perjantai 17. marraskuuta 2017

Opetuksen laatua voi parantaa lisäämällä oppitunteja

Peruskoulun osalta jokaiselta kunnalta edellytetään opetussuunnitelma. Opetussuunnitelman pohjana on lain määräämä 222 vuosiviikkotuntia. Tuota vähempää ei yksikään kunta voi tarjota opetusta peruskouluissaan. Mainitun minimimäärän voi jokainen kunta ylittää ja tarjota oppilaille enemmän opetusta. Jos vertailemme esim. Iisalmea ja Poria, saavat iisalmelaiset peruskoulun aikana puoli vuotta enemmän opetusta kuin porilaiset. Etsin Uudenkaupungin sivuilta vastaavia lukuja, mutta kömpelyyteni yhdistettynä rajoittuneeseen aikaan estivät po. tiedon löytymisen.

Vuosiviikkotuntien runsas määrä ei ole mikään autuus menestykseen. On kuitenkin todettu, että hitaammin oppivat lapset hyötyvät kasvaneesta opetusajasta. Tämä puolestaan vähentää kaupungin menestyksettömyydestä johtuvia kuluja ja mikä tärkeintä se parantaa ns. hitaammin oppivan lapsen estymisedellytyksiä elontaipaleella. Aikoinaan, kun istuin koulassa, jouduttiin opetukseen säästötoimien jälkeen lisäämään 100 000€, koska matematiikan opetuksemme ajautui hälyttävään tilaan - toivottavasti nykyään tilanne on toinen.

Vuosiviikkotuntien lisäyksen vaikutus opetuksen laatuun on selvä ja voimme pitkässä juoksussa puhua jopa säästämisestä ja oppilaiden tulevaisuuteen sijoittamisesta. Voin mennä valalle, että tässä asiassa opetusjohtomme on oppituntien määrän lisäyksen kannalla. Mikäli lisäämme vuosiviikkotunteja järkevästi saamme siitä muuttokynnystä laskevan oivan vetovoimatekijän - KUKA EI TOISI LAPSIAAN KAUPUNKIIN, JOKA TARJOAA KOULUISSAAN RUNSAASTI LAADUKASTA OPETUSTA?

Suosittelen lukemaan oheisen linkin, siinä selviä salaisuus, miksi iisalmelaiset osaavat panna olutta:

YLE: Asuinpaikka ratkaisee: lapsi voi saada peruskoulun aikana puoli vuotta enemmän opetusta kuin toinen

3 kommenttia:

  1. Opetuksen laatua voi parantaa myös ilman oppituntien lisäystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö, sinähän se tiedät. Vähennetään lisää tunteja ja tehdään säästöillä vielä isompi koulu

      Poista
  2. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Oppituntien määrää kasvatetaan ihan huvikseen, ei opetuksen vuoksi - niinkö? Eikös tuo matematiikka esimerkkini osoittanut ihan käytännössä, että täällä sopii harkita oppituntien lisäämistä. Ainankin se vaikuttaa enemmän tai todennäköisemmin opetuksen laatuun kuin uusien opetuskihojen palkkaaminen.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!