tiistai 3. lokakuuta 2017

UUSIKAUPUNKI TARVITSEE KASVU- JA KEHITYSOHJELMAN!


Kello käy Vannaksen kaupungille - PÄÄTTÄJÄ: Carpe diem!

Suomessa on kaksi selvästi ja vauhdikkaasti kasvavaa pienehköä kaupunkia: Uusikaupunki ja Äänekoski. Molemmille paikkakunnalle syntyi lyhyessä ajassa tuhansia uusia perustyöpaikkoja.  Vaikka molempien kaupunkien tulevaisuudennäkyvät ovat äärimmäisen loisteliaat, on kaupunkien päättäjien ja valmistelijoiden suhtautuminen tulevaisuuteen kovin kaukana toisistaan. Äänekoskella valmistelijapuolella ollaan intoa täynnä ja halutaan ottaa nousukaudesta kaikki irti ja nostaa kaupunki pysyvästi paremmalle asumisen ja elämisen tasolle. Meillä toitotetaan työpaikkojen lisäyksen muuttuvan joskus romahdukseksi ja käännetään selkä mahdolliselle nousulle sekä kehitysedellytyksille.

Äänekoskelaiset suunnittelevat jäähallia, monitoimihallia ja omaa hallia jalkapalloilijoille sekä yleisurheilijoille. Meillä ei edes uskalleta esittää mitään vastaavaa saati pistää Äänekoskea paremmaksi - Päinvastoin meillä vastustetaan jopa vuosikymmeniä laiminlyötyjen liikuntapaikkojen saattamista ajan vaatimalle tasolle. Määrätyiltä valmistelijoiltamme ja päättäjiltämme puuttuvat vähäisetkin tiedot siitä, mitä paikkakuntalaiset ansaitsevat ja mikä saa aikaiseksi työnperässä muuton uudelle paikkakunnalle. Faktojen sijaan meillä ratsastetaan mutujutuilla ja sitä tehdään vieläpä median tuella.

Mielestäni meidän tulisi käydä avoin monipuolinen ja moniarvoinen keskustelu kaupunkimme tulevaisuuden suunnasta. Tämä keskustelu tulisi käydä avoimesti median kannustamana aina ennen vaaleja, jotta jokainen äänestäjä tietäisi mitä kukin ehdokas ajattelee esim. uinnin, nyrkkeilyn, paini tai moottoriurheilun tulevaisuudesta Uudessakaupungissa. Tältä pohjalta täytyisi, vaalien jälkeen, synnyttää valmistelijoita sekä päättäjiä sitova kehitysohjelma, jotta kaupunkilaiset tietäisivät, mitä voivat kohtuudella odottaa tulevaisuudelta. Sairaalavaalivalheiden ja halvan populismin sijaan kansa tarvitsee tietoa tapahtuneista päätöksistä ja sitovista tulevaisuuden suunnitelmista. Kun pääsemme näin pitkälle voimme puhua demokratian toteutumisesta!

Äänekoskelle kolme liikuntahallia!

12 kommenttia:

  1. Onko kuvan kello aito?

    VastaaPoista
  2. Demokratian odottaminen Uudessakaupungissa​ on haihattelua. Kokoomus Javan pitäisi tietää se kokemuksesta.

    VastaaPoista
  3. Poliisi esittää ja hiihtoputkimies kannattaa. Lopputulos pelottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löfstedt ei kykene ilman juristin ohjeita esittämään yhtään mitään.

      Poista
  4. Taas siirtyi hallin rakentaminen tekosyyllä. Harto on nykyään hiljaa hallituksen pöydässä. Tämä kaupunki ei kehity koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt niin kamalan hiljainen ole, mutta minulla ei ole esitys oikeutta.

      Poista
  5. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Itse en ole perehtynyt elinkaarimalliin ja luotan Juha Aaltosen näkemykseen asiassa. Mutta ihmettelen sitä, että elinkaarimallin osalta kauhistellaan tapahtuvaa yksityistämistä, kun meillä on kenenkään inahtamatta yksityistetty vanhustenpalvelut - TÄMÄ ON TAPAHTUNUT VIELÄPÄ VASTOIN VALTUUSTON YKSIMIELISTÄ PÄÄTÖSTÄ. Seuraavaksi yksityistetään ja vieläpä varsin tyyristi lastenpalvelut, tämäkin tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa.

    VastaaPoista
  6. Kun et Java tiedä mistään mitään, niin ole hiljaa!

    VastaaPoista
  7. Hallituksen päätös ulkoistaa koulun keittiöiden keittäjät, ruokatyöntekijät, siivoojat ja talkkarit. Ei tunnu varmaan missään. Onko tämä hallituksen linjapäätös kun aletaan poimia ketä näistä saa jäädä ja ketä jätetään elinkaaren alle. Joten hups vaan ja yt:eet pystyyn. Kaupungintalon sisäilmasto ainakin alkaa tuulettumaan tästä tehdystä päätöksestä.

    VastaaPoista
  8. Sellaista valintaa ei tulla tekemään vaikka elinkaarimalli valittaisiin. Siivoojia ja talkkareita on niin vähän ettei asian ratkaiseminen tuota ongelmia. Aikaa on vielä 4 vuotta ja sina aikana eläköitymisiä ja muuten poislähtijöitä on varmasti riittävästi. Keittiöhenkilöstöstä minulla ei ole vielä varmaa tietoa siirtyykö ruokalatoiminta mahdolliselle uudelle toimijalle ja henkilöstön sijoittuminen kaupungin toimintoihin on myös minulle epäselvää. Vakuutettu kyllä on ettei irtisanomisia tulla tarvitsemaan. Yt neuvottelut eivät ole tässä vaiheessa tarpeellisia sillä ei ole mitään varmuutta elinkaarimalliin siirtymisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harto hyvä, jokaisen irtisanomisen takana on ihminen ja tässä tapauksessa tavallinen köyhä ihminen. Lopputilin tuska koskettaa koko perhettä. Vasemmistopolitiikka herättää ihmetystä.

      Poista
    2. Forss oli viimeinen köyhien puolustaja hallituksessa. Nyt tuntuu pahalta-

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!