torstai 9. marraskuuta 2017

LASTEN JA NUORTEN TURVALLISUUTTA HALUTTIIN JO VUONNA 2005

Uudenkaupungin nuoriso- ja liikuntalautakunnassa otettiin jo 2005 esille tämän päivän polttava ongelma nuorten seksuaalinen häirintä. Tuolloin esitettiin, että lasten sekä nuorten kanssa toimivien työntekijöiden taustat tutkittaisiin mahdollisten rikosten osalta. Taustojen tutkimisen esittäjä pyrki siihen, että kaupungissamme ehkäistäisiin lapsiin plus nuoriin kohdistuva seksuaalinen häirintä ja niiden traagiset ynnä pitkäaikaset seuraukset.

Mikäli Uudessakaupungissa olisi tuolloin ryhdytty esityksen mukaisiin toimiin, olisi kaupunkimme ollut kerrankin jossain asiassa valtakunnan tasolla edelläkävijä. Samalla Uusikaupunki olisi antanut selkeän signaalin siitä, että meillä huolehditaan lapsista vastuullisesti ja heidän turvallisuutensa eteen tehdään kaikki mahdollinen. Jostain mystisestä syystä, mikä ei koskaan selvinnyt, po. esitys torjuttiin äärimmäisen tylysti. Esittäjälle vain todettiin, ettei noin toimita muuallakaan.

Mielestäni meillä voitaisiin olla jopa koko maan mittakaavassa luovia ja ennakoiva ikävien asioiden suhteen. Eräiksi kaupunkimme merkittäviksi vetovoimatekijöiksi voisi nostaa luovuuden ja edelläkävijän roolin. Jos olisimme ikävien asioiden torjunnassa ja mukavien asioiden edistämisessä ensimmäisten joukossa, toisi se Uudellekaupungille positiivista julkisuutta.

Kun viimeinkin olemme ryhtyneet modernisoimaan, ei pelkästään paikalleen jämähtänyttä vaan jopa pahasti jälkeenjäänyttä, opetustoimeamme, voisimme yhden mallin koohottamisen sijaan pohtia hyväksi koettujen vaihtoehtojen käyttöön ottoa viehättävässä kaupungissamme. Erilaisista pedagogisista vaihtoehdoista syntyisi melkoinen vetovoimatekijä yhdessä oppiympäristömallin kanssa vallinaisten vaihtoehtojen kirjo, jossa tarjottu lisä ei ole pois keneltäkään.

Jotta edes teoriassa voisimme päästä edelläkävijän roolissa luomaan positiivisia kehitysvisioita kaupungissamme, täytyy meidän kyetä uudistamaan esittelijäkoneistomme ruostuneita ja narisevia rattaita. Negatiivinen härkäpäisyys ja periaatteellinen vastaan paneminen täytyy poistaa pikaisesti pilaamasta ilmapiiriämme ja kaupunkimme tulevaisuutta. Onneksi nämä vanhat ruostuneet rattaat, ovat jo käyttöikänsä sekä lasketun ajan loppupäässä ja helposti poistettavissa jarruttamasta viehättävän kaupunkimme dynaamista kehitystä. Eihän autoakaan tarvitse ajaa aivan loppuun ja siten jarruttaa muiden etenemistä liikenteessä. Uuden auton valinnalla, pääsee jonon ohi ruuhkasta kohti kehityksen kärkeä. Se mikä autokaupungissa pätee autoihin, pätee varmasti myös moneen muuhun, kuten viimeisiä viipottavan valmistelukoneiston heikoimpaan osaan!

2 kommenttia:

  1. Seuraava alustus voisi sitten olla vaikka Vannaksesta kun on jo pitkä tovi.

    VastaaPoista
  2. Kiitoa käynneistä ja kommentista! Odotan tietoa Vannaksesta, joten palataan tapaukseen tiedon saaatuani. Toisaalta voisin edistää Vannasta koskevien tietojen keräämistä ja avointa levittämistä esim. kuntalaisaloitteella, jolla esittäisin Vannas-museon perustamista Uuteenkaupunkin. Siellä kaikki voisivat perehtyä hänen elämän uraansa ja lääketieteellisiin plus poliittisiin avauksiin ja saavutuksiin.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!