torstai 16. marraskuuta 2017

KOOMISEN VIESTINNÄN UUSIKAUPUNKI!

Viestinnän osaamisen suhteen Uusikaupunki ajaa varsin löysillä renkailla ja onnistumistasolla, joka täyttäisi toiveet ainoastaan Jehovan todistajan synttärijuhlien toteutuksessa. Meidän viestintämme on joko aikansa elänyttä ja taantumuksellista puolitotuuksien ja itsestään selvyyksien levittämistä tai muiden epätoivoista apinointia muutaman vuoden viiveellä. Olemme menettäneet juhlavuoden tarjoaman vetovoiman mahdollisuudet lähes täydellisesti. Onneksi autotehtaan menestystarina nosti kaupunkimme positiivisesti julkisuuteen. Ikävä vaan, että tuonkin julkisuuden maksimaalinen hyödyntäminen tyssää mediaosaamattomuuteen.

Onpa viestinnässämme tragikoomisiakin piirteitä. Hinkuhanke, joka käsittääkseni pyrkii hiilivapaaseen tulevaisuuteen ja hiili jalanjäljen pienentämiseen, hyrrää julkisuuteen vähintäänkin kyseenalaisesti savuten: Näkyvin "hinkumies" saapuu markkinoimaan hiilineutraaleja oppejaan varsinaisella ekokatastrofilla eli paljon kuluttavalla ja hiili jalanjälkeä muhkeasti kasvattavalla, yhdelle miehelle turhan isolla, vanhalla savuavalla autolla. Neuvosto Karjala-lehteä apinoivan Hinku julkaisun rustaaja syö kulkuvälineensä avulla oman uskottavuutensa ja lisäksi hän autollaan vesittää hinkuhankkeen täydelliseksi vitsiksi. Ostakaa nyt hinkupojalle vaikka Think sähköauto tai jos hänen on tarkoitus näyttää varoittavalta esimerkiltä, niin kulkuvälineen roolin hoitaa tuolloin parhaiten Trabant 601 levittämällään sinisellä savulla!

Nyt koripallomme on viestinnällisesti totuuden edessä. Mikäli tiedotus ei onnistu, alkaa väki jättää katsomon. Onnistumiseen tarvitaan mielikuvitusta, sopivia jippoja ja kaupunkilaisten kunnioitusta. Walan aikana tämä onnistui loistavasti ja kansa saatiin kannustamaan syvälle sukeltaneet koripalloilijat tuhtiin nousuun, joka päättyi miltei mestaruuteen. Suosittelen koripallon johtotyyppejä kääntyvään niiden henkilöiden puoleen, joilla on omakohtaisia kokemuksia nykyisenkaltaisista ongelmista. Ottakaapa yhteyttä Walaan, Vuoriseen ja Westerholmiin enkä usko, että Koskivaaran Paavon kuulemisestakaan olisi vahinkoa! Mitä useampia päitä, sitä enemmän aivokapasiteettia eli ongelmanratkaisuvoimaa! 

3 kommenttia:

  1. Hinku ja autojen valmistus ovat lähes toisensa vastakohtia. Ilmeisesti Suomen suurin työntekijävahvuudeltaan oleva kokoonpanotehdas tuottaa koko toimintaketjussaan niin paljon hinkuhengen vastaisia ja ilmastolle haitallisia kaasuja, että Ukin hinkuhankehistoria ollee jo taputeltu tai hävitetty.
    Osat tuodaan, yhteenkoottunna ne viedään, tekijät tulee ja menee edestakaisin ja kaikki luetellut vielä pitkiäkin matkoja niin lopputuotteen hinkusumma on megamomentumtasolla!
    Yhteenvetona voi todeta, että koko hinkuhankeviestinnän voisi lopettaa. Säästyvät rahat pitäisi kohdentaa uuteen viestintään ja ideoimiseen. Kaupungin olisi jo korkea aika miettiä miten autonvalmistuksessa toimivat noin 40 eri kansallisuutta saadaan suurimmaksi osaksi sopeutettua Ukin uusiksi veroamaksaviksi asukkaiksi.
    Miettikää hetki ja sitten toimikaa, te päättäjät.

    VastaaPoista
  2. Tämän kaupungin viestintä on perseestä. Samat tyypit pätevät toisilleen. Pienen piirin amotööripuuhastelua.

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneidstä ja kommenteista! Ihmettelen massiivisesti kaupunkimme passiivista ja mitätöntä tiedotusilmapiiriä. On hyvä käytännön esimerkki siitä, kuinka luovasta ja aikaansaavasta ihmisestä passivoituu Mörnessä loumiskyvytön plus harmaa Mörnen mölli.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!