torstai 30. marraskuuta 2017

BURKA SUOJAAMAAN VASTARINTALIIKKETTÄ, LAPSIA JA NAISIA PAHALTA

Jos vastarintaliikkeen tyypit olisivat pukeutuneet burkaan, ei heille olisi seurannut sanktioita. He olisivat nimettöminä ilman lippuja voineet tehdä tihutöitä tai suurempiakin tuhoja ja päästä kuin koirat legendaarisesta veräjästä. Vastarintaliikkeen veikot julistivat mielestään uljasta sanomaansa avoimesti ruodussa marssien. Nyt oikeuslaitos ajaa heidät verhoutumaan burkaan eli tavallaan pakottavat vastarintaveikot monikulttuuriseen asu varustukseen. Mielestäni jokainen marssikoon ja julistakoon mitä lystäävät ja katsojat sekä kuulijat tehköön päätöksen julistajien plus marssijoiden täyspäisyydestä. Luvanmyöntämisellä voitaisiin säätää aika ja paikka siten, ettei sanoma järkytä ketään tai vaikuta esim. lasten maailman kuvaan.

Jos yhteiskunnan jäsenet ovat kyllin älykkäitä ja kykeneviä vaalien välityksellä synnyttämään oikeusjärjestelmämme sekä maksamillaan veroilla rahoittamaan oikeuslaitoksen toiminnan, ei tuomareiden pidä väheksyä kansan älyä ja kykyä muissakaan asioissa, kuten mielenosoitusten sanoman tulkinnassa. Nyt vastarintaliike ajetaan näkymättömiin ikään kuin burkan alle piiloon. Jokaisen sopii pohtia mitä tästä seuraa? Käytännössä suurin häviäjä löytyy tavallisesta kansasta, joka saa varautua kärsimään vastarintaliikkeen piikkiin tehdyistä kärsimyksistä ja attentaateista. Tälle tielle lähdettyään, joutuu oikeuslaitos tasapuolisuuden vuoksi seuraavaksi ajamaan myös vihreät plus vasemmistoanarkistit maan alle. Pikkuhiljaa koko oppositio eli se yli 40% kansasta, joka ei äänestä tuntee itsensä eristetyksi ja vieraiksi eli burkan alle ajetuiksi persoonattomiksi ja sieluttomiksi yhteiskunnan hylkiöiksi - JA SILLOIN ON PIRU IRTI!

Burka, tuo peittävä vaate, jonka katseluaukon suojasta, sen kantaja turvallisesti kuikuilee maailman menoa, voisi olla oiva asu ehkäisemään ikävyyksiltä ynnä paikkamaan mm. oikeuslaitoksemme osaamattomuutta. Burka tarjoaa suojan lapsille, suojaten heitä ohikulkijoiden sairaiden seksuaalisten himojen syttymiseltä. Myös naiset, jotka kokevat miesten katseet ahdistavina, voisivat himoja herättävän vaatetuksen ja ihopiirrosten sijaan antautua burkan tarjoaman turvan suojaan. Ehkäpä burkaan verhoutuminen suojaisi myös syytettyä poliisijohtoamme, syytettyä syyttäjäjohtoamme ja tuomittuja päättäjiämme sekä oikeuslaitoksemme tuomareita, ketkä jakavat terveen oikeustajun vastaisia tuomioita. 

7 kommenttia:

  1. Erittäin mielekiintoinen näkökulma antaa kyllä ajattelimisen aihetta,
    Mikään asia ei ole yksinkertainen yleensäkään kun sitä syvällisemmin pohtimaan.
    Suurin osa ihmisistä valitettavsti ei pysty syvällisempään asian pohdiskeluun ja varsinkaan politiikot koska he katsovat asoita aina oman edun näkökulmasta.
    Toiset jotka näkevät kirjoituksessa syvällistä ja keskustelua herättävää näkökulmaa ilmeisesti luokitellaan Javan tai Kokoomuksen aalopin nuoleskelijaksi.

    VastaaPoista
  2. Millä tavoin kokoomus ja syvällinen keskustelua herättävä näkökulma liittyvät toisiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun tulkintasi on ihan persiillään. lue kirjoitus uudelleen.

      Poista
    2. Onko naakat karanneet tornistasi?

      Poista
  3. kokoomuslaisuus ja syvällisyys ovat kaukana toisistaan.

    VastaaPoista
  4. Uudenkaupungin politiikasta puuttuu kokonaan syvällisyys ja luovuus. Eniten puutosta on demareilla.

    VastaaPoista
  5. Ei suoraan liitykkään, mutta tällä on tapana kun jonkun kirjoitusta kehuu niin liitetään ko henkilö johonkin puolueeseen javanin mihen milloinkin.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!