Suomessa miljoona ihmistä kärsii kroonisesta kivusta eli elää laadutonta elämää. Heille enemmistö tarjoaa kuulaa kalloon tms.. Voiko todella olla niin, että Suomi on ja pysyy kivunhoidon kehitysmaana maailman tappiin saakka. Luulisi meilläkin lääketieteen kehittyvän edes sen verran, että kipu saataisiin kohtuullisesti hallintaan vai hallitaanko potilaita ja heidän omaisiaan kivulla sekä sen hoitamattomuuden seurauksena väijyvällä pelotteella. Mielestäni keskustelu ja po. tutkimustulos, jossa suomalaisten enemmistö kannattaa eutanasiaa, ontuu pahasti, jos kansa ei tiedä kivunhoidon onnetonta tasoa Suomessa. Sekin vaikuttaa käsittämättömältä, ettei keskustelussa juuri koskaan kuulla Kipu ry:n edustajia, heiltä löytyisi varmaankin parhaat tiedot, potilaan asemasta, suomalaisessa kivunhoidossa. Nyt emme keskustele mistään kevyestä jutusta, joten toivoisin valtamedian panostavan tietoon, ettei nyt köyhin eväin muokatulla julkisella mielipiteellä aloiteta etanasian toteuttamisia ja porukkaa alkaa nousta, mututuntumalla tehdyillä päätöksillä, taivasten tantereille.
Eutanasiassa ohessa puhutaan usein fyysisestä kivusta, eli tomumajaan kohdistuvasta kohtuuttomasta tuskasta. Tätä voidaan käsittääkseni lievittää, ainakin ulkomailla tehdään niin. Mutta entäpä henkiset paineet ja niistä aiheutuvat ongelmat. Voisiko syvä, painostava masennus riittää syyksi eutanasialle. Ihminen ei vaikkapa köyhyyden, rikoksen tai jonkun tekemänsä mokan vuoksi kehtaa näyttää naamaansa ja haluaa poistua enkelikerroksiin - voisiko tämä riittää perusteeksi eutanasialle? Pitäisikö yleensäkin oikeudesta arvokkaaseen kuolemaan sijaan ryhtyä keskustelemaan oikeuteen arvokkaasta elämisestä, etenkin sen kalkkiviivoilla. Tuntuu jotenkin koomiselta ja ristiriitaiselta, jos yhteiskunta ensin jahtaa jäsentään rikoksen/velkojen vuoksi niin, että tämä ajautuu mielenterveysongelmiin ja masentuu ja sen seurauksena haluaa nimensä pyyhittävän elävien kirjoista - eikö olisi reilua tarjota tällaisessa tapauksessa kunniallista elämän loppua ja siirtymistä ajasta iäisyyteen vai onko se kipupotilaiden, joita yhteiskunta ei säästösyistä halua hoitaa, yksinoikeus?
Olen useammin kuin kerran kuullut riittämättömän kivunlievityksen perusteeksi pelon siitä, että hoidettavalle kehittyy riippuvuus huumeisiin. Kun ymmärrys ja empaattisuus hoitohenkilökunnalla on tätä tasoa, niin eivät puheet kivunlievityksen kehitysmaasta ole mitään liioittelua tai kärjistämistä.
VastaaPoistaPotilaat on lääkäreitä varten. Pitäisi olla toisinpäin.
VastaaPoista