lauantai 19. toukokuuta 2018

Sairaanhoitopiiri yritti huijata Uuttakaupunkia!?!

Uusikaupunki oli ostamassa sairaanhoitopiiriltä A-sairaalaa (muistaakseni) reilulla kymmenellämiljoonalla eurolla. Alkujaan kaupan kanssa oli niin kiire, ettei edes kuntotarkastukselle jäänyt aikaa. Onneksi valtuuston enemmistö torppasi kaupat vaatien kuntotarkastuksen suorittamista. Jos näin ei olisi toimittu, olisi kaupunki ostanut reilulla kymmenellämiljoonalla eurolla kahdenkymmenenmiljoonan euron edestä korjattavaa. Tulee väkisinkin mieleen, kansivikaista sekä vaihteistoremonttia kaipaavaa, käytettyä autoa kauppaava niljakas autojobbari, joka korulauseilla ja valheilla yrittää ilman koeajoa myydä romun hyväuskoiselle höppänälle.

Kuntoselvityksen jälkeen A-sairaalan tilanne on toinen eli nyt pitäisi neuvotella siitä, minkä verran sairaanhoitopiirin on valmis maksamaan Uudellekaupungille, jotta tämä on valmis vastaanottamaan po. rakennuksen siihen liittyvine korjausvelvoitteineen. Onhan lähinnä hölmöä, jos kaupunki ostaa nyt kymmenellämiljoonalla eurolla rakennuksen, korjaa sitä kahdellakymmenellä miljoonalla eurolla ja mahdollisen soteuudistuksen jälkeen sairaanhoitopiiri(tai sen soteuudistuksen jälkeinen seuraaja), ottaa rakennuksen takaisin kaupungilta, itse määräämällään hinnalla, omaan käyttöönsä. Päättäjiemme, onneksi valtuustossa vähemmistöön jääneiden, toiminnassa ei ole älyllisen toiminnan hiventäkään saati lain vaatimaa: KAUPUNGIN JA SEN ASUKKAIDEN PARHAAKSI TOIMIMISTA!

Kun vielä muistetaan terveyskeskuksen julistaminen purkukuntoon vaillinaisilla faktoilla, on valtuutettujen enemmistön syytä olla huolissaan ja puuttuvan älyttömyyksiä suoltavan valmisten huippuun. Viimeinkin laaduttomalle ja kaupunkilaisille kymmenienmiljoonien eurojen turhia kuluja suoltavalle valmistelulle täytyy saada loppu. Uudessakaupungissa on nyt vallankumouksen paikka, sillä valtaeliittimme on itsekkäästi ja yhtä häikäilemättömästi ulosmittaamassa työtätekevän kansan työntulosta aivan kuin vuoden 1918.

1918 valtaa ja työläisten työn tuottoa käyttivät omaksi hyväkseen itsekkäät tohtorit, huijarit ja kapitalistit. Onneksi Suomeen saatiin kaikkien täysikäisten kuntalaisten tasapuolisen äänioikeuden mahdollistava kuntalaki. Meidän on käytettävä 1918 kuntalaisille suotua mahdollisuutta, jotta päättäjät toimivat kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi. Kumouksen lähtökohdaksi voitaisiin ottaa vaikkapa työväenpuolue, jonka huipulla heiluvat aivan jotkut muut kuin työläiset tai heidän etuaan ajavat päättäjät!

Aikoinaan työväenliikkeessä puhuttiin vapaudesta veljeydestä ja tasa-arvosta. Rehellisesti ja avoimesti näitä ihanteita eteenpäin vieneet työväenliikkeen johtaja saivat omiltaan tukea ja myös aitoja ystäviä. Aina Ahosta ja Vartiaista myöden heidän työnsä tunnustettiin laajalti yli puoluerajojen ja heillä piisasi kannatusta plus ystäviä. Kukaan takavuosien työläisjohtajista ei kuvitellut saati haaveillut, että hänen ainoa ja viimeinen mahdollisuutensa edes yhden uskollisen ystävän saamiseksi ON KOIRAN HANKKIMINEN!

20 kommenttia:

  1. Ketä ukilaisia päättäjiä on sairaanhoitopiirissä?

    VastaaPoista
  2. Siinä on rautalangasta väännetty totuus.

    VastaaPoista
  3. Olet näköjään päättänyt vallata Fossin plogin paskajutuillasi. Pysyisit täällä, jossa kukaan ei käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenen on Fossin plogi? Taas on kännikala kirjoittamassa.

      Poista
    2. Demari kännikala tarkemmin.

      Poista
  4. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Arvostan Hartoa ja hänen blogiaan, enkä vahingossakaan lähde sitä arvostelemaan. Bolgit täydentävät toisiaan ja ovat täysin itsenäisiä, joten en ymmärrä miten minun kirjoitukseni tai blogini voi VALLATA Harton blogin.

    VastaaPoista
  5. Arvela on taas pää arkkitehti niinkuin oli äijänssä kanssa tontonmäkeäkin päättämäessä ja myymässä ystävilleen

    VastaaPoista
  6. Kirjoitustaidot hakusessa klo 23.17?

    VastaaPoista
  7. Täytyy antaa kiitokset Valkoselle ja Forssille blogeista, kun viitsivät antaa aikaa ja nähdä vaivaa niiden pyörittämiseen. Palkinnoksi he saavat anonyymien alatyyliset haukkumiset. Uskon blogin pitämisen vievän paljon enemmän aikaa, mitä keskiverto demari käyttää valtuustotyöhönsä.

    VastaaPoista
  8. Jaahas. Olipa iltapäivälehtimäinen otsikko ja heti jutun alkuun karkea tietoinen "numerovirhe". Srhpiirin pyyntihinta a-sairaalasta ja tontista ollee ollut ilmeisesti vuoden ellei kauemmin sama 1600000€.
    A-sairaalan rakennuskokonaisuus isolla tontilla kannattaa ostaa.
    Ostopäätökseen on ainakin yksi erityinen syy, jota ei ole missään vielä pyöritelty julkisesti. Tai en itse ainakaan ole huomannut.
    Sen sijaan lähes ja ilmeisesti jopa 100%:a lähenevä rakennuksen korjaaminen tuntuu ylikorjaamiselta.
    Odotellaanpa virallisia asiakirjoja edelleen tästä po. rakennuksesta.
    JAa

    VastaaPoista
  9. Tuleva sote vuokraa kolmeksi vuodeksi ko rakennukset ja yksi optiovuosi ja sitten todennäköisesti pakkolunastetaan. Mitään suuria investointeja ei kannata tehdä kun Kunnalla ei jää muuta kuin velka.

    VastaaPoista
  10. Forssin blogista poimittu:
    Javan logiikka? kirjoitti 19.5.2018 klo 20.27
    Kuntotarkastuksista voi aina ilmeisesti valita onko se relevantti vai ei? Koulut olivat huonossa kunnossa, vaikka niissä ei ole sisäilmaongelmaa. Tk on hyvässä kunnossa, vaikka siellä on todistettu sisäilmaongelma. A-sairaala on taas huonossa kunnossa, mutta siellä ei ole sisäilmaongelmaa.

    Java ja hänen kaltaisensa haluavat siis säilyttää ja korjata rakennuksen, jossa on sisäilmaongelma, mutta hylätä/purkaa rakennukset joissa niitä ei ole. A-sairaala on vanha rakennus, joten aina on korjattavaa. Korjaukset voi kuitenkin jaksottaa sopivasti ja päästä järkevään lopputulokseen. Neuvottelut määräävät lopulliset kustannukset.

    Höpinän huippu on kyllä tuo sotenäkemys, jossa sairaanhoitopiiri ottaa rakennuksen takaisin korjauksen jälkeen. Onko Java ihan tosissaan? Tällaista suunnitelmaa ei ole missään, eikä sellaista voisi koskaan tapahtuakaan. Rakennusmassojen liike on täysin ratkaisematta soten osalta, eikä siinä todellakaan tulla mitään ottamaan. Herätkää nyt jo tuosta soteuhosta.

    Kaksi asiaa on aina pielessä: sote ja kaupungin arkkitehti. Voi kunpa kaikki voisimme olla noin lapsenuskoisia hölmöjä. Toivottavasti Java ei hanki koiraa, sillä se tekisi itsemurhan välittömästi, jos joutuisi jatkuvasti kuuntelemaan tuollaisen harhaisen huurupään höpinöitä. Kokoomus ei ole tehnyt hänelle hyvää.
    Mnii kirjoitti 19.5.2018 klo 21.16
    Sinänsä jännä olettamus tosiaan joillain henkilöillä, että kun ostat käytetyn auton niin sen pitäisi vastata uutta.

    Käännän tämän vielä toisin, että kaikki varmasti ymmärtävät:
    Jos ostat vanhan A-sairaalan rakennuksen eikä siinä olisi mitään korjattavaa niin sehän olisi ihme.

    Kuten ylläoleva kirjoittaja totetaa, niin nythän juju on miten nuo korjaukset pitäisi jaksottaa, jotta hankinta olisi järkevä. Jos tuntuu ettei se mitenkään ole mahdollista niin mietitään muita vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  11. Kiitos käynneistä ja kommenteista ja Juhalle tiedosta! Minä en esitä tai vastusta mitään, haluan asiallista ja faktapohjaista valmistelua päätöksenteon perustaksi. Olen jo 2009 vaatinut kunnollista kuntotutkimusta ja mitä siitä seurasi: KIITOS DEMARIEN JA KOKOOMUKSEN, SAIN POLIISIT PERÄÄNI! Samoin kävi, kun puutuin kaupungin työtekijöiden työssä jaksamiseen valtuustoaloitteella, jälleen kiitos: DEMAREIDEN JA KOKOOMUKSEN! Juha Aaltonen nosti jo vuosituhannen alussa esiin huolensa kaupunkimme kasvavasta ja rapistuvasta kiinteistömassasta. Ketään ei kiinnostanut paskan vertaa Aaltosen sanomiset, vaan sokeasti, vailla vähäistäkään järjen hitusta, jatkettiin huuhaaelinkeinopolitiikkaa periaatteella JÄÄHÄN MEILLE HALLI - NIIN JÄI JA TAISI JÄÄDÄ POSTIKIN!

    Jos etenkin Aaltosen varoitukset olisi otettu vakavasti, ei koko nykyistä kaikki paskana ja onneton valmistelu -tilannetta olisi koskaan syntynyt. Nykyisestä tilanteesta saamme kiittää DEMAREITA ja entistä KOKOOMUSJOHTOA eli nykyistä PRO:ta, jotka haluavat vieläkin jatkaa laaduttoman valmistelun tiellä. Ei kai voi olla kovinkaan vaikeata tehdä kuntoselvityksiä ja tuoda ne julki avoimesti ilman valheita. Jos asioista jotain tietävät Varpe tai Aaltonen jotain asiallisesti kysyvät, heidän tulee saada vastauksia niin valmistelijoilta kuin puheenjohtajatason päättäjiltä - AINOASTAAN HARTO ON OTTANUT OMALLA NIMELLÄÄN AKTIIVISESTI OSAA PO. KESKUSTELUUN!

    Minä en ole missään vaiheessa kannattanut mammuttikoulua, kuten eivät kaikki muutkaan kokoomuksen listoilla olleet. Ei puolue ketään pilaa, jos sen jäsenet pitävät kiinni vaalilupauksista alistumatta hattivattimaisesti muutaman härskin kihon manipulointiin. Itse kaivaisin esiin Hökön korttelikoulumallin ja lähtisin kehittämään sitä hyväksikäyttäen kaupunkimme valtavaa kiinteistömassaa. Me tarvitsemme kunnollisen monitoimihallin. Harva haluaa muuttaa kaupunkiin, jonka uusimmat vapaa-ajan rakennelmat ovat 1980-luvulta ja jätetty vieläpä rempalleen.

    Soten tuleminen näyttää päivä päivältä epävarmemmalta ja se selviää muutaman kuukauden kuluttua, JOTEN ODOTETAAN NYT SE AIKA, JOS KYMMENIIN VUOSIINKAAN EI OLE TEHTY MUUTA KUIN HALLEJA! Tämän jälkeen on aika ryhtyä päätöksentekoon. Tulevaisuutta sopii pohtia yhdessä naapurikuntien kanssa, sillä heidän kanssaan meidän on syytä tehdä yhteistyötä, kävi soteuudistuksen kanssa kuinka tahansa. Lemmikkieläinkeskusteluun en ota kantaa, koska se on varsin voimakkaasti tämän päivän uusikaupunkilaista demaripopulismia - TOTEAN TULEVANI HYVIN JUTTUUN NIIN MEIDÄN KISSAN KUIN NAAPURIN KOIRAN KANSSA!

    Siispä olen joissain asioissa vähän kaikkien näkökantojen takana, mutta se mitä todella vaadin ON MUUTOSTA LAADUTTOMAAN VALMISTELUUN. Me emme voi elää kaupungissa, jossa kaupunkiorganisaatiolla ei ole kunnon johtajaa. Niin ikään puheenjohtajiston kärkikasvot ovat yhteistyökyvyttömyydellään osoittaneet etteivät he ole tehtäviensä tasalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle laadukasta valmistelua ja päätöksentekoa on se mikä sopii sinulle Valkonen.

      Poista
  12. Myös monelle muulle. Java on täysin oikeassa.

    VastaaPoista
  13. Forssilta poimittua ja hyvä tietää täälläkin.

    jaajoo kirjoitti 21.5.2018 klo 09.09
    Onko päättäjiltämme täysin unohtunut LAKI kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta (548/2016)?
    "Laki kieltää kuntia ja kuntayhtymiä tekemästä kokonaiskustannuksiltaan
    yli viiden miljoonan euron investointeja sosiaali- ja terveydenhuollon toimitiloihin ja
    rakennuksiin ilman sosiaali- ja terveysministeriön poikkeuslupaa."

    Vai kävellänkö lakien yli samoin kuin työehtosopimustenkin?

    VastaaPoista
  14. Ei välitetä laista eikä työehtosopimuksia ja kävellään valtuuston päätöksen yli. Päätöksen tekoa hallitsee anarkia. Millaisia Nämä henkilöt todellisuudessa ovat jotka tekevät tälläistä??

    VastaaPoista
  15. joko Ullakko on aloittanut rakentamisen. Tieks Java?

    VastaaPoista
  16. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Ehkä arkkitehti voi aloittaa rakennuksen piirtämisen ullakosta, mutta käsittääkseni rakentaminen aloitetaan alempaa ja ullakon vuoro tulee aina lopussa.

    VastaaPoista
  17. Tarkastuslautakunta jyrisee http://ukinyt.fi/wordpress/arkistot/7270

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!