sunnuntai 1. lokakuuta 2017

UUDENKAUPUNGIN KESKUSTA HERÄÄ HENKIIN!

Tässä markkinailmoitus Hesariin: Osta oma leirintäalue Suomen positiivisimmasta ja nopeimmin kasvavasta kaupungista, jonka edessä aukeaa maailman kaunein saaristo. Osaava yrittäjä siirtäisi leirintäalueemme 1970-luvulta tulevaisuuteen ja siitä hyötyisivät kaikki uusikaupunkilaiset!


Uudenkaupungin taantumassa rypeminen jää kaupungin keskustan osalta unholaan. Toisin kuin muualla ja meilläkin vielä muutama kuukausi  sitten, kaupunkikeskuksemme alkaa nyt elävöitymään. Elintarvikeliikkeistä tyhjentynyt keskustamme polkaistaan uuteen kasvuun S: ja K:n voimin. Kaiken takana on autotehtaan osaaminen ja sen realisoituminen koko kaupungin hyvinvoinnin ja valinnanrikkauden kasvattajaksi. Suuret kauppaketjut avasivat oven keskustamme kasvamiselle. Toivottavasti päättäjistämme vahvasti esiin kumpuava perusnegatiivisuus ja kehityksen jarruttaminen eivät sulje S:n ja K: raottamaa ovea kaupunkimme positiiviselle tulevaisuudelle.

Syntyneessä tilanteessa kaupunkimme täytyy osaltaan turvata keskustan kunnalliset palvelut ja kehittää niitä. Lisäksi voisimme ottaa oppia Äänekoskesta, joka elää samanlaisen työpaikkojen kasvun kanssa kuin me. Äänekoskella pyritään kasvattamaan kaupungin yksityistä palvelusektoria siten, ettei sieltä tarvitse lähteä Jyväskylään ostoksille. Meillä vastaavan tavoitteen hoito on jopa Äänekoskea helpompaa, sillä meidän ulko-ostospaikka Mylly sijaitsee tuplaten niin kaukana kuin Äänekoskea lähinnä olevat Jyväskyläläiset ostoskeskukset. Toinen merkittävä etumme Äänekoskeen verrattuna löytyy uusien työpaikkojen määrästä: Äänekoskella reilut 2 000 ja Uudessakaupungissa miltei 3 000.

Elinkeinopolitiikkamme viimeinkin muutettava kaupunkilaisia hyödyttäväksi eikä se saa jatkua muutamia yrityksiä ja mediaa hyysäävinä hämäräpäätöksinä. Kaupunkilaiset maksavat elinkeinopolitiikkamme, joten sen täytyy myös hyödyttää maksajia eli kaupunkilaisia. Elinkeinopuolemme on heitettävä verkot vesille ja markkinoitava Uuttakaupunkia Suomen positiivisimpana ja nopeimmin kasvavana paikkakuntana. Siinä on täky, joka vetää kaupunkiimme kauppaketjuja ja elävöittää keskustamme yli entisen. Peruskysymys onkin meillä se: ONKO MEIDÄN PÄÄTTÄJILLÄMME TARPEEKSI POSITIIVISUUTTA JA ROHKEUTTA POSITIIVISIIN PÄÄTÖKSIIN? Tätä soisi löytyvän, sillä nyt puhutaan koko kaupunkimme tulevaisuudesta!

3 kommenttia:

  1. Pidän ehdotusta hyvänä.

    VastaaPoista
  2. Vahinko kun kokoomus pelasi Valkosen ulos politiikasta. Miehellä on näkemystä ja perustelut esityksilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Java onnistuu aina valitsemaan väärän porukan.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!