torstai 24. toukokuuta 2018

VALMISTELU UNOHTI LAPSET?!

Aikoinaan istuskelin silloisessa koulutuslautakunnassa ja sain tehtäväkseni välittää lasten vanhempien viestejä opetustoimenjohtajalle. Tuolloin useimmat asiat korjautuivat jo opettaja- ja rehtoritasolla, mutta jonkun kerran jouduttiin menemään aina organisaation tämän sektorin huipulle. Lähes poikkeuksetta ongelmiin löytyi ratkaisu, koskaan opetustoimenjohtaja ei todennut vanhemmille tai minulle: MINULLA ON KIIRE JA TÄRKEÄMPÄÄ TEKEMISTÄ! Viime viikolla kuulin eräiden vanhempien saaneen torjuvan vastauksen, kun he halusivat keskustella lapsensa ongelmista!

Minä en missään tapauksessa syytä virkahenkilö, kenet on pistetty nykyistä postia hoitamaan. Jokainen hiukankin kaupunkiorganisaatioon ja sen toimintaan perehtynyt ymmärtää syntyneen tehtävän kohtuuttoman taakan: Kun aikoinaan meillä oli pitkiä päiviä puurtaneet nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja sekä sivistyspalvelujohtaja, nyt heidän tehtäviään hoitaa yksi virkahenkilö oman toimensa ohella virapelina! Jo alta kuukauden tämä organisaatiomuutoksen osa, jolla ei ole edes valtuuston hyväksyntää, näyttää toimimattomuutensa ja mikä karmeita sen suurin kärsijä on vaikeuksiinsa apua hakeva pieni LAPSI!

Te vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta hoilottavat vappulaulujen omijat ja vapaussodasta toitottajat pysähtykää viimewinkiin rooliinne päättäjinä. Te ette ole tekemässä päätöksiä itseänne kohottaaksenne, viimeistä sanaa saadaksenne tai tekemässä päätöksiä toisille päättäjille eikä päätöksen teko ole mitään peliä, jossa teidän tulee voittaa hinnalla millä hyvänsä. Te olette uusikaupunkilaisten luottamushenkilöitä ja teidän tulee tehdä päätöksiä siten, että heikoimpia eli lapsia ei uhrata itsekkyyden ja epäinhimillisyyden alttarille. Syventykää viimeinkin siihen, mitä vappulauluissa sanotaan ja mitä sodittu vapaus voi parhaillaan merkitä lapsille! Muistakaa: Jokainen päätös, joka saa yhdenkin kyyneleen lapsen silmään, ON VÄÄRÄ PÄÄTÖS!

9 kommenttia:

  1. On hyvin surullista, kun organisaatiouudistus aiheuttaa ongelmia. Voi tohtorien sokeutta.

    VastaaPoista
  2. Koulukiusattu Laaksonen ei kanna huolta nykypäivän lapsien murheista.

    VastaaPoista
  3. Entä entinen Pohitullin rehtori, tohtori hänkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko rehtori silloin, kun Laaksosta kiusattiin?

      Poista
  4. Ei välittänyt lapsista silloin eikä nyt, mutta vappulauluista hän on tarkka. Niitä saa laulaa vain demarit.

    VastaaPoista
  5. Ette tekään välitä lapsista vaan tohtoreista. Lukekaa alustus ja puuttukaa lasten hätään. Pelkällä haukkumisella ei voita mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tavallinen ihminen voi puuttua lasten kouluoloihin?

      Poista
  6. Kyseessä on selkeä hätähuuto lasten puolesta mielivaltaa vastaan.

    VastaaPoista
  7. Katsokaapa tämä
    https://www.stara.fi/2018/05/24/sipoon-herttuan-videosta-jattihitti-valtio-maaraa-aukioloajat/

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!