keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

KAUPUNKI, JOSSA KAIKKI ON PASKANA



Hyvästi maamerkki, johan sinua on katseltu yli 70 vuotta. Siinä olet saanut rapistua viimeiset kymmenet vuodet päättäjien katsellessa tumput suorina.


Uljaita puheita, hillittömän hienoja haaveita, upeita unelmia, mainostaa paikallinen aviisi, kun jotain valmistellaan tai rakennellaan. Loppu eli haave kariutuu kuin neuvostotoverin unelma omasta Cadillacista heräämisen, yltäkylläinen ruusuinen uni siirtyy silmistä taaemmalle ja näkökentän valtaa nuhruinen, epäsiisti ja pahasti rempalleen jätetty todellisuus, johon, takapuskurillaan ylpeilevä, Cadillac sopii yhtä mainiosti kuin tupakkakakku lastenjuhliin. Jossain vaiheessa sopisi pohtia osaamisen sekä tekemisen kohtaamista ja vastuunkantoa, jos kaikki näyttävät olevan hyvin pian paskana. Esimerkkinä voin tarjota teille koulun, joka muutama vuosi sitten oli niin hyvässä kunnossa, että sinne kaavailtiin 9 miljoonan euron remonttia. Lopulta toteutettiin miljoonan euron siirtokeittiön rakentaminen po. kouluun. Tänä päivänä kyseistä koulua ei enää ole. Kohta ei ole em. koulun naapurikouluakaan, joka sekin on aivan paskana, vaikka nyt koulun purkupäätöksen siunanneet aktiivit vannoivat rakennuksen priimakuntoisuuteen vielä muutama vuosi sitten - ääneen epäilijästä tehtiin tutkintapyyntö.

Eikä po. kaupungin paskana olevat kohteet rajoitu pariin kouluun, sillä myös lukuisat kadut kuin eräät rakennukset ovat paskana. Terveyskeskus on ollut pois käytöstä ja saanut purkutuomion. Kiinteistön pitää pystyssä ainoastaan tasekikkailu tarve, jotta kaupungin talous näyttäisi mainiommalta mitä se on. Mutta paska mikä paska, mutta se siitä, kyseessä on vanha juttu ja tapa, jonka paikalliset päättäjät hyväksyvät. Reilu seitsemänkymmentä vuotta vanha vesitornikin on purkukuntoinen paska. Senkin kaikki tiesivät, mutta kukaan ei kiinnittänyt vesitorniin huomiota ellei sellaiseksi lasketa riitaa vesitornin omistuksesta. Keskellä kaupunkia ainutlaatuisen komealla Myllymäen puistoalueella vesitorni sai käyttämättömänä rapistua kymmenet vuodet. Aiemmat päättäjät hoksasivat hyödyntää rakennelmaa näkötornina, joka tarjosi mahtavan näkymän maailman kauniimpaan saaristoon. Nyt päättäjät haluavat purkaa laitoksen, koska sen korjaus maksaisi muhkeat reilut 600 000 euroa. Sopi kysyä, josko torniin olisi kannattanut investoida hissin ja kattorakennelman verran pari/kolmekymmentä vuotta sitten eikä antaa sen rapistua ja olisiko mainittu investointi tuottanut sen verran, että kaikki kaupunkilaiset olisivat hyötyneet jonkun euron?

Tasetta kaunistava , huonon hoidon vuoksi, purkukuntopinen betonirumilus odotaa purkamista!



Irvokas totuus kaupungistamme on se, että sen kehittäminen tai edes olemassa olevista rakennelmista huolehtiminen loppui joskus tämän vuosituhannen alussa. Rahaa on pistetty miljoonia euroja selkeään huuhaahan, mutta kaupunkilaisille tärkeät fasiliteetit ja mahdolliset vetovoimatekijät on jätetty tylysti hoitamatta. Sama meno jatkuu yhä, jos ja kun päättäjät kuvittelevat kaupungin katujen kunnostamiseen riittävän 300 000 euroa. Meillä pitäisi viimeinkin tehdä päätöksiä fakta ja tarvepohjalta. On jotenkin koomista, jos rakennamme tähän ukkoutuvaan kaupunkiin Suomen kalleimman tekonurmen, johon ei huonojen katujen vuoksi pääse harrastamaan. Entäpä tuo vesitorni ja sen paikka, täytyikö rakennelman tulevaisuuskeskustelu aloittaa tavalla, joka sai riidan aikaiseksi, voisiko rakennelmaa ja paikkaa edes yrittää tarjota vuokralle tai myydä luotettavalle taholle? Tämä ei silti poista sitä tosiseikkaa, että nykyinen kaupunkiorganisaatio ei kykene huolehtimaan kaupunkilaisten palveluista eikä oikeistoenemmistöinen valtuusto pysty valvomaan em. organisaatiot niin, että kaupunkilaisten etu toteutuisi edes vähimmässä määrin! Ainoa poikkeus rapistuvaan kaupunkilaisten omaisuuteen löytynee Wintteristä, josta huolehditaan elinkaarimallilla ulkopuolisin voimin!

54 kommenttia:

  1. Turha keskustelu pitkittää vesitornin purkamista ja nostaa sen hintaa.

    VastaaPoista
  2. Eikös meillä ole kaupunkisuunnittelujaosto ideoimassa tällaisia?

    VastaaPoista
  3. Kaupunki ei omista vesitornia, vaan vesilaitos. Purkurahat maksaa vesilaitos eikä kaupunki. Tontti on kaupungin. Näitä ei kannata sekoittaa keskenään.

    VastaaPoista
  4. Saatanan ärsyttävää yleistämistä on todeta kaupunkilaisten olevan tyytymättömiä kaupunkiorganisaation toimintaan. Pieni kovaääninen kyrpäotsaisten joukko pitää meteliä, mutta enemmistöllä ei ole mitään valittamista. Vai miljoonia euroja mukamas sijoitettu huuhaahan? Ei jumalauta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enenmistö ei aina ole oikeassa vaikka äänestystulos siltä näyttää.

      Poista
    2. Jos enemmistö on tyytyväisiä kaupunkiorganisaation toimintaan ja tehtyihin päätöksiin, niin ei siinä silloin kysellä kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Kaikkia ei voi tyydyttää, eikä pidäkään.

      Poista
    3. Anonyymi klo 16.28 on taatanan kova tyyppi, oikei ittu, ittu kun rohkeasti kiroo. Säälittävä pelle se on, kun ei uskalla kertoo nimeensä. Tuollaiset tyypit pilaa täällä kaiken taatana soikoon umalauta. voi mikä pelle.

      Poista
  5. Harva edes huomaisi tornin katoamista, ellei siitä muutama pitäisi niin kovasti mekkalaa. Osta pois, jos torni on niin rakas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen näkevä huomaa sen kaupunkikuvan muutoksena.

      Poista
  6. Java, ota rauhallisesti. Saaren Mikko jatkaa sinun tuloksellista työtäsi. Uskon Mikon olevan vähintään yhtä hyvä vastarannan kiiski, ellei jopa parempi. Alku vinkujalla on lupaava.

    VastaaPoista
  7. Vesitorni kirpaisee muttei torin kulmalla olevasta raatihuone jonka halusit hävittää? Onko joku niin saatanan tyhmä että uskoo tätä samaa paskaa vuodesta toiseen mitä täällä kirjoitetaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raatihuone on suojeltu. Onko vesitornikin?

      Poista
    2. Java vastustaa ihan kaikkea, laihat on hänen tuloksensa valtuutettuna, kovat jutut mutta lista on lyhyt, kuin a-mersu. Saari jatkaa tuloksekasta toimintaa, jotta vinkujien määrä pysyy samana. Tämä vinkuminen on kyllä, hyvä adjektiivi kuvastamaan kyseisen valtuutetun toimintaa, vinkuu ja vinkuu, valtuustosta toiseen mutta mitään ei saa aikaiseksi. Melkein tulee vinkulelu mieleen, mutta se sentään tuottaa koiralle mielihyvää, että vertaus ei kuitenkaan ole niin osuva.

      Poista
    3. Mitä tarkoittaa valtuutetun tuloksellisuus? Saisiko sellaisesta jonkun esimerkkivaltuutetun?

      Poista
    4. Tarkoitan siis jotain valtuutettua nimeltä, joka on tuloksellinen.

      Poista
  8. Ruma, joillekin se vaan kuului maisemaan.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteista ja vilkkaasta vierailusta! Mikko on oiva kaveri - ei mikään vinkuja vaan todellinen järjen ääni. Naurettavaa väittää, että enemmistö olisi tyytyväinen kaupunkiorganisaation onnettomaan tuhertamiseen. Ensinnäkin viime kuntavaaleissa voittivat ne, ketkä selkeästyi lupasivat selkeää muutosta. No muutosta ei tullut, se on ihan eri juttu. Tuskin kovinkaan moni on tyytyväinen kaupunkiorganisaation touhuun kaupungissa, jos sen asukasluku, Suomen parhaista kasvuedellytyksistä huolimatta, romahtaa maan ennätysvauhtia vajaasta 19 000 vajaaseen 15 000 asukkaaseen. Ei siis pidä elää mielikuvissa ja yleistää sekä siinä sivussa torpata kuntalaiskeskustelua alatyylisellä asenteella. Katsokaapa vielä tulevaisuuden talouslukuja: Se näyttää niin synkältä, ettei tulevasta selvitä vaikka maksuvaluutaksi saisi ottaa Uiton ruplan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko vika olla surkeissa valtuutetuissa (tällä kertaa oikein äänestetyissä), herra suurvisiiri ja valtuutettu Valkonen?

      Poista
  10. Onneksi on mahtava kaupungin arkkitehti joka käytöksellään ja toiminnallaan saa varmasti väkiluvun kasvuun ja lisää sitä kuuluisaa vetovoimaa.

    VastaaPoista
  11. Valkonen ja Saari puhuvat asiaa. Mitä vinkumista se on, jos halua kaupunkilaisille huonon tilalle jotain hyvää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se vinkumista, kun katsoo herrojen tuloksia.

      Poista
    2. Tuloksia? Nikkarihan lupasi palloiluhallistakin suunnitelmat ja sanoi ettei tarvitse siihen edes ponsia. Valtuutetut saa kunnosta tietoa ja osaavat kerrankin oikeasti päättää taloudellisesti kannattaako siihen laittaa latiakaan lisää julkisivun lisäksi

      Poista
  12. Java haluaa maksaa vielä enemmän veroja, jotta kaupunki/kaupungin liikelaitos voi hukata rahat rapistuvaan vesisäiliöön
    Ja vesilaitos tulouttaa rahaa kaupungille, joten toisin kuin edellinen kommentoija väitti, niin kyllä ne rahat on kaupunkilaisilta poissa

    Ja yhtään niin huonokuntoista katua en ole Ukissa nähnyt, etteikö sitä pitkin pääsisi nuorempi väki pallokentälle

    VastaaPoista
  13. Pohitulli puretaan, uimahalli puretaan, terveyskeskus puretaan. Eli paskana?

    VastaaPoista
  14. Aivan muuten. Eikös meillä ole kaupunkisuunnittelujaosto ideoimassa tällaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin ainoa päätäntäelin jota päävinkuja Java on kehunut (työtapaturma?). Kohta Vinku onneksi palannee ruotuun ja vinkuu senkin alimpaan uimahallin altaaseen.

      Poista
  15. Kiitos käynneistä ja tunteikkaista kommenteista! Tyly totuus vaaan on se, että kaupunkia hoidettu päin helvettiä: Menetämme asukkaita tilanteessa, jossa meillä on Suomen parhaat kasvuedellytykset, vesijohdot paukkuvat, kadut ovat huonossa kunnossa, rakennukset onggelmia täynnä jne.- tulevaisuudessa talous on kuralla, käydään välttämättömiä, mutta tuloksettomia yt-neuvotteluja ja sopeutustomia eikä hallintoa saada sopetettua tarpeisiin/tuloihin. Jos tämä on jonkun mielestä vinkumista, niin silloin toutuuden puhujat ovat vain vinkujia.

    Kyse vesitornijutussa on sama, kuin jääkiekossa vaihdetaan maalivahtia, joka ei saa kiekkoja kiinni eli meidän täytyy saada laadukas ja vastuuntuntoinen valimstelu/viimeistelytyyli, joka toimii samassa positiivisessä hengessä kuin kaupunkisuunnittelujaos. Eikö olisi paljon parempi, jos vesitornia olisi hoidettu kunnolla ja kun näin ei tehty, niin taataan ainakin se, että jatkossa meillä on kaupunkiorganisaatiossa ja kaupungin yhtiöissä/liikelaitoksissa väkeä, joka estää moisten virheiden toistumiset? Eivätkö virkahenkilöt ole kaupunkilaisia varten eikä päinvastoin?

    Me olemme todellakin survoneet miljoonia euroja totaaliseen huuhaahan ja sen täytyy loppua. Tällä kaupungilla ei ole yksinkertaisesti varaa jatkossa nykytyyliin, jossa ei hoideta vastuiullisesti kaupunkilaisten omaisuudesta. Ei ole virkahenkilöiden vika, jos asiat menevät päin helvettiä, heillä ei ole yhtään ääntä päätöksiä tehtäessä - luottamushenkilöt voivat vaatia, ennen äänestystä, parempaa valmistelua tai jopa vaihtaa valmisteijoita - VASTUU NYKYTILANTEESTA ON LUOTTAMUSHENKILÖIDEN ENEMMISTÖN. Yksittäisen virkahenkilön mollaaminen on siis väärään tauluun ampumista tai väärän tyypin altaaseen heittämistä. Eikä oie kovin tyylikästä, jos nimettömät käyvät mollaamiseen, jonka kohde on harvinaisen selvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyly totuus on, että vinkuja ei pala tulessakaan. Palomies ainesta meillä on onneksemme riittävästi, kiitos Java, Saari, Saatamoinen ja Hento. VPK:ta pitää kyllä vielä vahvistaa (Aaltonen). Vingut haukkuu ensin virkamiehet, jonka jälkeen haukkuvat valtuutetut, välillä puolustetaan virkamiehiä ja välillä taas haukutaan virkamiehiä ja niiden valmistelua, jonka jälkeen kehutaan palomiehet *edit* vinkujat, jonka jälkeen,Vingut haukkuu ensin virkamiehet, jonka jälkeen haukkuvat valtuutetut, välillä puolustetaan virkamiehiä ja välillä taas haukutaan virkamiehiä ja niiden valmistelua, jonka jälkeen kehutaan palomiehet *edit* vinkujat, jonka jälkeen,Vingut haukkuu ensin virkamiehet, jonka jälkeen haukkuvat valtuutetut, välillä puolustetaan virkamiehiä ja välillä taas haukutaan virkamiehiä ja niiden valmistelua, jonka jälkeen kehutaan palomiehet *edit* vinkujat, jonka jälkeen äänestäjät äänestä väärin tai oikein uusi kierros voi alkaa.

      Poista
    2. Juuri noin Java on itsekäs egoisti, joka ei koskaan kehu muita. Aina pää auki haukkumassa muita.

      Poista
    3. Java on montaa kehunut, ei ole virkamiesten syy vaan enemmistö valtuutettujen kun hyväksyy huonon valmistelun ja rahan tuhlauksen. Kyllä Edesmennyt Harto Forss oli mies paikallaan.

      Poista
  16. Mielestäni J. Valkosen esitys on kelvollinen ja tähtää tulevaisuuteen. Hän haluaa, että opimme vesitornin laiminlyönnistä, emmekä syyllisty samaan virheeseen tulevaisuudessa. Merkittävää maamerkkiä ei voi tuhota ilman julkista keskustelua, oma surutyönsä heille, ketkä pitävät vesitornia merkittävänä osana kaupunki-ilmettä. J. Valkosen aktiivisuuden ansiosta meillä säilyi A-kilta, kyllä hän jotain on saanut aikaan.

    VastaaPoista
  17. lukutaidottomien kommentteja. vaikka kuvan kanssa näyttää jonkun olevan paskana ei siihen uskota. sanokaa yksi vale valkosen tekstissä. täällä kaikki on paskana ja hyvä kun joku uskaltaa sanoa sen. 0,3 miljoonalla eurolla kadut kuntoon, kuka uskoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paskana on. Voi kai näin todeta yleisesti, kun määrärahoja ei ole päättäjille esittetty, jotta paikat pysyisivät kunnossa. Kun päättäjille tuotaisi selkeät laskelmat kohteittain niin oltaisi voitu tehdä selkeitä valintapäätöksiä, mihin satsataan ja mihin ei.
      Tästäkin voi vinkua.

      Poista
  18. Kunnossapidosta vastaavat virkamiehet eivät välitä muusta kuin uuden rakentamisesta, siinä ongelma, kun kaikki on sanan mukaisesti paskaa. Wintterin suuret muljoonien vuosikulut pitää huolen siitä, että kaikki pysyy jatkossakin paskana.

    VastaaPoista
  19. Totta koska päättäjät tekevät päätöksiä virkamuesten esitysten pohjalta. Älkää vaan lukijat luulko että vaikka kaupungin valtuusto itse keksii mistä päätetään. Virkamiehet tekevät päättäjilke päätösesitykset.
    Voiko kysyä että ovatko päätösesitykset olleet onnistuneita.
    Useita isoja rakennuksia on esitetty ja päätetty purkaa. Rakennuksia ei vaan haluta myydä vaikka osalla niistä ei ole käyttöä. Pieniin yksittäisiin kadunpätkiin tehdään ykikalkut korjaukset ja sutren ei ole enää varoja korjata muita katuosuuksia, joita on keskikaupungin alueella varmaan 50 kertainen määrä. Miettikää mihin tämä johtaa.

    VastaaPoista
  20. Käsittämätöntä keskustelua. Sitä haukutaan, joka haluaa paikkojen olevan kunnossa. Ihme vinkumista, vinkujat katsokaa peiliin

    VastaaPoista
  21. Ukilaista politiikkaa. Ei sillä ole väliä mitä esittää. Vain sillä on väliä, kuka esittää. Jaksamista Java!
    nim. kaikki tosiaan on paskana

    VastaaPoista
  22. Joo, jos - siis jos- olisi oivellettu joskus, että vesitorniin asennetaan hissi ja varapoistumisportaat, sinne oli saatu Suomen hienoimpia ravintoloita. Ei se vieläkään myöhäistä ole, mutta tulee hintoihinsa. Edellyttäen että joku vaikka sen ostaa...

    VastaaPoista
  23. Ei osta. Yksikään kiinteistöasioista perillä oleva ei näe Uuttakaupunkia sijoituskohteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän sen tiedät pahan ilman lintu.

      Poista
  24. "
    Yleinen kommentti mahdolliseen vanhan vesitornin myyntiin. Se, jos jokin, pitää sisällään ison riskin, että torni palautuu uudestaan kaupunkilaisten kontolle erinäisten hallinnollisten vaiheiden jälkeen (vrt. Mältinkallion kerrostalohanke, joka on edelleen seis ja hankealueen ympäristö muuttuu asteittain vaarallisemmaksi).

    Edelleen. On erittäin vaikea nähdä tätä tornia kiinteistösijoittajan unelmakohteena. Pahinta olisi se, että torni myytäisiin kuin ennen vanhaan "yhden markan" kaupalla.

    Toteanpa vielä, että millään kauppakirjan ehdolla ei voida varmistaa sitä, että mahdollinen ostajataho kunnostaisi kaupunkilaisten ymmärtämässä aikataulussa tornin turvalliseksi.
    "
    Kirjoitti facebookin valtuusto & kaupunkilaiset- ryhmässä viikonloppuna JAa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myynti pitää antaa osaavan tahon hoidettavaksi. Ei keskeneräiset rakennystyömaat oile muualla ongelma, meillä sääntö.

      Poista
    2. Ikuisen vakuuden asettaminen mahdolliseslle ostajalle on hieman haasteellista tai ainakin kallista..

      Poista
    3. Ostajan konkurssin jälkeen vastuu tornista siirtyisi kaupungille. Eli vesilaitos voittaa euron kaupassa

      Poista
  25. Kaupungin linjaus oli tinkiä käyttömenoissa ja sijoitetaan rahat elinkeinoinvestointeihin. Nyt maksetaan noista elinkeinoelämän harhalaukauksista.

    VastaaPoista
  26. Mitä jos puretaan vanha vesitorni ja tehdään paikalle saman näköinen "rakennelma" mutta vain ulkoisesti ? Kaupunkikuva ei muutu ja kun vesitornikin on ollut vain rakennus ilman käyttöä niin olisi myös "näköismuistomerkki".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. puhallettava vai styroksista

      Poista
    2. Tai valonheittimillä heijastetaan torni, meillä on valotaiteestakin kokemusta :)

      Poista
    3. Kyllä tornin voi tehdä perinteisinkin menetelmin ja ainein kuten minka tahansa "patsaan".

      Poista
    4. Ennen näkemättömiä valolätäköitä heijastettuna kiinalaiseen Alisenkadun graniittiin, toi taidetta. Jos tuotetaan kiinaasta kivet ja tehdään siitä uusi vesitorni, torniin omakustanne kirjan sankarin heijastettu kuva. Maksaisko säätiö puolet. Oisko kliffaa

      Poista
  27. Tämä on seurausta kun korjausvelka kasvaa vuosi vuodelta. Pian Holvin kiinteistö purkukunnossa, entä museo/ mörne??

    VastaaPoista
  28. Lisäksi valtaosa kaupungin katu ja tieverkostakin. Kaupunki ei koostu pelkistä rakennuksista.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!