tiistai 2. huhtikuuta 2024

ELÄKEVARAT 255 mrd. € - VOISIKO NIITÄ HYÖDYNTÄÄ?

Sote-uudistus tarjoaa julmaa kurjuutta pääkaupungin ulkopuolelle. Ainoat tahot joille riittää rahaa sote-alueilla ovat suurimmat johtajat ja päättäjät. Johtajien osalta varaudutaan jopa epäonnistumisten seurauksiin - tämä ei tapahdu hankkimalla vastuuvakuutuksia, luomalla korvausjärjestelmiä tai vaihtoehtomalleja hiomalla, vaan johtajille kaavaillaan tuhtia erorahaa, kuuleman mukaan 200 000€, jos kenkä heilahtaa. Vähintäänkin surulliselta tuntuu se, että kukaan ei ole huolissaan tavallisesta potilaasta/vammaisesta/ikäihmisestä/lapsesta/nuoresta. Potilas on pelkkä säästökohde, joka ollaan valmis eristämään lähimmistään viimeisien elonpäivien ajaksi. Jossain pitäisi hälytyskellojen soida, koska moinen keskustelu on kuvottavan epäinhimillistä. Meidän tulee muistaa, että po. tavallinen potilas on syytön tilaansa ja usein hän on antanut panoksensa suomalaisen yhteiskunnan kehittämiselle - hänen työllään ja häneltä ulosmitatuilla varoilla, luotiin koulut, sairaalat, tiestö ja tietenkin kansallisooppera, kansallisteatteri, Kiasma, metrot ja muut, joihin tämän päivän supistukset ja leikkauskaavailut eivät ulotu.

Niin kauan, kun sote-valmistelusta vastaavat ratkaisevasti ministeriöiden virkahenkilöt, saa leikkausjonoon jumiutunut maakunnan mökin mummo vaikka kuolla hankeen bussia odotellessa - kukaan ei aja hänen etuaan tai vaadi mummolle peruspalveluja - mitä tekevät maakuntien kansanedustajat? -Mummosta viis, kunhan pääkaupunkiin saadaan kanavoitua miljardeja euroja asumistukina, jotta passiiviväestö pääsee ajelemaan viiden minuutin välein metroilla, busseilla plus junilla. Onhan näiden pääkaupunkiseudun käivärien rooli äärettömän tärkeä: pizzan pyörittäjä myy tuotettaan hampurilaisen vääntäjälle ja päin vastoin. Alipalkkaisina molemmat tarvitsevat tukea, jotta vuokrayhtiöiden taustalla vaikuttavat kaverit ja toverit saavat satojentuhansien eurojen vuositulot.

Koska emme saa niistettyä pääkaupunkiseudun kerskakulutuksesta senttiäkään lisää maakuntien terveydenhoitoon ja muihin sote-palveluihin, lienee kohtuullista ehdottaa, että mammuttimaisesta eläkekertymästä taataan inhimilliset elämisen olot heille ketkä ovat sen työllään ja eläkemaksuineen kustantaneet, eikä tietenkään saa unohtaa sairaita ja vammaisia - he ovat kaikki ihmisiä! Miksemme voi esim. tuottaa ulkomailta laadukkaita kirurgeja maakuntiin, kun omia, yhteisillä rahoilla koulutettuja, lääkäreitä maakunnat eivät kiinnosta. Luulisi ehdotelman onnistuvan helposti, eihän sisuskaluilla ole äidinkieltä. Jos emme kykene huolehtimaan heikommistamme nykyistä paremmin, olemme demokratian nimissä luoneet karmaisevan yhteiskuntahirviön, josta ei ole kuin pieni hyppäys nazi-Saksan tai Stalinin Neuvostoliiton epäinhimillisyyden tasolle!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!