perjantai 11. toukokuuta 2018

Miksei Uusikaupunki kuuntele uusikaupunkilaisia?

Esitin jo jokunen talvi sitten uimarannan rakentamista eli talvella muutaman hiekkakuorman ajoa leirintäalueen ja veneiden säilytyspaikan väliselle puiden varjostaman rantaniityn rantaan. Kyseessä oli monen muunkin kuin minun mielestäni kaivattu ja edullinen ratkaisu merenrantakaupungin uimarantapulaan. Tuskinpa uimaranta olisi kustantanut edes sitä 15 000€, jotka on varattu Alicenkadun kattamisprojektin alkuvaiheeseen. Jos esitys olisi toteutettu, nyt kaupungissa olisi mukava keidas niin omille asukkaille kuin Uudessakaupungissa vierailijoille.

Entäpä Harton tekemät lukuisat valtuustoaloitteet, ovatko ne toteutuneet? -Eivät ole, vaikka ne ovat olleet aloitteita, joilla olisi parannettu esim. liikuntarajoitteisten ja ikäihmisten arjen turvallisuutta. Kaupunkilaisten ideoita ja valtuutettujen aloitteita käsittelevät valmistelijat, jotka pyrkivät junttaamaan päätännässä läpi omat älyttömyytensä, kuten jättituulimyllyjen sijoittaminen kaupungin keskustan läheisyyteen tai kaupungin keskustan kattaminen. Kuten historia ja mainitut esimerkit osoittavat, tämä meno on saanut jatkua jo vuosia. 

Kaupunginvaltuusto päättää, juhlavuoden kokemusten perusteella, ettei mitään viestintäihmistä tarvita kaupunkiorganisaatioon. Jos kuitenkin vastoin valtuuston enemmistön päätöstä yksittäinen virkahenkilö ottaa omalla päätöksellään saman henkilön viestintätehtäviin, olemme pöyristyttävässä tilanteessa. Pöyristystä kasvattaa entisestään se, että kaupunkilaisilta ei kysytä vaan kaupunkilaisille viestitään, mitä he haluavat - VIRKAHENKILÖ TIETÄÄ TÄMÄN JA ON TEHNYT ASIASSA ENSIMMÄISET PÄÄTÖKSET. Virkahenkilöt eivät välitä tuon taivaallista kaupunkilaisten toiveista tahikka luottamushenkilöiden esityksistä ja aloitteista, eikä edes kaupungin, korkeimman päättävän elimen, valtuuston päätöksistä.

Katsoimmepa Uudenkaupungin kehitystä mistä vinkkelistä tahansa tai mittaamme kehitystä millä mittarilla hyvänsä, kaupunkiorganisaatio ei ole toiminut kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi. Jotta kaupunkilaiset saisivat epämääräisen huuhaavalmistelun ja ihmeellisten perusteluiden sijaan edes jotain heitä hyödyttävää, täytyy kaupunkiorganisaatiotamme uudistaa. Ensin täytyy tutkia valmistelijoita tapaustapaukselta, merkiten plussia sen mukaan miten he ovat onnistuneet toimimaan kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi. Kyseessä on simppeli ja inhimillinen toimenpide, joka tähtää 15 000 uusikaupunkilaisen tulevaisuuden turvaamiseksi.

Koska vajavaista valmistelua ja vähät päätöksistä välittävää toteutusta ovat päättäjät katsoneet läpi sormien, lienee kyseenalaista ja riskialtista pistää nämä sormien läpi katselijat uudistamaan organisaatiota. On näet historian mukaan aivan selvää, että valmistelijat vievät nykyisten päättäjien enemmistöä mennen tullen ja silloin kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi toteutuminen jää silkaksi utopiaksi. Päätännän ja valmistelun sekä etenkin valmistelijoiden johtamisen suhteen kaupunkimme on ajautunut umpionnettomaan tilaan, jossa riitely haittaa kaikkia 15 000 Uudenkaupungin asukasta. Melkoisia muutoksia tarvitaan hallituksessa - oikealla plus vasemmalla, jotta Uudenkaupungin asiat saadaan rullaamaan positiivisesti. Tämäkin on juuri nyt pitkälti tuurista kiinni, joten muutosta voi realistisesti odottaa vasta tulevien kuntavaalien jälkeen. Vai luuleeko joku sovun syntyvän sillä, että ensin komennetaan: Älkää riidelkö ja sitten määrätään: tehkää, kuten minä sanon!

13 kommenttia:

  1. 700 000 euron virhe kaupungin tilinpidossa ja tarkastuslautakunta nukkuu.

    VastaaPoista
  2. Nyt tuli Javalta hyvä kirjoitus, etenkin viimeinen lause on ihan oikein sanottu. Meillä on upseeri komento.

    VastaaPoista
  3. Javan esiintyminen radiossa oli parasta mainosta Uudellekaupungille. Siitä voivat viestintäihmiset ottaa oppia.

    VastaaPoista
  4. Täällä ei mikään hyvä idea saa kannatusta. Tärkeintä on riidan haastaminen ja puukottaminen selkään. Vapunpäivän juhla pakkahuoneella oli ihan hyvä ei sopinut Jaanalle.

    VastaaPoista
  5. Nyt Java haetaan uuteen organisaatioon, mikä se lie onkaan, uutta hyvinvointipäällikköä!

    Taivas varjele mitä sieltä tulee seuraavaksi!!!!!!

    Tässä
    http://ukinyt.fi/wordpress/arkistot/7127

    VastaaPoista
  6. Uutta organisaatiota ei ole hyväksytty palautettiin uuteen valmisteluun. Henkilöitä kumminkin haetaan uuden organisaatiokaavion mukaan. Miten tämä on mahdollista. Mitä sitten tapahtuu jos Inkerin valitus menee läpi. On tämä sekasta touhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut että IP on kiusannut alaisiaan jo 20 v. Valitus ei mene läpi. Faktaa on siksi paljon.

      Poista
    2. Alaisetko jotka eivät ole saaneet asioitansa ajettua
      20 vuoteen käsittelee jotain valitusta. Älkääs nyt.

      Poista
  7. Oon tullut siihen tulokseen ettei kukaan välitä mitä päättäjät touhuu. Lautakunnista tullut kumileimasimia ja vanhustenhoito ihan retuperällä niinkuin joka kunnassa. Java tarvittaisiin

    VastaaPoista
  8. Missä radiossa Java oli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylen valtakunnan verkossa. Varmaan radio suomi

      Poista
  9. Kiitos käynneistänne, kommenteistanne ja terveiset Jyväskylästä! Minua ei ole haettu tai kysytty yhtään mihinkään kaupunkimme organisaatioon. Vastasin toimittajan kysymyksiin Uudestakaupungista, enkä mielestäni sanonut mitään kovinkaan ihmeellistä. Lautakuntalaisten ja valtuutettujen tulisi edistää demokratiaa niillä estradeilla, joihin heidät on valittu. Aikoinaan pistettiin kaikin konstein kova kovaa vastaan ja nykytyylisen median aikana olisimme voittaneet.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!