sunnuntai 26. marraskuuta 2017

LÄÄKÄRIMAFIA VIE $UOMEA $OTEEN!

Viime ajat osoittavat yhden ammattikunnan ahneuden mahtavuuden, jolla ei ole mitään määrää. Toinen asia jonka viime ajat osoittavat on se, että Suomessa paras business tehdään ja tullaan tekemään toisen ihmisen hädällä ja terveydellä. Olen surukseni joutunut läheltä seuraamaan kuinka julkiset terveyspalvelut huonenevat. Potilas saa odottaa tuntitolkulla ja odotuksen päätteeksi hän saa osakseen ynseä kohtelua ja poukkoilevia diagnooseja. Yksityisellä puolella ei tarvitse, jonottaa niin kauan kuin vakuutusyhtiön piikki on auki, joskin hoito on sitten, mitä on. Viime ajat osoittavat väistämättä, että elämme tasa-arvoisen hyvinvointiyhteiskuntamme viimeisiä aikoja!

Tämän päivän Suomessa lääkäreitä on enemmän kuin koskaan ja silti terveyskeskuksiamme ja maakuntia vaivaa vahva lääkäripula. Syy ei voi olla missään muussa kuin po. ammatikunnan pohjattomassa ahneudessa. Mukavasti tienaavat lääkärit haluavat rohmuta entistä enemmän rahaa ja maksaa entistä vähemmän veroja. Kun katsomme lääkäreiden palkkakehitystä, ovat he sen kisan selvimpiä voittajia, kepittävät mennen tullen jopa joutavat juristit. Lääkärit ovat sinun ja minun rahoilla koulutettuja, me olemme jopa taanneet heidän opintolainansa ja silti he ovat luoneet systeemin, jossa potilas on pakollinen paha ja väline rahastamiselle.

3,5 miljoonaan ihmistä maksaa jumalattomasti veroja, sosiaaliturvamaksuja ja vielä tukuittain vakuutusmaksuja turvatakseen oman tulevaisuutensa kuten terveyden heikkenemisen tuomat riskit. Suuri osa näistä ihmisistä on työllään ja tietenkin veroillaan ollut rakentamassa maamme terveyskeskuksia, sairaaloita, kustantamassa lääkärien koulutusta ja maksanut näiden jumalattomia palkkoja. Nyt suusi osa näistä 3,5 miljoonasta kaiken rakentaneesta, kustantaneesta ja tulevaisuuden turvansa maksaneista on eläkkeellä ja mikäpä on heidän kohtalonsa? -Eläkkeitä on leikattu, eläkeikää on siirretty myöhemmäksi eikä siinä kaikki, sillä NYT SAAT MENNÄ ETÄÄMPÄÄ HAKEMAAN TERVEYSPALVELUSI JA MAKSAA NE UUDELLEEN!

Käytännössä jokainen suomalainen on maksanut oman terveydenhoidon jo etukäteen, joten hänellä on myös oikeus po. palveluun. Eikä terveyspalvelussa ole kyseessä mistään mystisestä jutussa, se on tehtävä siellä, missä maksaja eli potilas on. Kyseessä ei ole sen ihmeellisemmästä suorituksesta kuin joulusiivouksesta, joka täytyy tehdä siellä, missä siivouksen kohde on. Mystistä on sen sijaan ennalta maksettujen terveyspalvelujen suorittaminen, joiden suorituspaikkaa ja laatua ei asiakas voi päättää. Suostuisitko sinä siihen, että vaikka et asuisi kehäkolmosen sisäpuolella, kotiisi tilaama joulusiivous tehtäisiin kehäkolmosen sisäpuolella?

Media aloittaa välittömästi armottoman ulvonnan ja mahdottomiksi vaatimuksiksi leimaamisen, jos paperimiehet, sairaanhoitajat tai muut tavalliset duunarit haluavat korottaa muutamalla prosentilla palkkojansa lohkaisemalla itselleen edes murto-osan heille kuuluvasta talouskasvusta. Tavalliset duunarit ovat olleet valmiita vyönkiristyksiin ja kikyihin jotta lamasta päästään nousuun, mutta mitä tekivät lääkärit laman aikana: NOSTIVAT PALKKOJAAN 66% 2000-luvulla!  Sopii kysyä, miksei media kysy: Kuinka paljon lääkärien palkat vaikuttavat julkisen sektorin kustannuksiin? Ihmettelen myös, miksei media kysy: Ajavatko lääkärit tahallaan alas julkisen sektorin ja maakuntien julkisia terveyspalveluita, jotta pääsevät yksityisen avulla rahastamaan? Enkä missään tapauksessa syytä kaikkia lääkäreitä ahneudesta. Nämä vähemmän ahneet eivät vaan saa mediatilaa, he häviävät kannanottojensa jälkeen kuin Kiminkinen YLE:n kanavilta!

Linkki lääkärien palkat nousivat 2000-2015 66%


6 kommenttia:

  1. Kovaa ja osuvaa tekstiä Valkoselta!

    Voisit seuraavaksi perehtyä Ukissa tapahtuvaan ilmiöön. Kohta viedään vähävaraista uusukilaista asukasta kuin sitä vierasta sikaa. He maksavat tämän ja pienellä viiveellä täällä jo kauemmin viihtyneet. Saamme jo rakennettuun ympäristöön "ekotehokkuutta" kerrakseen.
    Kaikkein rumimmat ulospäin, kaikkein kalleimmat hinnaltaan ja kaikkein anteliaimmat rahoittajilleen.
    Kaupungin päättäjät voisivat hypätä linja-autoon ja kiertää vaikka Salmen alueen. Siellä on menossa Ukin kenties pahin puhallus. Saamme Ukiin uuden tavan asua. Nimittäin parakinoloisissa yksiöissä niin rivissä kuin päällekäin. Ei todellakaan hyvältä näytä. Työmailla ei ole mainintaa rakentajista. Ei työmaakoppeja. Ei ajatella työntekijöiden ja alueella liikkuvien turvallisuutta. Työmaille on avoimet ovet. Odotamme varmaan sitä onnettomuutta, joka pysäyttää hetkeksi kiireen. Uki pääsee mediaan negatiivisilla uutisilla. Mutta parakkikommuunit jäävät 70 vuodeksi Ukin ympäristöä rikastuttamaan. Rakentamisesta tulevat rahat käärii ulkopaikkakuntalaiset sijoittajat ja pakettiautoilla Ukiin pimeän aikaan tullen ja mennen ajelevat ulkopaikkakuntalaiset rakentajat.
    Näin rakennetaan nyt Ukissa ja sen voi kiteyttää. Rivosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luuletko, että ukilaisia päättäjiä kiinnostavat tosiasiat.

      Poista
  2. Miksi Java olit kokoomuksen listoilla? Järkevää tekstiä

    VastaaPoista
  3. Alustuksesi ei tue kokoomuslaista politiikkaa.

    VastaaPoista
  4. Ei javan alustukset Ylensäkään tue minkään puolueen politiikkaa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Keskustelua täytyisi saadalisää ja samoin vaihtoehtoja. Unohtakaa jo viimeinkin minun ja Uudenkaupungin kokoomuksen yhdistäminen. Itse asiassa kaikista puolueista kokoomuslaiset ovat minuun vähiten yhteydessä ja sama toisinpäin.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!