Uusikaupunkilaista luovuutta ja kurin kovuutta keskustassa: Rauhanpuistossa on hirtetty tuoli, joka kaatui istujan alta!
Pahantahtoisuus ja se, että halutaan joillekin pahaa ei kovin usein hallitse päätöksentekoa, tästä huolimatta moinen piirre saattaa iskostua kaikkiin päätöksentekijöihin vaikka heille mieluisempi olisi ollut joku muu kuin syntynyt päätös. Keskustan sulkemiselle nuorilta päätökselle tarjosivat vaihtoehtoista ratkaisua ja tai sitä kannattivat Laura Kontu, Tapio Pääkkö, Rauno Aaltonen ja lopullisessa äänestyksessä tyhjään kääntyi Heli-Päivikki Laurèn ja tietenkin, kantansa hyvin perustellut Johanna Hurme ja minä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että enemmistö hallituksen jäsenistä halusi jotain muuta kuin valtakunnan uutiseksi nousseen äärettömän tökerön päätöksen, joka syrjii nuoriamme kuin apartheid aikoinaan mustia Etelä-Afrikassa.
Kaikille lienee selvää, että jokaisella kuulu rauha nukkua kotonaan siinä, missä kadulla kulkijoille täytyy taata turvallisuus, jottei, äänen voimasta helisevät ikkunat karmeineen putoile heidän päälleen. Onko loppujen lopuksi kyse rakennusvalvonnasta - jos hatarien ikkunoiden valvottava helinä ja niiden kadulle putoamisen riski poistuu, poistuu koko ongelma? Po. ongelma on pyörinyt kaupunkimme päätöksenteossa reilut kymmenen vuotta. Sitä ovat kaikella huippuunsa viritetyllä neuvostotyylisellä luomiskyvyllään valmistelleet muutamat lautakunnat. Tuona aikana ei ole hallitukselle tullut/esitelty toimivaa ongelmaan alkusyytä poistavaa esitystä.
Mainittuna aikana nuorille on vuokrattu ns. Vanhan mestarin tila ja Vantti eli nuoret on opetettu/houkuteltu tulemaan keskustaan. Entä, kun nuorten vapaa-aika lisääntyy ja toimintaa heille tarkoitetuissa paikoissa rajoitetaan, nuoret jäävät väkisinkin ulos ja kulkuvälineihinsä. Kuten eräässä slouganissa todetaan: LIIKE ON TÄRKEIN, kun ei ole päämäärää, samoin meillä jää jäljelle liike ja sen aiheuttama ääni. Kun katsomme Uudenkaupungin upporikasta rahan kylvöä esim. keskustan elävöittämiseksi ja rantojen lankuttamiseksi, niin ihmettelen ettei rahaa ole herunut elävöityneen keskustan elämöinnin uudelleen suuntaamiseen/rajoittamiseen.
Suurin piirtein ajan jolloin po. ongelma on elänyt kaupungissamme, on ollut nuoriso- ja liikuntalautakunnasta sekä kulttuurilautakunnasta yhdistetty hyvinvointilautakunta tms. Sopiikin kysyä kuinka monta nuorison oloista huolissaan olevaa jäsentä istuu tässä uudessa lautakunnassa, jossa on muitakin painopisteitä? -Ratkaisukeskeisyyden puutteesta johtuen, ei ilmeisesti montakaan. Kun katsomme po. lautakuntaa ja sen roolia hallitusta auttavana asiantuntija lautakuntana, voi vallitsevassa haasteessa lautakunnan asiantuntemuksen todeta todistetusti olevan kuin, Pearl Haborin taivalla pyörineet tuhoa kylväneet japanilaiset hävittäjät eli ZERO - täysi NOLLA! Sopisi siis ihan vilpittömin mielin ja kaupunkilaisten parhaaseen pyrkien ottaa oppia tapahtuneesta ja vaikkapa pohtia lautakuntaan valittujen jäsenten soveltuvuutta sinne vai onko niin, että saavutetut poliittiset asemat ja hillotolpat ovat puolueille tärkeämpiä kuin esim. nuorisomme ja ihmisten viihtyvyys kaupungissa?
Kuten kaupunkimme historiaan, mitä vähemmän päättäjiä ja lautakuntia, sitä huonommin Uudellakaupungilla menee, vedoten voi todeta, murheellisten päätösten meri tulee nousemaan uuden hallintosäännön myötä. Voimallisesti valmistellaan hallintosääntöesitystä, joka vähentää luottamushenkilöiden määrää samoin lautakuntien jäsenmäärää pyritään rajoittamaan. Hallintouudistuksen voittajia ovat yläkerran virkahenkilöt, heidän asemansa ja tulotasonsa turvataan sekä luottamushenkilöiden puheenjohtajisto, joita odottaa ruhtinaalliset kokouskorvauskorotukset - tietenkin sillä edellytyksellä, jotta korkeimman portaan viranhaltijat saavat mitä hamuavat itselleen!
LINKIT kartat jne.:
Eikös valtuusto voi lähettää päätöksen bumerangina takaisin? Kyllä vähän hävettää kertoa tällaisista säännöistä muualla asuville ystäville. Justiin joku kannusti kertomaan muille, kuinka ihana paikka uki on..Laura Konnun facepuolustelut olivat myös säälittävää luettavaa, olisi palauttanut uuteen valmisteluun, niin ei tarvitse "pakotettuna" tehdä koskiystävällisiä päätöksiä.
VastaaPoistaKokkoomuksella ja demareilla on salainen sopimus.
PoistaLaura kuitenkin rohkeasti puhuu asiasta ja on omalla naamalla esillä, eikä huutele naamattomana, kuten nyt itsekkin paskahousuna teen.
PoistaLääkitys "kohdallaan".
VastaaPoistaKerro tarkemmin? Loppuko sulta pillerit, voin tuoda pari diabamia, jos fiilis ei ole "kohdallaan".
Poistaälä vaivaudu, olen varma että tarvitset omat reseptilääkkeesi harhaisuuteesi
PoistaIlluminatit
VastaaPoistaNaurettavaa että ensiksi eräs nimeltämainitsematon edustaja äänestää ehdotuksen puolesta, ja kun valitukset päätöksestä alkavat, alkaa hän itsekkin kirjoittamaan että päätös on huono.
VastaaPoistaKyllä lautakunta nuorten asioita vie eteenpäin mutta hallitus torppaa ne aina, viimeisimpänä nuorten toive saada edustajansa rekrytointiin mukaan. Lautakunta puolsi ajatusta, hallitus käytti veto-oikeutta ja kielsi.
VastaaPoistaMuistutuksena. Hallituksen päätös on päätös. Ellei sitä tehtyä päätöstä valmistella valtuuston esityslistalle, niin asiaa ei valtuustossa käsitellä saati asiasta päätetä.
VastaaPoistaKiitos käynneistä ja kommenteista! Joissakin tilanteissa vaaditaan täysi-ikäisyyttä esim oikeustapausten varalle. Vai torppaa hallitus aina po. lautakunnan esitykset. Ei torpannut, kun lautakunnanan puheenjohtajan kaveri palkattiin kokeneemman ohi kaupungin hommiin. Viimeisempänä hallitus siunasi alustuksessa mainitut hyvinvointilautakunnan hyväksymät liikuntarajoitukset keskeskustassa.
VastaaPoistaEn ole javafani. Kaukana siitä. Nyt mies on oikealla asialla. Siitä vilpittömät kiitokset.
VastaaPoistaJava taitaa olla maineensa vanki.
VastaaPoistaToteamus tähän väliin. Kh:ssa on kirjoittamaton sääntö: Jos jokin puolue esittää 1. kertaa esityslistalla olevaa asiaa pöydälle, niin se jätetään. Asiaa siirretään seuraavaan kokoukseen- pääsääntöisesti. Se tarkoittaa sitä, että saadaan miettimisaikaa jonkun moniulotteisen asian harkinnalle ennen varsinaista asian käsittelyä.
VastaaPoistaNyt voi toki jälkikäteen kysyä, miksi yksikään kh:n puolue ei esittänyt asian pöydällepanoa?
JAa
Ei ihme jos kaupunki ei kasva
VastaaPoista"moottorilla varustetut polkupyörät" eli ns. sähköpolkupyörillä ajo kielletään yöaikaan`? Eli jos, joku haluaa ajaa ÄÄNETTÖMÄLLÄ sähköpyörällä klo 22 jälkeen toria ympäri kuntoilumielessä on virkavallan puututtava asiaan ja sakotettava kuntoilijaa. Eli jos tämä astuu voimaan niin kaikki sähköpyörän omistajat yö ajelulle kieltoaikana ja poliisit valvomaan joka kadunkulmaan ettei kieltoa rikota.
VastaaPoistaTiesitkö, että viritetyn mopon kuskista voidaan tehdä lastensuojeluilmoitus. Tämäkin kannattaa vanhempien muistaa jos eivät liiemmin vahdi alaikäisten lastensa toimia.
VastaaPoistaAnteeksi kiroiluni. Ihan paskaa.
VastaaPoistaKiitos Juhalle ja muille kommenteista ja käynneistä! Jos asiaa on vatvottu vuosia ja ilmapiiri sekä ratkaisuhalu hallituksessa on mikä se on, ei viikon tai parin siirto mitään vaikuta.
VastaaPoistaValitat, että ongelmaa on vatvottu vuosia. Nyt on päätös tehty ja ongelma ratkaistu. Mikä siis mahtaa olla ongelma?
VastaaPoistaPörinäongelmaa keskustassa ei ole ratkaistu. Tämän voi ei poliitikkona sanoa jo nyt.
VastaaPoistaKenen ehdoilla kaupungissa mennään? Ugin asukkaiden selvällä vähemmistöillä on varaa ostaa jälkikasvuilleen mopoja, mopoautoja tai mönkijöitä. Nyt itketään kun nämä vähemmistön muutamat kullannuput eivät saa yöaikaan pitää keskikaupungilla asuvia säännöllisen epäsäännöllisesti valveilla tai herätellä asukkaita kesken unien.
VastaaPoistaKenen joukoissa seisot J. Valkonen vahvoilla kannanotoillasi tässä erikoisessa kapinaliikkessä, jossa jo puurot ja vellit ovat sekaisin?
ASIAA.
PoistaMopoautoon varaa
VastaaPoistaKyselytutkimus: Energiayhtiöt nähdään yhä negatiivisemmassa valossa – Näin suuri osa kuluttajista joutui ottamaan lainaa sähkölaskuihin
https://www.ts.fi/uutiset/6002072