokraattikansanedustajalta al-Taelta aikoinaan. Aivan kuten nazi-Saksassa ei meilläkään valtamedia halunnut nostaa esiin po. tyypin avointa rasismia. Sen lisäksi, että nazit vainosivat pitkälti samoja vähemmistöjä, jotka löytyvät al-Taenkin tappolistalta. Uhollaan nazipuolue sotki ensin Saksan naapureineen ja vähitellen koko maailman julmaan tuhoa ja kuolemaa kylväneeseen sotaan.
Katsotaanpa entisen hallituksen lupauksia ja saavutuksia. Soten myötä luvattiin pistää Suomen mm. terveydenhuolto kuntoon. Toisin kävi - todellisuudessa ikäihmisiä, vammaisia ja sairaita rahdataan julmasti rakkaimpiensa läheisyydestä kalmanleireille päättämään maallinen vaellus vailla omaisten lohdutusta ja turvaa. Samalla po. kalmanleirien omistajat ja johtajat tienaavat ruhtinaallisia summia, jotka ikävässä määrin siirtyvät vieraille maille. Kaikkein karmeinta kansainvälisesti ajateltuna lienee kuitenkin se, että Suomen puolueeton taival ja asema rauhanteon suurvaltana päättyi viime hallituksen aikana. Suomi liittyi sotilasliittoon, jonka jäsenmaat ovat olleet viime vuosikymmeninä maailman pahimpia kuoleman, hädän ja tuskan levittäjiä. Käytännössä tämä teki Suomesta osapuolen lähellä raivoavassa sodassa ja siksi rauhantekijän roolin ottaminen po. sodassa on meille äärettömän vaikeaa. Kun vielä todetaan viime hallituksen napahahmottaren lentelevän pitkin Eurooppa kuin Eva Braun aikoinaan, voitaneen todeta otsikon väittämän tulleen todistetuksi!
Youtubesta löytyy kyllä Eric Boglen itsensäkin esittämä versio tästä vaikuttavasta sodanvastaisesta laulusta (https://www.youtube.com/watch?v=cnFzCmAyOp8).
VastaaPoistaKiitos käynneistä ja Olaville kommentista ja linkistä! Lähinnä näkyvän sanoituksen ja viime vuoden lopulla tapahtuneen Shane MacGowan poismenon vuoksi laitoin kyseisen lauluversion tytrkylle!
VastaaPoista