Median ja ns. taloustieteilijöiden ennustuksista huolimatta Helsinki on Suomen suurin muuttotappiokunta. Kaupungeissa ei siis kannata luottaa tilastoihin ja etenkään ennustuksiin kuin Jumalan sanaan. Itse asiassa pääkaupunkiseudulta poismuutossa on kyse käytännön vihreästä siirtymästä, kun tuottamaton väestö muuttaa saastuttavaan kivihiilienergiaan nojaavalta paikkakunnalta maakuntiin, joissa asuminen, turvallisuus ja luonto voittaa ikävyydessään ankean harmaan neuvostotyylisen asuinmiljöön. Voimakkaimmin poismuutto kohdistuu koulutettuihin nuoriin, suomenkielisiin asukkaisiin ja siis myös lapsiperheisiin. Kaikkiaan Helsingin muuttotappio oli 4 210 asukasta, joista suomenkielisiä oli 3 300.
Uudessakaupungissa asukasluku huiteli parhaillaan 18 500 tuntumassa. Kun se nyt on hiukan yli 15 000 uusikaupunkilaista, voi viime vuonna Helsingistä poismuuttaneiden todeta sopivan mukavasti Uuteenkaupunkiin. Meillä on luontoa, turvallisuutta, kohtuulliset palvelut, äärettömän edullisia asuntoja ja vahvasti kehittyvät vapaa-ajan puitteet. Miksi sitten Pirkanmaa ja Tampere ovat vetäneet puoleensa asukkaita eikä meren rannalla sijaitseva luonnossa kylpevä maailman kauneimman saariston portti Uusikaupunki? -Näinköhän meidän päättäjillä on edes käynyt mielessä, että joku voisi muuttaa tänne ja tuskinpa he lukevat ulkopaikkakuntien lehtiä edes sen verran, että tietäisivät Helsingin ja Espoon olevan Suomen suurimpia muuttotappiokuntia.Muutama kuukausi sitten persut esittivät toimikunnan perustamista, jotta kaupungin maa-alueita hyödynnetään paremmin asumiseen ja viihtymiseen. Tämä toimikunta ei olisi maksanut mitään, sen oleminen ja tekeminen ei olisi ollut keneltäkään pois, mutta eihän tätä kaupunkia voi kehittää ja jo alkuvaiheessa koko idea kaatui kokoomusdemari allianssin äänin 7-4. Samat taantumukselliset tahot olivat sulkemassa kaupungin keskustaa nuorilta. Kaupungin keskustan, joka on ollut menneet vuodet lähinnä traktorivarastona/rakennustyömaana - kiitos siitäkin mainitun allianssin, kuten miljoonien hintaisen lankkurannan. Mainitun valtaliittymän ansiosta kirjastoa remontteerataan ainakin kolme vuotta ja vanhainkoti ja muutkin ikiprojektit syövät varoja ja energiaa tulematta nopeasti priima kuntoon.
Nyt joku pohtii, että virkahenkilöidenhän kuulu valmistella ja luottamushenkilöiden vain seuloa esittelystä kaupunkilaisia eniten hyödyttävät valmistelun siemenet ja taata kaupungin kasvu. Ongelma vaan lienee se, etteivät virkahenkilöt itsekään usko omiin kykyihinsä tehdä tästä kaupungista menestyvää asumisen keidasta, sillä pitovoiman kehittämisen sijaan, he ovat keskittyneet ahkerasti rustailemaan työpaikkahakemuksia muihin kuntiin. Tämä virkahenkilöiden osaaminen/uskonpuute omiin kykyihin ja kaupungin tulevaisuuteen romuttanee viimeisenkin uskon rippeen kaupungin mahdolliseen edes välttävään tulevaisuuden kehitykseen. Ja mikä kammottavinta kaupunkilaisten kannalta - kokoomusdemari allianssi pitää huolen siitä, että virkahenkilöiden asema ja tulotaso pysyy vakaana, eikä kukaan saa häiritä virkakuntaa, kun he kaupunkilaisten rahoittaessa puuhastelevat kaikkea kivaa!
Pääkaupunkilaiset ovat kiireen edessä, sillä sen lisäksi, että asukkaat vähenevät, myös liike/toimistokiinteistöjen tarve vähenee. Nettikauppa jyllää ja nakertaa väkisinkin kivijalkaliikkeiden markkinaosuutta, samoin etätyö niin ikään tyhjentää pääkaupungin kiinteistöjä. Vielä elämme niitä aikoja, jolloin omasta kiinteistö voi saada omat pois. Mutta mikä on tilanne vaikkapa vuoden tai kahden kuluttua, kun myyjien määrä moninkertaistuu ostajiin nähden. Koko valtion kannalta lienee kuitenkin parasta, että investoinnit tuottamattomalle kulmakunnalle jäädytetään ja suunnataan terveen kasvun alueelle eli niille alueille, joissa ihmisillä on ilman tukia varaa asua ja nauttia aidosta paineettomasta arjesta ja ansaitusta juhlasta.
Linkit:
Asiaa!!!!!!!!!!!!!!!!
VastaaPoistaLoistava kirjoitus
VastaaPoistaMuutamia havaintoja J. Valkosen "räjähdys-vetoiseen" alustukseen.
VastaaPoistaSiinä oli muutamia asiavirheitä ja epätäsmällisyyksiä niihin tässä yhteydessä sen enempää tarttumatta, koska ne eivät vaikuta kirjoituksen keskeiseen viestiin. Kirjoituksen iso kuva siis selvisi.
U:gissa on eräänlainen rakenteellinen ongelma. Kaupungin päättäjien enemmistö ei näytä vieläkään tajuavan sitä, minne kaupunki on ajautumassa.
Tilanne on tämä, mitä paikallislehti uutisoi eilen
https://www.uudenkaupunginsanomat.fi/2023/05/uudenkaupungin-vakimaara-pienenee-ja-miinusta-on-nyt-maakunnan-suurin-maara-katso-tasta-kuntakohtaiset-tiedot-vakimuutoksista/
Koko ajan ne päivät lähenevät, kun pitkään jatkunut negatiivinen asukaskierre alkaa voimistaa itseään.
Se tarkoittaa suoraan myös sitä, että koko kaupungin alueella kaikkien omaisuuserien arvot vajoavat ja myös niiden vakuusarvot.
Yksi iso työnantaja heiluttaa taas koko kaupunkia ja nyt taitaa tulla eteen sellainen tilanne, ettei kaupunki selviä vuodesta 2025 eteenpäin ilman valtion vahvaa ohjausta.
Vuoden 1993 jälkeiset tapahtumat joudutaan kaupungin keskushallinnossa toistamaan.
Ensimmäinen iso rakenteellinen uudistus alkoi tämän vuoden alussa hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa.
Siinä uudistuksessa muhii nyt iso pommi. Kohta valtakunnassa alkaa tilapuhdistus, koska hyvinvointitekijöitä ei riitä kaikkiin nyt käytössä oleviin tiloihin. Tämä puhdistus näkyy myös U:gissa.
Tämän päälle laitetaan paikkakunnalla jo laajalti tiedossa olevat ongelmat eli väestö- ja sen tulorakenteen vinoutumat sekä siitä huonompaan suuntaan alati kehittyvä kaupungin taloudenpidon tulo-menosuhde.
Alkanut on jo
VastaaPoistahttps://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/f11fc57e-94e1-42e0-8c27-58c1e016abca
Ukissakin nähdään vastaavat kuin Porissa
VastaaPoistahttps://yle.fi/a/74-20033453