sunnuntai 21. toukokuuta 2023

KOKOOMUS HÄVISI JO NYT SEURAAVAT VAALIT?

 



Maine ja kunnia katoavat nopeasti kuin valkosipulilla maustettu suolistokaasun haiku Saharan avaan ja inhan kuumaan miljööseen - erityisen nopeasti moinen maineen ja kunnian haihtuminen tapahtuu politiikaan Armittomilla aavikoilla. Uudenkaupungin kuntavaaleissa kokoomus jyräsi itsensä 23,7 prosentin kannatuksella itsensä selkeästi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Kokoomus lupasi vaalipuheissaan totaalista muutosta edellisen kauden vasemmistovetoisen hallituksen 6-5 päätökseen. Kun kaikkiaan oikeisto puolueet voittivat vaaleissa yhteensä seitsemän lisäpaikkaa, käänsivät äänestäjät vaakakupin selkeästi muutoksen tielle ja nyt piti oikeiston jyrätä hallituksessa kirkkaasti äänin 7-4. Kaupunkilaiset saivat sitä, mitä äänestivät vaalituloksen muodossa.

Armottoman paikanjako väännön jälkeen oikeisto enemmistöinen hallitus aloitti uuden avoimen ja kaupunkilaisten parhaaksi tähtäävän uudistuspolitiikan - enää rahaa ei syydettäisi kaikkeen pieneen kivaan. Vaan toisinpa kävi: tyypit jotka aiemmin syyttivät vasemmiston vievän kaupunkia hallituksessa äänin 6-5 tuhoon, liittyivät itse vasemmiston rintamaa ja nyt vasemmistomieliset päätökset tehtiin äänin 7-4 joskus jopa 8-3. Pääkatuun ja rantaan upotettiin miljoonia euroja ja niistä tuli entistä valtavampia rahareikiä, kuten vuosia kestävästä kirjastoremontista ja A-sairaalasta. Kaiken huippuna ennen vaaleja valmistui pääkadun ensimmäinen osa, joka oli tarkoitettu jalankulkijoilla ja autoille, mutta talvi osoitti armottoman kömmähdyksen: kadulla oli lähes mahdoton kulkea jalan tai autolla.

Alkuun oli tarkoitus priorisoida rahareikiä niin, että enää ei jatkossa tehdä pientä ja kivaa, mutta kun kaupunkilaisille paljastui, että mainitun sijaan saatiin karua ja kallista, vaikutti se eduskuntavaaleihin Uudessakaupungissa, joka lienee ainoa paikkakunta, jossa kokoomus otti viime vaaleissa rajusti takkiinsa, pudoten 15 prosentin kannatuksellaan kaupungin neljänneksi suurimmaksi puolueeksi. Vaikka muusta oikeistosta tarjottiin tukea kokoomuksen valintamuutoksille, eivät ehdotukset kelvanneet. Niinpä juuri he ketkä pudottivat kokoomuksen kannatuksen saavat jatkaa po. rooleissaan. Kokoomuksen lähdettyä tälle tielle ja näköjään jatkaessa sillä, demarit taputtavat käsiään, onhan aivan kuin joku punainen käsi ohjaisi kokoomusta takaamaan Uudenkaupungin demareille vuosisadan jytkyn seuraavissa kuntavaaleissa - ohjaako vai onko kyseessä, sattuma, tyhmyys vai sokea vallanhimo? Oli miten oli, jos tyypit eivät muutu, tyylin täytyy muuttua tai iso puolue kutistuu pieneksi hippiäiseksi Uudenkaupungin poliittisella kartalla.


3 kommenttia:

  1. Oma etu ajaa kaiken muun edelle. Koko kaupunki nauraa Ugin kokoomuksen toiminnalle.

    VastaaPoista
  2. Etkö herra Valkonen ollut neuvottelija. Miksi persut lähti kokoomuksen kelkaan, jos se on noin vastenmielinen puolue?

    VastaaPoista
  3. On kielmättä ihmeellistä kirjoittelua. Eikö kilpailevan puolueen edustajan jos jonkun kannattaisi pitää mölyt mahassaan jos toiset puolueet eivät pysy oletetuissa ruoduissaan?
    Tässä tapauksessa kirjoittajahan antaa kilpailevalle puolueelle neuvoja miten ei kannata toimia mikäli haluaa säilyä vallankahvassa.
    Kenen joukoissa seisot J. Valkonen?

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!