Politiikassa, lähes poikkeuksetta, tavoitellaan mahdollisimman korkeaa oksaa, jossa pääsee viemään yhteisöään kykyjensä mukaan eteenpäin niin, että mahdollisimman moni pääsee nauttimaan mahdollisimman toimivista ja edullista peruspalveluista sekä tietenkin yhteisön tuottamasta ilosta ja valosta! Joskus ainoana motiivina korkeaan poliittiseen asemaan pyrkimiselle on itsekäs oman egon esiin nosto tai saavutetun näkyvän aseman säilyttäminen, jopa epätoivoinen julkisuuden tavoittelu sekä lehtien palstoille pääsy. Useimmat tekevät, jopa paikallistasolla, lähes mitä vaan päästäkseen merkittäväksi päättäjäksi.
Yleisin yritys valtaan pääsemiselle tapahtuu puhumalla, omien kykyjen ylistyksellä ja jos ei yltäkylläisyyden lupaamisella äänestäjille niin ainakin yhteisten varojen tuhlauksen lopettamisella. Poliittisissa tarjokkaissa on aina myös heitä, joilla ei ole kykyä poliittisten visioiden esittämiseen tai yhteisön muunlaiseen kehittämiseen. Nämä tyypit yrittävät herättää äänestäjien huomiota muilla toimilla ja avuilla, joilla ei useinkaan ole vähäisintäkään tekemistä onnistuneen yhteisöä palvelevan vallankäytön kanssa. Meillä luodaan itsestä mielikuva, jolla pyritään pääsemään politiikassa mahdollisimman pitkälle ja korkealle.
Kun huomioidaan julkisen sanan tyyli, rooli ja jopa osaamattomuus politiikassa, niin koko ajan vakavasti otettavien poliittisten päättäjien määrä vähenee. Lopulta saattaakin käydä niin, että vaalien jälkeen yli puolet päättäjistä on vaalivalheilla ja itsensä vilauttelulla päättäjäksi päässeitä. Tämä itsekäs porukka pyrkii haalimaan kaiken vallan itselleen toinen toisiaan tukien. Heille mikään ei ole pyhää - hinnalla millä hyvällä he hamuavat paikkaa korkeimmalla oksalla. Toisiaan, ylipuoluerajojen, tukemalla itsekeskeiset tyypit ottavat vallan. Ja yli puoluerajojen, mainitun porukan suurimmat karsastuksen kohteet löytyvät heistä, ketkä pyrkivät uskottavaan politiikkaan ja esittivät realistisia tulevaisuuden visioita.
Syntyy kerrassaan inha tilanne, jossa he ketkä puhuivat kaiken pienen ja kivan karsimisesta siksi, että siihen ei ole rahaa, muuttuvat heiksi, jotka eivät ainoastaan syydä rahaa kaikkeen pieneen ja kivaan, vaan myös suureen ja mahtavan riemukkaaseen. Tähän tilaan ajautunut yhteisö on auttamattoman onnettomassa tilanteessa. Sen päätöksiä ei tehdä faktoihin ja realistisiin mahdollisuuksiin vedoten vaan kaikki tapahtuu haihattelutasoisiin mielikuviin nojautuen. Vaikka muualla vuodessa valmistuvat hankkeet kestävät yhteisön alueella vuosia - vaikka pääkatu on kiinni vuosia, eivät valtaan päässeiden päättäjien silmät aukea. Yhteisön äänestäjäjäsenet haluavat pois moisesta kadotuksen pesästä ja jäljelle jäävät tuskin enää äänestävät itseriittoisia vaalivalheilla valtaan nousseita päättäjiä.
Kuka maksaa moisesta politiikasta ja valtapelistä kovimman hinnan? Tietenkin huijattu yhteisön jäsen, mutta eipä ole häävinen valtaan päässeiden takinkääntäjienkään asema. He saavat koko ajan piikkiä heiltä, joiden ehdotusten takana ovat vaalilupaukset, realismi ja faktat. Kuvitelkaa kuinka raskasta on käyttää kymmeniä tunteja kokouksien valmisteluun heidän kanssaan, joille vaalipuheissa lupasi antaa kenkää ja tämän jälkeen siirtyä tilaisuuteen, jossa päälle käyvät he, ketkä haluavat pitää vaalilupauksista kiinni, kun kaikki päättyy kokoukseen, jossa molemmat em. porukat ottavat tiukasti mittaa toisistaan, ei tiukkaan paikkaan joutunutta päättäjää käy kateeksi. Kyseiseen tilanteeseen joutunutta käy inhimillisyyden vuoksi sääli, kun läheltä näkee henkisen kapasiteetin luhistuvan paineiden alla. Ehkäpä olisi kohtuullista ja vähintäänkin inhimillistä keventää po. tyypin taakkaa. Kuka kantaa vastuun po. päättäjän mentaalipuolen kestävyydestä, nykyisestä elämänlaadusta tai eläkepäivistä, jolloin totuus on tehnyt hänestä sanansyöjän ja julkisen sylkykupin? Mutta inhimillisyys kuten realismikaan ei kuuluu poliittiseen mielikuvapeliin, jossa se heikompien puolesta toimiminen on heikkouden merkki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!