tiistai 16. toukokuuta 2023

MAALITTAMINEN - TAANTUMUKSELLISTEN PÄIVÄN SANA!

Harva edes tietää, mitä maalittaminen tarkoittaa, mutta moista termiä on lysti käyttää, kun uhriutuu vain siksi, että joku toinen ottaa asiaan kantaa eri suunnasta erilaisin näkemyksin. Miten tämä maalittaminen ilmenee ihan käytännössä? Sen sijaan, että jonkin ongelman syytä pyrittäisiin poistamaan, puututaan ongelman seurauksiin - tässä tapauksessa joutilaiden nuorten aiheuttamaan meluun. Voittanut ratkaisu on se, että nuorten tulo keskustaan nuorisokulkuvälineineen kielletään määrättyinä kellonaikoina. Näin taataan, että Kharonin kyytiä odottavan kaupungin ikääntyvät asukkaat saavat vetää viimeiset yöunet rauhassa. Jos taas ei hyväksy po. pöllömäisyyttä, julistetaan erimielinen maalittajaksi.

Kyseessähän on aivan selvä versio pahamaineisesta aparheidista, jossa vain rodun sijaan syrjitään yhden ikäluokan liikkumista tasa-arvoisesti muun väestön kanssa. Ihmiset, jotka eivät löydä ratkaisua ongelmalle, estävät muitakin löytämästä sitä. Tyhjät äänestävät tyhjää ja osa kaikkea vastaan nyhjää - niin pahimmillaan mennään ja siinä sivussa tietenkin uhriudutaan maalittamiseen vedoten. Ihme, ettei tähänkin ongelmaan tarjota ratkaisuksi sadanmiljoonan euron Spandauta, jonne kovaääniset nuoret jatkossa teljetään. Vieläkö joku ihmettelee, miksi paikkakunnan väkiluku laskee kuin velton lehmän velttoakin veltompi häntä?

No, eihän tuollaista paikkakuntaa ole oikeasti olemassa, sillä fiksut ihmiset valitsevat fiksuja päättäjiä, jotka tekevät fiksuja päätöksiä. Mutta jotta tästä jäisi lukijalle jotain käteen, palataan tuhon maalittamiseen, josta kerrotaan rikosuhripäivystyksen sivuilla näin:  "Maalittamisella tarkoitetaan järjestelmällistä häirintää, jonka tavoite on vaientaa uhri ja vaikuttaa hänen yhteiskunnalliseen tai ammatilliseen toimintaansa. Tähän pyritään muun muassa uhkailemalla, häirinnällä, mustamaalaamalla ja levittämällä uhrin yksityisiä tietoja julkisuuteen – pyrkimyksenä on saattaa uhri suuren yleisön silmissä huonoon valoon.
Maalittamisessa ihmisiä usutetaan yksilön kimppuun, mutta tavoitteena on uhrin taustaorganisaation toimintaan vaikuttaminen tai jokin laajempi yhteiskunnallinen päämäärä. Maalittaminen ja sen pelko voi rajoittaa ihmisten halukkuutta ja uskallusta ilmaista itseään, joten se häiritsee julkisen keskustelun ilmapiiriä ja vahingoittaa oikeusvaltiota.
Maalittamiseen kuuluu yleensä eri rikosten tunnusmerkistötekijöitä, mutta yksittäiset teot voivat olla niin vähäisiä, etteivät ne ylitä rikoksen tunnusmerkistöä. Ilmiötä pitää kuitenkin arvioida kokonaisuutena, jotta sen kokonaisvaikutus voidaan tunnistaa."

Kymmenen vuotta sitten yhteisössä maalitettiin oikein kunnolla, mutta on naurettavaa, jos joku väittää nyt siinä usutettavan ihmisiä jonkun yksilön kimppuun, jotta hän toimisi omassa organisaatiossaan vastoin omaa tahtoaan. Ja sehän ei tietenkään ole maalittamista vaan hyvää demokraattista käytöstä, jos ihmistä yritetään painostaa erottamisella ja erotetaankin, kun hän ei luovu omasta, hyvin perustelemasta, näkökannastaan. Pahimmillaan on joukossa sellaisia itkijöitä ja luomiskyvyttömiä ruikuttajia, jotka jarruttavat kehitystä ja pitävät yhteisön härkäpäisyytensä vuoksi taantuvana tuhoamalla realistispositiivisen ilmapiirin plus hukuttamalla viimeisenkin mahdollisuuden siltä luovuudelta, jolla yhteisö vietäisiin kohti valoa, iloa ja kasvua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!