maanantai 8. huhtikuuta 2024

ARKIRASISMIA - VANHUKSET JA MAMUT RYPEKÖÖN JÄTTEISSÄ!


 Kuva on otettu 6.4.2024 ja osoitaa tylysti jätehuollon häkellyttävän onnetoman tolan. Linnut ja rotat levittävät roskia ja sama toistuu viikottain. Virkahenkilöt selittävät kaiken olevan hyvin ja se uppoaa                                                      päättäjien eliittiin kuin virtsa njietokseen!


Virkamiesten nuoleskelun huippu koetaan silloin, kun heidän mielipiteensä nujertavat päättäjien tiedossa olevan totuuden. Esim. jätehuolto pelaa paremmin ja edullisemmin, vaikka totuus on toinen niin laadun kuin hinnan suhteen, virkahenkilön mielikuva tyrmää totuuden. Liekö ongelman korjauksen ongelmana se, että jätehuolto ontuu, kuvan osoittamalla tavalla, kaupunginosassa, jota pitkälti asuttavat ikäihmiset sekä maahanmuuttajat. Siispä silmien sulkemista po. ongelmista voidaan pitää aivan avoimena rasismina. Kun vielä huomioidaan, että saman kaupunginosan koulussa kolmasosa lapsista saa erityisopetusta ja  kaupunki säästää leikkaamalla oppituntien määrää, voi po. ratkaisuja pitää vastenmielisen rasistisina. Missään tapauksessa ei voi väittää etteikö opetustoimi tekisi jotain: siellä haukutaan oppilaiden vanhempia ja suunnataan keskustan koulu/vapaa-aikakombinaatin seiniin 100 miljoonaa euroa.

Jostain sentään ollaan koulujen suhteen huolissaan. Huoli liittyy vahvasti kouluruuan laatuun ja nyt hehkutetaankin, että pistetään kouluruuan laatu kuntoon ja asetetaan tavoitteeksi SUOMEN PARAS KOULURUOKA! Mitenhän tämäkin toteutetaan, tilataanko rekallinen mustaapippuria, kipataan se kattilaan ja äänestämällä päätetään, että nyt meillä on Suomen paras kouluruoka. Luonnollisesti päättäjät eivät nauti lusikallistakaan kouluruokaa, vaan päätöstä tehdessään he nauttivat laatuillallista laaturavintolassa kansan piikkiin. Näin se menee kaupungissa, jossa päätettiin strategiasta, jonka mukaan asukasmäärän tulisi kasvaa nopeasti 23 000. Totuus on toisenlainen ja se on karu, sillä asukasluku romahti alle 15 000 asukkaan. Mikään ei muutu ellei sitten kuntavaalit...


34 kommenttia:

  1. Kun ne rotat alkavat kohta lisääntyä niin, että alkavat näkyä päivittäisessä katukuvassa, niin sitten tulee kiire. Rotat tulevat asuntoihin, päiväkotiin ja koulutiloihin. Mutta mikäs siinä jos näin on hyvä.

    VastaaPoista
  2. Kouluruokako paranee kertaheitolla jos ei enää puhuta ruokalasta vaan ravintolasta. Laajemmin ajateltuna positiivinen lähtökohta. Toisaalta jos mikään ei muutu niin ehkä kaupungin ravintolatkin ovat entistä lähempänä ruokaloita.

    VastaaPoista
  3. Valtuuston enemmistöpäätöksillä voi asioihin saada muutoksen. Saari näyttää upeasti ottavan Javan niin tuloksekkaan vinkuja-roolin. Vinkujien määrä on vakio, ei siis syytä huoleen. Vaalien jälkeen kaikki muuttuu, hieman on jo ikävä, varsinkin Hentoa ja Javaa. Saastamoisella ja Saarella on isot saappaat täytettävänä, mutta luotan heidän vinkumiseen kuin jäävuorisalaattiin kerroshampurilaisen ojassa olevassa kääreessä. Vaalien jälkeen nähdään myös Nikulan Sepon johdolla kokoomuksen mahtava äänisaalis, kun pisti kaupungin turhat työntekijät kilsatehtaalle kylmän viileästi. Mielenkiintoista on seurata myös mikä onkaan Löfstedin johtamien demareiden vaaliteema, vai menevätkö "kaikki on tänäänkin hyvin"- teemalla vaalivoittoon vai pettääkö kepu kalantilaiset ja nousee ukin kunnanvaltuuston piikkipaikalle. Toivon erittäin runsasta tarjoilua kaikilta puolueilta, saataisiin edes vähän vastinetta puoluetukeen sen maksajina. Paras makkara voittakoon, sinapilla ei pärjää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikaisu: Demarit johtaa Löfstedtiä eikä päin vastoin.

      Poista
  4. Niin täällähän kun ongelmat nostaa esiin saa vinkujan roolin? (Totuuden puhujaa aina rankaistaan) Sananvapauttakin jo yritetään rajoittaa. Myöskään valtuustossa ei saa asioita kyseenalaistaa vaan sen tehtävä on toimia kumileimaisimena. V.... Pölöt

    VastaaPoista
  5. Kertoohan tuo jätehuollon ylihinnoittelusta. Pieleen meni koko uudistus. Samoin käy te-uudistuksen kanssa kun mennään turun kainaloon

    VastaaPoista
  6. Vittu että on ailahteleva persoona tämä Java. Toisinaan yrittää kirjoittaa ihan rakentavaakin tekstiä Wintteristä ja sitten taas toisena päivänä tällaista paskaa. Jätehuollon rinnastaminen rasismiin on niin kaukaa haettua hevonpaskaa, että tuo rikkoo jo ennätyksiä.

    VastaaPoista
  7. Jätehuollon muutoksista voi antaa mielipiteitä
    https://www.vakka.fi/uutiset/jatehuollon-muutoksista-voi-antaa-mielipiteita-6.221.147805.8e867fa96e

    VastaaPoista
  8. Tämäkin blogi on saanut uuden kirjoituksen, nyt löytyy
    tämä
    Joka neljäs uusikaupunkilainen on muuttamassa pois?
    https://sinun.vuodatus.net/lue/2024/04/joka-neljas-uusikaupunkilainen-on-muuttamassa-pois

    VastaaPoista
  9. Kiitos käynneistä ja kommentoinneistanne! Luonnollisesti olen Winterin kehittämisen kannalla ja haluan kaupungin ottavan siitä kaiken irti ja Wintterin tarjoavan kaiken mahdollisen kaupunkilaisille, sama koskee tekonurmea - miksi vastustaa jonkun sellaisen hyödyntämistä, joka rakennetaan joka tapauksessa? Olen nostanut kuukausia sitten po. jätehuolto-ongelmat esiin tilaisuudessa, jossa oli LSJH:n kermaa paikalla, mitään olennaista muutosta parempaan ei ole tapahtunut - pohjattomia selityksiä silloin ja sen jälkeen. Mielestäni kyseessä on selkeä rasismi: Jossain leikataan kurtturuusuja kymmenillätuhansilla euroilla, toisaalla entrataan katua miljoonilla euroilla, säästökohdassa Hakametsässä jätehuollon toimivuudesta ei välitä yksikään päättäjä. Eikä tämä ole vinkumista, vaan päätöksenteosta tiedottamista vai pitäisikö meidän tyytyä siihen mitä Puna Kaartinen ja Teija Kollontai kaupunkilaisille valkoiden kertoo? Mikko on pätevä tyyppi ja hän on päätöksentekomme rakentavaa tulevaisuutta ja luonnollisesti toivon E. Hennon jatkavan valtuustossa, hän on pannut itsensä täysillä peliin ja sellaisia päättäjiä me tarvitsemme.

    VastaaPoista
  10. Ei jumalauta! Jos Hakametsän tyhjentämättömät roskikset on rasismia, niin silloin persuna Java ei vieläkään halua tunnustaa rasismia sanan oikeassa merkitykset.
    Hennon, Saastamoisen, Javan ja kumppaneiden kaltaiset "kaikenvastustajat" tuovat omalla tavallaan väriä valtuustoon, mutta onneksi heidän vaikutusmahdollisuutensa on lähes olemattomat. Saahan sitä vikistä, valittaa ja vittuilla kaikesta, ja tuoda äänestettäväksi kaikenlaisia turhanpäiväisiä vastaehdotuksia, mutta enemmistö tätä veturia onneksi kuljettaa. Siinä mielessä marginaalisen valtuustoporukan mielipiteellä ei ole lopulta mitään merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa outo väite, kaiken vastustajat. Valkonen on esittänyt paljon vaihtoehtoja!

      Poista
    2. Hakametsän asukkaita syrjitään vai oletteko nähnyt ufoja sen kaduilla?

      Poista
    3. Eikö se juuri ole rasismia jos roskiksia ei tyhjennetä jollain tietyllä alueella jossa asuu eniten maahanmuuttaneita ja eläkeläisiä? Hakametsä on Ukin kaupungin suurin asuinalue tai lähiö tai miksi kukin haluaa asuinaluettaan nimittää.

      Poista
    4. On se hyvä että ongelmat tuodaan selkeästi esille. Muuten mikään ei muutu.

      Poista
    5. Nimetön rasismin vastustaja ja Valkosen arvostelija taitaa olla eräs kaupunginhallituksen jäsen

      Poista
    6. Ongelmat eivät poistu sillä että ne tuodaan esille. Ongelmat poistuvat vasta silloin kun ne korjataan.

      Poista
    7. Mistä tietää mitä pitäisi kaupungissa tehdä toisin kun asiat päätetään pienessä piirissä kabineteissa ryhmäpäätöksillä sitten nuijitaan valtuustossa läpi

      Poista
  11. Hallituksessa istuu vasemmalla rikkaita porvareita. Ei ne tiedä eikä välitä mitään Hakametsän koulusta tai rotista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan pitävät ehkä tilannetta turvallisena ja tuttuna asukkaille. Tuttu ympäristö kun lisää viihtyvyyttä.

      Poista
  12. Hiljaisesta päästä heittäisin valtuutettuja pois. Mitä virkaa on harmaalla massalla. Se ei sano koskaan mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä virkaa on puhuvalla päällä jos ei päästä ulos mitään kehityskelpoista???

      Poista
    2. Puhuvan päään ansiosta roskiset tyhjennettiin. Saadaanko opetus kuntoion saman pään ansiosta. Vai onko niin ettei opetuksen ongelmain korjaus ole kehityskelpoista, pitäisi istua valtuustossa kännykkä kourassa ja odotta viestiä ja äänestysohjeita.

      Poista
  13. On hyvä, että nostat meteliä asiasta, minäkin suunnittelen virallisen kantelun tekemistä ympäristölautakuntaan. Mutta en tähän yhdistäisi rasismia enkä edes jätehuoltouudistusta. Kyse on vain siitä, ettei tyhjennyskertoja/astioita ole riittävästi. Kyllä roskat haetaan vaikka päivittäin kun niin tilataan. Tämän alueen isännöitsijällä on aika rento ote, lisäksi ikäihmisten ja asuntosijoittajien omistamissa taloyhtiöissä ollaan pihejä. Täälläkin eräs asukas, iäkkäämpi, mielummin itse kerää tuulen ja lintujen levittämiä roskia kuin vaatii (ja maksaa) palvelua.

    VastaaPoista
  14. Kaupungin palveluksessa on terveystarkastaja. Tämä vinkiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveystarkastaja kehotti ottamaan yhteyttä ympäristönsuojeluviranomaiseen.

      Poista
  15. https://uusikaupunki.fi/fi/ymparistoterveydenhuolto/terveysvalvonta

    VastaaPoista
  16. Niin, onhan kaupungissa jätehuoltoviranomainen oltava. Aikansa kirjelmöityään, voi asettaa uhkasakon

    VastaaPoista
  17. Koska näköjään tunnet Hakametsän tilanteen niin oletko ollut yhteydessä isännöitsijään? Kysynyt onko tyhjennystiheys ja astioiden määrä ja koko riittävä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hakametsässä ei kaikilla ole sama ongelmallinen isännöinti. Tämän nimenomaisen roskiksen tunnen, älä näe vaivaa.

      Poista
  18. Kiitos käynneistä, kiinnostuksesta ja kommenteista! Kuvan ongelmatapauksesta ilmoitettiin LSJH:n edustajalle, hän kirjoitti osoitteen muistiin ja lupasi panna asian kuntoon. Tuossa vaiheessa kukaan ei puhuntu isännöitsijän olevan oikea osoite ongelman poistamiseksi. Koko jätehuoltosopimus on voimallisen kritiikin kohteena ja se tulisi neuvotella uudelleen uusien neuvoittelijoiden voimin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roskakuskin kommentti tilanteeseen oli, että kyllä he korjaavat sen mukaan kuin sopimus on. Isännöitsijä hoitaa sopimukset. Yhtiökokous on ensi viikolla, ellen saa asiallista vastausta lähtee kantelu. Ja kyllä, tunnistin roskiksen heti. Silloin kun oli muutosvaihe toimin kunniallisen kansalaisen tavoin, vein lajitteluroskat muualla. Nyt muutos on ohi ja kyse on vain huonosta isännöinnistä.

      Poista
    2. Kiitos hyvästä kommentistasi ja käynneistä! Mielestäni on käsittämätöntä ettei LSJH ole ottanut yhteyttä isännöijään vaikka se on tiennyt asiasta jo kuukausia sitten. Tämä siitä huolimatta, että osoite otettiin ylös ja asia luvattiin hoitaa kontoon pikimmiten. Kyseessä ei ole mikään pikkujuttu, joten tärkeintä on ongelman kuntoon saattaminen ja se täytyy tehdä pian - muuten kesällä odottaa rottaongelma.

      Poista
    3. Ongelmia on useampia. Myös muiden talojen asukkaat tuovat tänne roskiaan. Naapuritalosta (Jalavatie 5, huom!, ryhdistäytykää, teillä on omatkin astiat) ja jopa kadun toiselta puolen. Mikähän logiikka siinäkin. Ok-talossa voisi kuvitella jonkun säästävän tuomalla roskiaan naapureille, mutta mitähän vastapäisen kerrostalon asukkaat säästävät? Yhtiökokous sujui kuten ennenkin, keskusteltiin asiasta ja jotain tarttis tehrä ja mitään sen kummempia en usko ikinä tapahtuvan. Lukollinen roskakatos pitäisi rakentaa kierrätysroskille. Ja se tosiaan on taloyhtiön asia, ei kaupungin. Alueen kakaraongelman vuoksi pitää asentaa ovikoodit, ei voi pitää alaovia lukitsematta. Sen voisi tietty kaupungin nuorisotoimi kustantaa. Ota muuten esille myös valaistus, täällä ollaan kuin entisessä itäblokissa! Valaisinpisteitä on riittävästi, mutta niissä kituuttaa jokin onneton tallilyhty. Oman taskulampun kanssa talviaamuisin on autollensa löydettävä, tietysti peilikirkasta jääkenttää pitkin.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!